Yksi piikki vai monta pistosta?
Järvenpääläisellä Miska Krasilalla, 15, on pumpusta erinomaisia kokemuksia.– Minulla oli aluksi viisi vuotta monipistoshoito, mutta sitten pääsin testiryhmään, jossa kokeiltiin pumppua. Olen ollut erittäin tyytyväinen, ja voin suositella tätä lämpimästi. Pumppuni ja verensokerimittarini välillä on langaton yhteys, joten saan mittarista suoraan oikean insuliinimäärän, mikä on todella kätevää!
Pesäpalloa pelaavan Krasilan mielestä pumpun etu on se, ettei esimerkiksi
urheillessa tarvitse kantaa suurta reppua hoitovälineille. Ongelmia laitteen
kanssa hänellä ei juuri ole ollut.
– Ainoastaan kerran Thaimaassa lentokentän turvatarkastuksessa pumppu piippasi.
Virkailijat puhuivat huonoa englantia, eivätkä aluksi meinanneet ymmärtää,
mistä on kyse. Onneksi vanhempieni avustuksella asia saatiin lopulta selväksi
heillekin.
Lääkäri ehdotti hänelle pumppua kipeiden pistospaikkojen hoitamiseksi sekä
paremman tasapainon saavuttamiseksi.
– Pumppuhoitoon siirryttyäni pitkäaikaissokeri laski, mutta jonkin ajan päästä
nousi taas, Takkunen sanoo.
Vaikkei hänellä ole pistoskammoa, hän uskoo pumpun olevan pistoshoitoa
käytännöllisempi.
– Silloin ei tarvitsisi kantaa kynäpaketteja, jos vaikka menee ulos ja syö
jotakin.
– Äiti ja lääkäri halusivat, että testaisin pumppua. He uskoivat, että se soveltuisi minulle ja sillä saisin myös pitkäaikaissokerin hyvään tasapainoon.
Vähämäen ensimmäinen pumppukokeilu kesti pari kuukautta, toinen vain kaksi
viikkoa.
– Eniten minua ärsytti se, että laitetta piti kantaa mukana joka paikkaan. Se
tuntui myös nukkuessa epämukavalta. Pumppu ei ole minun juttuni, tykkään enemmän
pistää, Vähämäki sanoo.
Haastattelu on tehty Diabetesliiton järjestämässä nuorten viikonlopussa kesäkuussa 2013.