Mouruava hypohälytin on luonnonlahjakkuus

Suomessa ei ainakaan vielä kouluteta muita eläimiä kuin koiria reagoimaan hypoglykemioihin. Joidenkin yksilöiden tiedetään kuitenkin itse oppineen ilmoittamaan omistajalleen matalista verensokereista. Inspis tapasi kaksi hypokissaa, Nekun ja Doriksen.

Heti kynnyksen yli astuttaessa oranssi viiksivallu sujahtaa kiehnäämään vieraan jalkoihin ja vaatimaan rapsutuksia. 6-vuotias hypokissa Nekku rakastuu kameralaukkuun ja alkaa puskea itseään sitä vasten. Ilmeisesti laukku tuoksuu koirille.

- Nekku on tosi rohkea kissa, joka ei pelkää edes koiria. Se on myös hyvin älykäs: Nekku osaa avata esimerkiksi kaikki keittiökaapit ja tietää tasan tarkkaan, missä on ruokaa. Kun vapaapäivänä nukun pidempään, se kolisuttaa ruokakaapin ovea tassullaan kuin rumpua, niin kauan, että nousen täyttämään sen kipon, Nekun omistaja Emma Järvinen, 30, naurahtaa.

Nekun älykkyys on Emman mukaan syy siihen, miksi Nekku oppi tunnistamaan hypoglykemiat itse, ilman opetusta. Aluksi Emma luuli Nekun kummallista käytöstä vain sattumaksi.

- Heräsin päiväunilta siihen, että minun oli vaikea hengittää. Seitsemänkiloinen mötikkä istui rintalastani päällä, polki etutassuillaan ja nuuhki suupieliäni. Nousin ylös ja mittasin verensokerin, joka oli matalalla. Syödessäni Nekku tuijotti minua koko ajan kiinteästi.

Emmalla oli tuohon aikaan paljon hypoglykemioita, sillä hän pisti pitkävaikutteista insuliinia liikaa. Nekku tuli toistuvasti herättelemään Emmaa milloin päivä-, milloin yöunilta ja joka kerta verensokeri oli matalalla. Silloin Emma tajusi omistavansa oikean hypokissan.

- Olen tavattoman ylpeä Nekusta ja hirveän kiitollinen sille. Kuka tietää, kuinka useasti se on pelastanut henkeni, Emma sanoo liikuttuneena.

Erityisherkkua palkinnoksi

Kerran Nekku herätti emäntänsä päiväunilta ja Emma tajusi heti, että verensokeri on todella alhaalla. Emma haparoi keittiöön hakemaan syötävää, mutta havahtui kuitenkin hetken päästä sohvalta juustohöylä toisessa ja jugurttipurkki toisessa kädessään.

- En mitannut verensokeria, sillä silloin minulla oli vaan päällimmäisenä ajatuksena, että nyt on pakko saada ruokaa ja heti, tai muuten käy huonosti. Siitä olen kuitenkin varma, että todella matalalla käytiin.

Nekku palkitaan joka kerta onnistuneesta hypomerkinnästä sen lempiherkulla, kalkkunakinkulla. Silti Emma ei ole aivan varma ymmärtääkö Nekku, mistä häntä nyt palkitaan, sillä se ei ole koira.

- Minulla on käynyt mielessäni opettaa Nekku havaitsemaan myös korkeita verensokereita, mutta en usko, että koulutuksesta loppujenlopuksi tulisi mitään. Vaikka Nekku herkkujen perään onkin, näyttäisi se koulutustilanteessa varmasti tuolta, Emma nauraa ja osoittaa sängyllä onnellisena nukkuvaa Nekkua.

Lemmikit auttavat jaksamaan

Emma on sairastanut diabetesta 6-vuotiaasta asti. Teini-iässä koettu pitkä ja hankala hoitoväsymys on arpi Emman diabeteshistoriassa. Vaikka Emma toipui hoitoväsymyksestä ennen Nekun tuloa taloon, on Emman molemmilla kissoilla iso rooli siinä, ettei hoitoväsymys ole enää uusiutunut.

