”Kaikki on hyvin” vastasi Cia Päivänurmi, 27, toistuvasti, kun häneltä kysyttiin kuulumisia. Kiillotetun kuoren sisällä myllersi masennus ja syömishäiriö. Nyt Cia opiskelee diabeteshoitajaksi, jotta voisi saada muut liian kiltit tytöt ja pojat ymmärtämään, että on ihan ok, jos ei jaksakaan.
Cia Päivänurmi selailee biologian kirjaa innostuneesti. Opettaja kertoo solujen toiminnasta ja yhtäkkiä Cialle valkenee jotain käsittämättömän upeaa: jos elimistössä ei olisi insuliini-hormonia, energia ei imeytyisi soluihin, eli voisi syödä mitä vain lihomatta. Tunnin jälkeen Cia iloitsee oivalluksestaan ystävilleen ja he suuntaavat lähimpään pitseriaan. Insuliinikynä pysyy visusti repussa, sillä Cia haluaa olla luokan laihoin ja kaunein tyttö.
- Diabulimiasta seurasi laajempi syömishäiriö, sillä kaadoin usein salaa ruokani roskikseen ja lopulta aloin vältellä ruokailua kokonaan. Jos joskus söin, tein sen perään valtavan pitkän lenkin, vaikka jo valmiiksi harrastin cheerleadingia kuusi kertaa viikossa. Voin henkisesti todella huonosti ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia.
Cian elämässä oli tuolloin paljon asioita meneillään: hän oli muuttanut Itä-Suomesta Helsinkiin ja vaihtanut sen vuoksi koulua, alkanut seurustella ensimmäistä kertaa, lopettanut pitkäaikaisen taitoluisteluharrastuksen ja aloittanut cheerleadingin SM-tasolla.
- Näin jälkikäteen minusta tuntuu, etten ollut valmis siihen kaikkeen. Pahinta oli, ettei minulla ollut rohkeutta kertoa kenellekään, kuinka paha olo minulla oli. Sen sijaan olin taitava pitämään kulissia yllä. Kukaan ei huomannut kuinka rikki olin sekä henkisesti että fyysisesti.
Lääkärit ihmettelivät syytä Cian HbA1c:n nousuun, mutta Cia ei myöntänyt omahoidossaan olevan mitään vikaa. Kerran lääkäri totesi, että Cia taitaa sairastaa kiltin tytön syndroomaa.
Itsellensä valehtelua
Kiltin tytön syndroomaksi kutsutaan tilannetta, jossa ihminen ei halua aiheuttaa muille huolia tai ongelmia, eikä siksi pysty ilmaisemaan omia tarpeitaan tai mielipiteitään vaan alistuu siihen, että negatiiviset tunteet on käsiteltävä itse. Kiltin tytön syndroomasta kärsivä odottaa käytöksellään muiden hyväksyntää ja rakkautta. Oireyhtymä kehittyy tavallisesti varhaislapsuudessa, jos ei saa näyttää myös negatiivisia tuntemuksia vaan ainoastaan positiiviset tunteet ovat sallittuja.
- Uskon, että monet ykköstyypit kärsivät kiltin tytön syndroomasta, sillä diabeetikko opetetaan lastenpolilta asti pärjäämään itsenäisesti ja suomalaisethan ovat muutenkin sellaisia, että sisulla on pärjättävä. Mutta kun puhutaan pitkäaikaissairaudesta, on ihan ok myöntää joskus, että nyt en vaan jaksa. Se puhdistaa.
Nuorempana Cialle sanottiin useasti, että oletpa sinä reipas, kun olet hyvä koulussa, urheilet ja sitten sinulla on vielä tuo diabeteskin. Tämä sai Cian hokemaan itselleen, että joo kyllähän minä oikeasti pärjään, vaikka mikä tulisi. Toistamaan onttoa lausetta, vaikka syvällä sisimmässään hän tiesi, ettei pärjää. Lääkärin sanat kiltin tytön syndroomasta herättivät ja saivat lukioikäisen Cian ymmärtämään, ettei hän lopulta huijaa kuin itseään, ja että insuliini on ainoa asia joka pitää hänet hengissä. Cia alkoi hoitaa itseään paremmin ja työstää vääristynyttä minäkuvaansa. Aikaa vierähti kymmenen vuotta, sillä Cia ei vieläkään uskaltanut hakea apua.
