Julia Söderberg elää positiivisuuden kautta

Vaikka diabetes tuottaa Julia Söderbergille, 15, välillä päänvaivaa, kokee hän silti diabeteksen tuoneen elämään enimmäkseen kivoja juttuja, kuten hypokoira Devilin.

Julia haroo hiuksiaan pohtiessaan lounaan hiilihydraattimäärää. Diabeteskurssilla opetettiin, että maidossa on 10 hiilihydraattia, mutta tonnikalalaatikko on kinkkisempi juttu.

–Muista mitata verensokerisi, Julian äiti Tiina Söderberg muistuttaa tytärtään.

Mittarin näytölle ilmestyy lukema 4.7 mmol/l, ja ennen kuin Julia ehtii edes nostaa haarukkaa lautaselta, kiiruhtaa tsekinpaimenkoira Devil, 1, tökkimään Juliaa kylkeen. Sen jälkeen Devil jolkottaa keittiöön ja palaa sieltä pillimehu suussaan. Palkaksi hienosta suoristuksesta Devil saa lempiherkkujaan.

– En ole erityisen hypoherkkä ja tunnistan matalat verensokerit ainakin toistaiseksi hyvin, mutta jos joskus nukkuessani en huomaisikaan laskua, voin luottaa siihen, että Devil kyllä huomaa, Julia sanoo rapsutellen hypokoiraansa.

Julian perhe on hyvin eläinrakas ja heillä onkin Devilin lisäksi viisi chihuahuaa. Yhtäkään vanhemmista koirista ei kuitenkaan lähdetty kouluttamaan hypokoiraksi, sillä perhe halusi, että Julian tuleva oikea käsi osaa itse avata kaapit ja hakea hypoevästä.

–Olen iloinen, että hankimme Devilin, sillä pikkukoirien kanssa minun ei oikein tullut lenkkeiltyä, mutta Devilin kanssa käyn usein kävelyllä. Verensokerini on pysynyt tästä syystä tasaisempana.

Minä itse

Julian diabetes todettiin kahdeksan vuotta sitten tyypillisten oireiden saattelemana. Muuttunut elämä mietitytti Juliaa, sillä hänellä on diabeteksen lisäksi kehitysvamma, dysfasia ja hän sairastaa autismia. Lapsuudessa koettujen useitten neurologisten tutkimuksen vuoksi Julialle kehittyi piikkikammo, joka vaikeutti totuttelua pistoksia vaativaan sairauteen.

–Äitini on pistänyt minua tähän asti, mutta viime syksynä koulun alkaessa päätin, että nyt hoitaisin homman itse. Se on ollut tosi hyvä päätös, sillä nyt äidin ei tarvitse olla koko ajan vieressä.

Myös verensokerin tarkkaileminen itsenäisesti on Julialle nykysyin helpompaa, sillä hän sai käyttöönsä verensokeria alituisesti olkavarresta mittaavan Libren.

–Luin Librestä Diabetes-lehdestä ja minusta se vaikutti tosi helpota laitteelta. On mukavaa, kun minun ei tarvitse enää pistellä sormenpäihin vaan voin tarkistaa verensokerin helposti laitetta sensorin lähellä heilauttamalla.

Myös koulupäivän aikana hoito on Juliasta nyt mukavampaa, sillä tiuhaan vaihtuvat luokkakohtaiset avustajat eivät kaikki täysin hallinneet diabeteksen hoitoa: välillä Julian piti mennä vessaan pistämään, toisinaan 9 mmol/l verensokeria pidettiin liian matalana ja joskus Julialle annettiin hypoevääksi pelkkä ruisleivänkannikka. Nyt Julia tietää itse, miten toimia.

Tatuoitu lähihoitaja

Itsenäistyminen diabeteksen hoidossa on tuonut Julialle itsevarmuutta siinä määrin, että hän ilmoitti juuri hankkivansa tulevaisuudessa diabetestatuoinnin piikkikammosta huolimatta. Perustelutkin ovat selvät.

–Diabetes on hyvä asia, sillä elän sen vuoksi tosi terveellisesti enkä esimerkiksi kittaa sokerimehuja ja -limsoja. Diabetes toi elämääni myös rakkaan diabeetikkokaverini, jonka kanssa olen kirjeenvaihdossa.

Julia suhtautuu diabetekseen paitsi myönteisesti myös rennosti. Hän ei halua stressata sairaudestaan vaan elää päivä kerrallaan. Tulevaisuudesta Julia ei kuitenkaan malta olla haaveilematta.

– Suurin unelmani on ensi syksynä päästä opiskelemaan lähihoitajaksi, sillä työ vanhusten parissa kiinnostaa minua kovasti.