Anniina haluaa inhokkialan huipulle

Anniina Koskinen, 24, opiskelee siivouspäälliköksi ja työskentelee samalla laitoshuollon työnjohtajana sairaalamaailmassa. Tie alan huipulle on ollut pitkä ja jännittävä, sillä välillä työnkuvaan on kuulunut jopa rasvaimutuotoksen siivoaminen.

Siinä missä moni parikymppinen nuori opiskelee vasta ensimmäistä tutkintoaan, on Anniinalla niitä taskussaan pian jo neljä. Kunnianhimoinen nuori nainen on edennyt vankkumattoman varmasti kohti unelmaduuniaan, siivousalan esimiestehtäviä, joihin tämänhetkiset restonomin ammattikorkeakouluopinnot häntä valmistavat.

–Olen Varsinais-Suomen nuorin, joka on edennyt opinnoissa näin pitkälle. Haluankin innostaa nuoria hakeutumaan alalle, ja muistuttaa, ettei tämä työ ole pelkkää rappukäytävien siivoamista surkealla palkalla.

Peruskoulun päättyessä ei Anniinakaan haaveillut laitostyöntekijän tehtävistä vaan meni opiskelemaan puutarhuriksi. Valmistumisen jälkeen Anniina työskenteli hetken kotipaikkakuntansa puutarhurina. Suomen neljä vuodenaikaa tekivät urasuunnitelmille kuitenkin tepposet.

–Puutarhurin työ on niin kausiluonteista, ettei hommia vain tahtonut löytyä. Niinpä päädyin kaupungille laitoshuoltajaksi. Ensimmäinen siivouskohteeni oli Paraisten terveyskeskuksen vuodeosasto ja lääkärinvastaanottotilat.

Sairaalamaailma oli Anniinasta mielenkiintoinen ja hän piti fyysisestä ja hektisestä työstään. Niinpä Anniina opiskeli vuodenmittaisen laitoshuoltajan ammattitutkinnon samalla töitä tehden.

–Olin välillä siivoamassa majoitustiloja, mutta pian minulle tuli palo takaisin sairaalamaailmaan. Niinpä menin työskentelemään laitoshuoltajaksi leikkausosastolle yksityiseen sairaalaan. Minä olin se tyyppi, joka siivosi rasvaimun tuotokset pois, Anniina naurahtaa.

Työ oli Anniinasta niin mukavaa, että hän opiskeli vielä siivoustyönohjaajaksi, jotta voisi opastaa työpaikalleen tulevia uusia tulokkaita. Esimiestehtävät alkoivat kiinnostaa Anniinaa vielä enemmän ja niinpä hän päätti hakea Tampereelle opiskelemaan restonomiksi.

Etäopiskelua Skypen avulla

Anniina opiskelee alaa monimuotototeutuksena työnsä ohessa. Teoriapainotteiset tunnit ovat kerran kuussa kolmena päivänä viikossa. Sen jälkeen opiskelijat tekevät paljon kurssiin liittyviä tehtäviä sekä yksin että ryhmissä. Anniinan opinnot ovat loppusuoralla, joten viimeinen opiskeluvuosi sisältää paljon esimiestyöhön painottuvia kursseja sekä yrittäjyysopintoja. Nyt meneillään on tehtävä, jossa pitäisi perustaa ryhmässä kannattava yritys.

–Asun Paimiossa, joten ryhmätyöt hoituvat usein Skypen välityksellä, mikä on tosi kätevää. Kontaktipäivinä yövyn sukulaisellani Tampereella.

Anniina myöntää, että toisella paikkakunnalla tapahtuvan opiskelun ja työn yhteensovittaminen on välillä stressaavaa, varsinkin jos koulutehtäviä on paljon. Silloin muuten tasainen verensokeri saattaa liidellä yläilmoissa.

–Nollaan tilannetta harrastamalla paljon liikuntaa sekä puuhastelemalla oman eläintarhani kanssa. Meillä on kolme koiraa, kaksi kissaa, kolme käärmettä, fretti ja kani, Anniina luettelee.

