Eläinlääkärin työssä kohtaa usein kuoleman

Eläinlääkäriopiskelija Joanna Lehmusto, 23, pääsi opiskelemaan unelma-alaansa kolmannella yrittämällä. Eläinrakkauden lisäksi tulevassa ammatissa tarvitaan realistista asennetta, eikä helppokäyttöinen verensokerimittarikaan pahitteeksi olisi.

Vihdoinkin valtava työ palkittiin. Siltä Joanna Lehmustosta tuntui, kun ovet eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan avautuivat. Myös ihmislääkärin työ viehätti Joannaa, eikä kiinnostusta suinkaan vähentänyt 16-vuotiaana puhjennut diabetes. Lopulta eläinrakkaus vei voiton.

Kolmas kerta toden sanoi

Pääsykokeiden jälkeen Joannalla oli hieman huono fiilis: koe ei mennyt niin hyvin kuin puolen vuoden ankaralla lukemisella olisi pitänyt mennä.

–Välillä ihmettelen, miten sain itsestäni niin paljon irti. Toisaalta halusin alalle niin valtavasti, että se toimi hyvänä motivoijana pänttäykseen.

Joannaa onnisti kolmannella yrityskerralla. Tuore valkolakki tiesi haluavansa pitää välivuoden, mutta kävi silti tutustumassa pääsykoetilanteeseen. Se oli hyvä, sillä tositoimissa Joannaa ei enää jännittänyt kovinkaan paljon.

–Kyllä stressitasot silti olivat aika korkealla. Kiitos adrenaliinin, verensokeri ei mennyt kokeen aikana hypoille, Joanna naurahtaa.

Joanna mittasi verensokerin ennen pääsykokeita ja piti mittarin, insuliinit ja hätävaraa mukanaan pääsykoetilanteessa. Mitään näistä ei kuitenkaan viiden tunnin suorituksen aikana tarvittu.

–Koe kestää kuitenkin niin vähän aikaa verrattuna tehtävien määrään, etten halunnut tuhlata aikaani mittailuun. Kaikki sujui onneksi siitäkin huolimatta hyvin.

Pääsykoe, joka on sama kaikkiin lääketieteellisiin tiedekuntiin, sisältää kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa muun muassa laskujen ja monivalintakysymysten muodossa. Tuleva eläinlääkäri kuitenkin painottaa, ettei tarvitse olla mikään Stephen Hawking päästäkseen sisälle.

Raaka ala

Samantyyppisten aihealueiden teoriaa sisältävät myös itse opinnot. Eläinlääketieteellisessä opiskellaan muun muassa fysiologiaa, anatomiaa, farmakologiaa ja eläinsuojelua. Ennakkoluulot siististä sisätyöstä tukahdutetaan heti fuksivuotena.

–Ensimmäisenä opiskeluvuotena availemme tutkimuskäyttöön lahjoitettuja kuolleita eläimiä, kuten kissoja ja koiria. Lisäksi meillä on pakolliset harjoittelut muun muassa navetassa, sikalassa ja teurastamossa.

Joanna sanookin, että yksi este uralle voi olla liika herkkyys. Kuolemaa näkee jo opiskeluaikana lähes päivittäin. Se on hyvä, sillä näin voi karaistua tulevaa työtä varten. Eläinlääkäri ei saa pelätä tehdä vaikeitakin ratkaisuja.

–Olen opiskeluideni ohessa töissä kiireapulaisena pieneläinklinikalla. Siellä lopetettavaksi tuotavat eläimet oikeasti kärsivät. Koen vain helpottavani niiden tuskaa lopullisella toimenpiteellä. Haasteellisempaa on tällöin toimia lemmikkiään surevan omistajan kuuntelijana.

Herkkyyden lisäksi muita eläinlääketieteen opiskelua hankaloittavia piirteitä on hankala nimetä, sillä erilaiset ihmistyypit ovat rikkaus. Ala on hyvin kirjava: töitä on teurastamon laadunvalvojasta tutkimustyöhön.

–Parasta alassa on ehdottomasti sen monipuolisuus. En voisi kuvitella työskenteleväni toimistossa joka päivä kahdeksasta neljään, Joanna toteaa.

Libre auttaisi arjessa

Joanna haluaisi tulevaisuudessa työskennellä kunnaneläinlääkärinä tai hevosten parissa, sillä hevoset ovat aina olleet lähellä Joannan sydäntä. Hevosen selässä Joannasta tuntuu, että hän unohtaa niin vaikeat työtilanteet kuin opiskelustressinkin. Paras ratsastuskaveri on äidin valkea Blanka-hevonen.

–Välillä otan tallille mukaan stetoskoopin ja kuuntelen oppimismielessä Blankan sydän- ja keuhkoääniä. Myös siskoni Nacho-koira on ollut hyvä koekaniini, sillä on tärkeä oppia tunnistamaan, millainen on normaali ja millainen poikkeava ääni. Niitä ei opi kuin treenaamalla. Paljon olen oppinut tässä kolmen vuoden aikana, mutta paljon on vielä opittavaa, tutkinnon puolivälissä oleva Joanna sanoo.

Joanna on myös alkanut pohtia, miten diabetes sulautuu tulevaan eläinlääkärin ammattiin. Työ on hektistä, eikä asiakastilanteista niin vain irrottauduta. Ennakoinnilla on työn onnistumisen kannalta suuri rooli.

–Verensokeri on hyvä mitata jo ennen kuin asiakas tulee paikalle, jottei tule yllätyksiä. Libre olisi työssäni ihan ykkönen. Sen avulla verensokerin tarkistaminen olisi huomattavasti nopeampaa eikä tarvitsi jatkuvasti pestä käsiä. HbA1c:ni on kuitenkin liian hyvä, jotta tämänhetkiset kriteerit Libren saamiseksi täyttyisivät.

Joanna on tottunut diabetekseen hyvin, ja alkujärkytystä lievensi se, että hänen tädillään ja serkullaankin on ykköstyyppi. Diabetes ei ole koskaan ollut Joannalle este vaan pikemminkin asia, jolle välillä on vain uhrattava hieman enemmän ajatustyötä.

–En ainoastaan usko, että diabetes tulee sulautumaan myös eläinlääkärin työhön, vaan olen siitä aivan varma, Joanna painottaa.