- Minun olisi ehdottomasti pitänyt tuoda paha oloni julki, sillä silloin olisin saanut tukea asioiden käsittelyyn ja tilanne olisi helpottanut nopeammin. Pääsin syömishäiriöstä eroon ja hyväksyin diabeteksen kokonaan vasta parikymppisenä, kun minulla oli ensimmäinen kunnon parisuhde ja ajattelin, että jos oikeasti haluan tuon miehen kanssa olla ja joskus lapsia saada, minun on pidettävä itsestäni huolta.
Cian oli vaikea hyväksyä diabetestaan, sillä hän ei osannut mieltää sitä sairaudeksi. Lapsuudessa diabeteksen kanssa oli mennyt liiankin hyvin, eikä se ollut muuttanut perheen arkea mitenkään.
- Meillä oli kotona jo valmiiksi tosi tarkat rutiinit ja olin juuri saanut pikkuveljen, joten äitini mittasi aina öisin minulta verensokerin samalla, kun heräsi syöttämään vauvaa. En oikein edes huomannut diabeteksen tuloa elämääni. Diabeteksesta kiinnostuneille kavereillenikin vastasin vain nyrpeänä, että kato Googlesta.
Kaikesta kokemastaan Cia sai kipinän auttaa muitakin diabeteksen kanssa kamppailevia ja saada ajoissa kiinni kaikki liian kiltit tytön ja pojat. Cia vaihtoi kaupallisen alan sairaanhoitajaopintoihin tähtäimenään diabeteshoitajan ammatti.
Elämäni työ
Voiko sairas ihminen hoitaa sairaita? Tätä Cia mietti pitkään. Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että kyllä todellakin voi.
- Diabetes ei ole muu kuin rikkaus. En koe, että elämäni olisi pelkkää diabetesta, vaikka oma diabetekseni vaatiikin paljon aikaa. Urheilu on minulle henkireikä ja valtavan hyvä vastapaino sairaalamaailmalle, kolmea cheerleading-joukkuetta valmentava Cia vakuuttaa.
Koska Cia on itsekin diabeetikko, hän tietää oikeasti mistä asiakas puhuu ja pystyy samaistumaan heidän huoliinsa syvemmin. Cia on jo nyt saanut hyviä kokemuksia diabeteshoitajan roolissa ja onnistunut tavoittamaan muutamia kiltin tytön syndroomasta kärsiviä.
- Olin harjoittelussa, jossa sain pitää diabeteshoitajan vastaanottoa. Siellä huomasin, että me diabeetikot olemme usein liian tunnollisia, emmekä ymmärrä, että hoitohenkilökunta on polilla meitä varten. Jos vain olisimme rohkeita ja vastaisimme kerrankin rehellisesti mitä meille kuuluu, avaisi se hoitohenkilökunnalle paljon lisää mahdollisuuksia hoitaa meitä paremmin, Cia huomauttaa.
Cia valmistuu sairaanhoitajaksi Karelia-ammattikorkeakoulusta puolentoista vuoden kuluttua ja sen jälkeen hän aikoo hakea erikoistumaan diabeteshoitajaksi Metropolia-ammattikorkeakouluun. Uranäkymät ovat hyvät.
- Haluan omassa hoitotyössäni pitää huolen siitä, että jokaista diabeetikkoa hoidetaan, ja että kaikki halukkaat pääsevät myös diabeteshoitajan vastaanotolle, sillä hoitajan luona vierailu on useille arvokasta. Haluan hoitajana olla hyvä kuuntelija. Ammattilainen, joka ymmärtää että aina ei jaksa, Cia sanoo ponnekkaasti.