Kulkaa, minulla on diabetes

Anniina sairastui diabetekseen 4-vuotiaana. Sairauden hyväksyminen oli teini-iässä hankalaa, sillä Anniina ei tuntenut yhtäkään toista diabeetikkoa koulusta tai kaveripiiristä. Hän tunsi olevan yksin.

–En halunnut pistää kenenkään nähden ja siitä syystä HbA1c huiteli 14 %. Vasta kun näin eräällä ihmisellä pumpun, tajusin, etten olekaan ainoa.

Nyt Anniina on saanut diabetesleireiltä kavereita ja uskaltautunut myös kertomaan avoimesti sairaudestaan työ- sekä opiskelupaikalla. Tämä on tuonut elämään kivoja kohtaamisia.

–Edellisessä työpaikassani eräällä kollegallani oli ykköstyypin diabetes. Hänen kanssaan keskustelimme kahvitauolla diabeteksesta ja vertailimme verensokeriarvoja.

Työhaastattelussa Anniina ei kuitenkaan ota diabetestaan puheeksi, sillä hän pelkää sairauden vaikuttavan työnsaantiin. Kun paikka on varmistunut ja Anniina on kertonut asiasta esimiehilleen ja työkavereilleen, ei kukaan ole ollut millänsäkään. Myös opiskelumaailmassa diabetekseen on suhtauduttu hyvin.

–Meidän luokallamme on tosi hyvä henki, eikä ketään kiusata. Vietämme myös paljon vapaa-aikaamme yhdessä erilaisissa opiskelijariennoissa.

Karkeloista kavereita

Opiskeluiden alkuvaiheessa Anniina ei hankkinut itselleen opiskelijahaalareita, kuten monet muut, sillä hän ajatteli, ettei töiltään ehtisi käyttää niitä. Opiskelun ja töiden yhteensovittaminen sujui kuitenkin niin mutkattomasti, että Anniina on lainannut kerran jos toisenkin kaverin haalareita.

– Käyn opiskelijatapahtumissa erityisesti turkulaisten kavereideni kanssa, joita on eri aloilta. Turussa opiskelijatapahtumia on lähes joka arkipäivä.

Anniinasta haalarikansan tapahtumat ovat mahtava tapa hankkia kavereita, eivätkä ne aina tarkoita alkoholintäyteistä juhlimista. Yksinjäämistä ei tarvitse pelätä, vaikkei ihan joka karkeloihin osallistuisikaan.

–En koe, että olisin jäänyt mistään paitsi, kun teen töitä opiskeluiden ohessa. Ehdin kyllä tekemään ihan riittävästi niitä samoja juttuja kuin opiskelukaverini.

Bonuksena työnteossa on se, ettei Anniinan ole koskaan tarvinnut elää pelkällä makaronilla ja tonnikalalla. Anniina osti ensimmäisen omistusasuntonsa 18-vuotiaana ja vuokraa sitä nyt eteenpäin asuessaan juuri ostetussa omakotitalossa yhdessä avopuolisonsa kanssa.

–Koen olevani onnekas, että olen saanut tehdä töitä opiskeluideni ohessa, sillä se ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaikilla aloilla. Monet kun eivät halua ottaa nuorta noviisia riesakseen. Tästä syystä on hienoa, että meillä on opintotuki joka turvaa jokaisen opiskelun.

Anniinakin haki useasti esimiestehtäviin ja sai aina kuulla olevansa liian nuori. Muutama kuukausi sitten kuitenkin tärppäsi ja ovet päivystysyksikön laitoshuollon työnjohtajaksi aukesivat. Nykyinen työ vastaa Anniinan koulutusta ja on ensimmäinen askel kohti isona pomona olemista.

–Toivon, että pystyn nykyisessä työpaikassani etenemään isompiin kohteisiin ja saamaan enemmän alaisia. Toivon myös, että pärjäisin tulevaisuudessa yhtä hyvin diabetekseni kanssa, sillä 20 vuotta tulee ihan pian mittariin.

Opiskeluaan Anniina ei lopeta vielä siivouspäällikön papereihinkaan, vaan aikoo heti kun mahdollista hakea opiskelemaan restonomin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Silloin alan lakipiste on saavutettu.