Hirveän ihana ikuinen ystäväni

Tarkastelen mustanpunaista käyrää puhelimeni näytöltä. Kello on viisi yli aamukuuden, enkä todellakaan ole valmis tähän päivään. Yösyöppö ystäväni on jälleen valvottanut minua, siitäkin huolimatta, että annoin hänen eilen illalla nautiskella erikoisherkuilla: ruispuurolla ja mustikoilla.

Raahustan keittiöön ja avaan jääkaapin oven. Herranpieksut! Ystävälläni on tainnut olla yöllä todellakin sudennälkä, sillä jääkapissa ei ole kuin valo jäljellä. Tarkastelen roskakoria. Jaahas, tuoremehua, keksejä ja puoli pussillista sämpylöitä on tullut syötyä. Ei ihme, että ystäväni tanssahtelee ympäri keittiöitä sokerihumalassa ja saa minut pyörälle päästäni.

Keitän ison kupillisen kahvia ja avaan säilykepersikkapurkin. Ystäväni mulkoilee minua eteisessä vihaisesti ostoskassit kädessään. Sen mielestä meidän pitäisi olla jo lähikaupassa hankkimassa sen lempiaamupalatarvikkeita - ruisleipää ja Keijua. Kohautan ystävälleni olkapäitäni ja jatkan suloisen makeiden persikoiden kauhomista.

Vaikka ei heti uskoisi, ystäväni osaa olla myös hiljainen, jopa ujo. Erityisesti kun olen töissä, ystäväni antaa minun olla rauhassa. Välillä se piiloutuu pöytälaatikkoon, eikä anna puoleen päivään merkkiäkään itsestään. Kun lounasajasta on vierähtänyt yli tunti, havahdun hiljaisuuteen ja menen tarkistamaan ystäväni kunnon. Hän herää kuin takapuoleen ammuttu karhu: vihaisena ja uupuneena. Soimaan itseäni siitä, ettei minulle rehellisesti sanottuna käynyt ystäväni pienessä mielessäkään, vaikka olisi pitänyt. Eihän ystäviä saa unohtaa.

Työpäivän jälkeen olen onneksi saanut ystäväni hieman rauhoittumaan. Päätän lähteä sovinnon vuoksi juoksulenkille tuoksuja täynnä olevaan metsään. Urheiluhullu ystäväni odottaa minua jo kärsimättömänä eteisessä lenkkareitaan maahan polkien. Veikkaanpa kuitenkin, että ystäväni kulutti iltapäivän kiukutteluihin hieman liikaa energiaa, sillä emme ole reitin puolessa välissäkään, kun se alkaa valitella nälkäänsä, ensin hiljaa ja sitten kovempaa.

Istahdan kannon päälle ja kaivan taskustani muutaman sokeripalan. Kun valitus on vaiennut, jatkan lenkkiä, mutta ystäväni on toista mieltä. Se painaa hanakasti jarrua ja vaatii kääntymään kotiin ennen aikojaan. Minua ärsyttää suunnattomasti. Joskus toivoisin, että ystäväni jäisi kotiin, eikä aina tuppautuisi mukaan minne ikinä menenkin. Kotiin palatessani mieheni on meitä vastassa ja saa kiukkuni pian laantumaan. Hän lupaa viedä meidät ravintolaan syömään ja sen jälkeen elokuviin. Ilostun ikihyviksi ja ryntään laittautumaan.

Ravintolassa on ihanaa, romanttista ja tunnelmallista. Juttelen mieheni kanssa tulevasta kesälomasta ja siitä, mikä ystävässäni on tänään ilahduttanut ja vihastuttanut. Kun viereisessä pöydässäni istuva perhe huomaa ystäväni, kysyy perheen pienin lapsi kuuluvalla äänellään vanhemmiltaan, mikäs tyyppi ystäväni oikein on. Juuri kun olen avaamassa suutani, sanoo perheen äiti, että kyseessä on kaiffari, joka rakastaa sokeria ja viihtyy liikalihavien seurassa.

Sisuskaluni pyörähtävät 360 astetta ympäri. Nousen seisomaan ja marssin perheen pöydän viereen raivosta kihisten puolustamaan ystävääni. Hän ei todellakaan pidä sokerista, eikä todellakaan ole rasisti vaan tykkää ihan kaiken kokoisista ja näköisistä tyypeistä. Vanhemmat pahoittelevat tietämättömyyttään ja ilta voi jatkua rauhallisissa tunnelmissa vaikka mietinkin, mitä muita huhuja ystävästäni mahtaa olla liikkeellä.

Olemme elokuvissa juuri täsmällisesti ajallaan, kiitos ystäväni, joka on kouluttanut huithapelista luonteestani tarkan ja täsmällisen. Elokuva alkaa ja valot sammuvat. Raina on jokin ällösöpö draama. Juuri, kun päähenkilö on kosimassa rakastaan alkaa ystäväni kiljua. Kyllä, kiljua. Kaikki salissa kääntyvät katsomaan meitä ja minun tekisi mieli piiloutua penkkini taakse. Yritän saada ystävääni hiljenemään, mutta hänellä on nyt selvästi jokin pahemman laatuinen ongelma meneillään. Ryntään ulos salista rauhoittelemaan ystävääni. Kun hän on vihdoin rauhoittunut, on lopputekstien aika. No, onneksi elokuva ei ollut mikään mestariteos.

Ennen nukkumaanmenoa selailen vielä puhelintani. Sosiaalisena kaverina ystäväni on tutustuttanut minut moneen ihanaan tyyppiin. Yksi heistä laittaa viestiä ja kertoo menevänsä syksyllä naimisiin ja pyytää minua kaasokseen. Olen onnesta soikeana. Ilman ystävääni emme ehkä koskaan olisi tavanneet. Onneksi hän on elämässäni, kunnes kuolema meidät erottaa.