–Lemmikkini ovat iso syy siihen, että jaksan huolehtia itsestäni nykyään paremmin. Jos joskus tuleekin niin huono päivä, ettei jaksaisi hoitaa itseään, on vain pakko jaksaa. Kissat kaipaavat huolenpitoa, eikä sitä pysty antamaan, jos olo on surkea.

Emma mukaan lemmikit ovat myös loistavia stressin lievittäjinä, ja sen ansiosta verensokeria on helpompi hallita. Emma opiskelee parhaillaan sosionomiksi ja koulussa on kova tahti. Raskaan opiskelupäivän jälkeen on ihana käpertyä kehräävän kissan viereen.

–Toinen kissani Mauno on hyvin itsenäinen, eikä se juuri pidä hellyydenosoituksista, mutta Nekku on alusta asti ollut hyvin lempeäluontoinen ja huolehtivainen. Se seuraa tarkasti liikkeitäni. Vaikka kävisin vain viemässä roskat ulos, tulee se innosta puhkuen minua ovelle vastaan. Luulen, että tämäkin on syy, miksi juuri Nekku oppi havaitsemaan hypot, Emma pohtii.

Yhtäkkiä Nekku herää torkuiltaan, venyttelee ja hypähtää Emman syliin. Se nuuhkii hetken Emman kasvoja ja istahtaa sitten tyytyväisenä omistajansa syliin. Emma on selvästikin hyvissä käsissä.

Doris on toisenlainen

Doriksen omistaja Heidi Leppänen, 29

Doris tuli minulle viisiviikkoisena jäätyään orvoksi. Koska emon turva loppui liian nuorena, on Doris ollut pienestä pitäen arka kissa. Sopeutuminen elämään tapahtui kissakaverin avulla, joten Doris tulee todella hyvin toimeen muiden eläinten kanssa. Vieraita ihmisiä se katselee kauempaa, mutta nyt kypsän 10 vuoden iän saavutettuaan Doris on tullut huomattavasti vieraanvaraisemmaksi.

Vanhemmalla iällä se on myös saanut taidon reagoida minun mataliin verensokereihini. Minulla on hypoja keskimäärin kolme kertaa viikossa ja pääosin yöllä. Pari vuotta sitten kiinnitin huomiota, että Doris aina yöaikaan kyhnäsi kovasti kyljessä tai mourusi vuoteen vierellä, mutta rauhoittui, kun olin juonut pillimehun.

Olemme kovin tiivis tiimi Doriksen kanssa, elämme toistemme tunteita arjessa melko vahvasti. Uskon, että kun minun verensokerini on matalalla, saa Doris käytöksestäni ja liikkeistäni jonkinlaisia signaaleja, että nyt ei ole kaikki hyvin. Usein se huutaa kurkku suorana vuoteeni vieressä, ja kun nousen ylös ja tunnistan heikon olon, hetken päästä hälyttää insuliinipumppukin.

Doris on oppinut havaitsemaan hypot ihan itse, sillä se ei ole niin perso herkuille, että sitä olisi kannattanut alkaa niillä kouluttamaan. En myöskään viitsi vahvistaa herkkyyttä, koska kissat alkavat helposti stressaamaan. Dorikselle saattaa minun kotoa lähteminenkin ottaa joskus todella koville, joten en halua aiheuttaa sille paineita.

Aivan joka kerta Doris ei hypoja ilmoita, joten saan kyllä itsekin olla omahoidon kanssa tarkkana. En kuitenkaan vähättelisi eläimen vaistoa. Vaikkei eläin juuri ymmärtäisi tietystä hajusta verensokeritasoa, on niillä pettämätön ymmärrys aistia ihmisen käytöstä ja siihen liittyviä ilmiöitä. Mielestäni diabeteksen hoidossa lemmikeillä on suuri merkitys, oli lemmikki sitten hamsteri, hevonen tai jotain siltä väliltä. Lisäksi lemmikillä on suuri rooli jakaa arkea ja helpottaa stressiä, jota varmasti jokaisen diabeetikon elämässä joskus on.

Vaikka minulla on ollut muitakin lemmikkejä elämäni aikana, on Doriksella erityinen paikka sydämessäni. Se on spesiaali kissa.