Sanna tietää mitä on hoitoväsymys
”Vaikeimmista ajoista selvisin itkemällä ja antamalla itselleni luvan olla väsynyt”
Iso D on ollut oululaisen Sanna Puhakan elämänkumppani 3-vuotiaasta asti. Aina sen hoitaminen ei ole ollut helppoa. Varsinkin elämä diabeetikkonuorena oli Sannalle vaikeaa aikaa.
– Ensimmäinen hoitoväsymys tuli 12-vuotiaana. Suututti kun tajusin, etten ikinä tule parantumaan. Tuntui myös, ettei oikein kukaan ymmärtänyt millaista on etsiä itseään, kun sitä varjostaa oma sairaus, Sanna kertoo.
Nuorelle naiselle tuli sairaalan osasto tutuksi paikaksi, sillä hän joutui korkean pitkäaikaissokerin vuoksi useille tasapainotusjaksoille.
– Ne viikot olivat minulle ihania kokemuksia, koska sairaalassa oli ammattilaisia, jotka jaksoivat kuunnella. Heidän seurassaan sain olla nuori ja väsynyt.
Tasapainotusjaksoista huolimatta Sannan verensokeriarvot eivät ottaneet tasaantuakseen ja se sai hänet väsymään entistä enemmän.
– Ruoka-ajat olivat tiukkoja ja ruokaa syötiin, koska oli insuliinin takia pakko. En saanut diabetekseen mitään kontrollia ja tuntui, että koko elämäni oli pelkkää diabetesta.
Käänne parempaan tapahtui Sannan ollessa 14-vuotias. Silloin hän sai käyttöönsä insuliinipumpun.
– Minun elämäni pelastus on ollut se, kun sain insuliinipumpun. Pumpun ansiosta sain vapautta elämääni, enkä ollut enää koko ajan kiinni insuliinikynissä.
Unelmat todeksi
Sanna alkoi myös miettiä tarkoin tulevaisuutta, sillä peruskoulu läheni loppuaan.
– Minulla on aina ollut haave, että haluan hoitajaksi. Sain siis idean, että hakisin ammattiopistoon, opiskelemaan lähihoitajaksi. Halusin myös päästä omaan kotiin ja elää itse.
Sanna sai opiskelupaikanpaikan hyvillä pääsykoetuloksilla. Silti hänen ja opiskelupaikan välissä oli yksi este: diabetes.
– Opiskelupaikka halusi lääkärintodistuksen siitä, olinko opiskelukuntoinen diabetekseni takia. Silloin minuun iski ensimmäisen kerran elämäni aikana pelko siitä, että olinkohan nyt hoitoväsymyksen takia pilannut tulevaisuuteni.
Diabetespoliklinikalla selvisi, että Sannan pitkäaikaissokeri oli korkeampi kuin koskaan, 14,7 prosenttia. Sanna pääsi jälleen osastolle, jossa hänelle vaihdettiin uusi insuliinipumppu. Osaston ovien auettua iski Sannaan valtava taistelutahto.
– Halusin olla kunnossa, elää ja opiskella normaalisti, vaikka olenkin diabeetikko. Silloin pitkäaikaissokeri laski ensimmäisiä kertoja alle 10 prosenttiin.
Väsymyksestä pitää puhua
Hoitohenkilökunta on tukenut Sannaa hyvin diabeteksen kanssa. Silti Sanna miettii nyt 24-vuotiaana, että hänen olisi pitänyt pyytää nuorena enemmän apua. Näin hän ei ehkä olisi väsynyt neljä vuotta sitten uudestaan.
– Hoitoväsymyksen aikana elämä tuntui toivottomalta ja siltä, ettei huomista välttämättä ole. Omatunto soimasi koko ajan, vaikka ajattelinkin samalla, että kun diabetes on poissa silmistä, on se myös poissa mielestä. Ensimmäisellä kerralla en uskaltanut kertoa asiasta kenellekään, sillä pelkäsin, että minulle ollaan vihaisia siitä, kun en jaksa hoitaa itseäni.
Toisella kerralla Sanna kuitenkin tunnisti oireet nopeasti ja pyysi heti apua hoitohenkilökunnalta.
– Hoitohenkilökunta ei syyllistänyt, vaan ohjasi minut diabeteskurssille sellaisten ihmisten pariin, jotka olivat sairastaneet diabetesta jo 40 vuotta. Kurssilla tuntui, että joku vihdoin ymmärsi tunteen, kun tekisi mieli vain huutaa tyynyyn kun verensokerimittari näyttää hoidosta huolimatta ihan päättömiä lukemia.
Sanna kehottaakin diabeetikoita kertomaan hoitohenkilökunnalle kaikki tuntemukset. Hoitoväsymystä ei tarvitse hävetä.
Kaksi ikuista
Nyt Sanna on sinut diabeteksen kanssa, vaikka se onkin tuonut hänen elämäänsä myös ikäviä lisäsairauksia: neuropatian ja sidekudossokeristumisen.
– Molemmat toivat melkoiset kivut mukanaan. Sidekudossokeristumisen vuoksi kävely oli hankalaa, sillä raajat jäykistyivät. Päätin kuitenkin, etten luovuta ja aloin lenkkeillä. Nykyään pilates taittuu helposti sekä uiminen, vesijumppa ja salilla käynti. Vain valssiharjoituksia tulevan morsiamen hermot eivät ole kestäneet, Sanna naurahtaa.
Hänen ja kihlatun häät ovat suunnitteilla vuodelle 2015. Ikuista rakkautta Sanna vannoo myös toiselle elämänkumppanilleen diabetekselle, josta hän ei myöskään halua koskaan luopua.
– Voi kuulostaa kummalliselta, mutta enemmän olen saanut diabetekselta kuin se on minulta ottanut. Terveelliset elämäntavat ja se, että osaan kuunnella itseäni ja kroppaani. Puhumattakaan kaikista ystävistä, joihin olen diabeteksen ansiosta tutustunut.
Taistelija-Sanna haluaa toivottaa kaikille Inspiksen lukijoille jaksamista diabeteksen kanssa tämän hänelle rakkaan runon kautta:
”Kaunista elämässä tässä on kulkea, iloita ja nauraa. Saada ystäviä hyviä, tutkia vuoria, rotkoja syviä. Kaunista on myös itkeä hiljaa, korjata surujen kultaista viljaa. Suruistakin lapsi voi onnea saada, surut eivät maailmaa kaada.”
