Polikäynniltä tukea ja senttejä
Diabetespoliklinikka on jokaiselle diabeetikolle tuttuakin tutumpi paikka, josta saa apua omahoitoon ja diabeteksen kanssa jaksamiseen. Silti sinne raahautuminen kolmen kuukauden välein saattaa välillä tympiä. Polikäyntiin jaksaa panostaa, kun loppupäivälle on luvassa mukavaa puuhaa. Inspis pääsi kurkistamaan Viivi Liemolan, 14, odotettuun vuositarkastuspäivään lasten diabetespoliklinikalle Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.
Diabeteshoitaja ojentaa Viiville pienen ostoskuitin näköisen lapun ja taputtaa selkään. Lappuun on merkitty Viivin tuore pitkäaikaisverensokeri.
–Olen tosi tyytyväinen tähän 7.7 arvoon, vaikka lukema onkin hieman noussut viime kerrasta, Viivi hymyilee.
Pian toinenkin diabeteshoitaja kävelee Viivin luo kurkatakseen pitkäaikaisverensokerituloksen. Samalla vaihdetaan kuulumisia. Keskustelusta käy pian ilmi, että hoitaja ja Viivi ovat tunteneet toisensa pitkään.
–Diabetes on ollut minulla 11 vuotta, joten tämä paikka ja sen henkilökunta ovat tulleet hyvin tutuiksi. Täällä on kolme diabeteshoitajaa ja muutama diabeteslääkäri, joiden kaikkien juttusilla olen ollut. On mukavaa, että hoitohenkilökunta pysyy samana, jotta uskallan kertoa heille fiiliksiäni, Viivi miettii.
Viivin hoitava diabeteslääkäri Marja-Terttu Saha on tyytyväinen siitä, että Viivi kokee itsensä tervetulleeksi.
–On tärkeää, että nuoren ja hoitohenkilökunnan välillä on avoin suhde, ja että nuori kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Olemme täällä yhteisellä asialla, tavoittelemassa hyvää hoitotasapainoa ja sitä kautta hyvää elämää.
H-hetki
Ovi avautuu ja Viivi pääsee vihdoin sisälle vastaanottohuoneeseen. Huone näyttää tavalliselta tutkimushuoneelta, paitsi että huoneen seinät pursuilevat hienoja piirustuksia. Viivinkin taideteos on joskus ollut esillä, mutta nyt se on saanut tehdä tilaa uusille.
–Mitä kuuluu? Marja-Terttu kysyy Viiviltä heti, kun tämä on saanut takapuolensa penkkiin.
Viivi kertoilee hieman lomastaan, koulusta ja lentopalloharrastuksesta. Marja-Terttu muistuttaakin, etteivät polikäynnit keskity vain diabetekseen vaan lääkärin sekä hoitajien kanssa voi jutella kaikesta mieltä askarruttavista asioista.
–Juttelemme hyvin paljon nuoruudesta, kasvusta ja kehityksestä. Jos keskusteluissa tulee esiin joku sellainen asia, jossa nuori tarvitsisi jonkun spesialistin apua, voin kirjoittaa lähetteen, Marja-Terttu Saha kertoo.
Viivi on käynyt diabetesuransa aikana niin ravitsemusterapeutin kuin jalkojenhoitajankin vastaanotolla, mutta tänään heille ei ole tarvetta. Lääkäri tutkailee Viivin insuliinipumpun piirtämiä käyriä ja juttelee samalla Viivin kanssa diabeteksen hoidosta ja mahdollisista hoitomuutoksista.
–Varsinkin nuoren kohdalla diabeteksen hoitoa on hyvä seurata tiheästi, sillä murrosiän edetessä insuliinintarve vaihtelee. Jaamme polikäynnillä nuorille omaa tietämystämme, jotta heistä tulisi oman diabeteksensa eksperttejä, Marja-Terttu selvittää.
Diabetesaiheisen juttutuokion ja mielipiteiden vaihdoin jälkeen Marja-Terttu pyytää Viiviä venyttämään itsestään kaikki sentit esiin pituuden mittausta varten. Ryhdin suoristuksella senttejä löytyy peräti 177 kappaletta.
–Pituuden mittaaminen on kivoin vaihe polikäynnillä, sillä kisailemme veljeni kanssa sitten kotona siitä, kumpi on pitempi, Viivi paljastaa.
Lääkäri myös punnitsee Viivin ja tutkii pistospaikat kovettumien varalta. Koska kyse on vuosiverikoekäynnistä, mitataan myös verenpaine ja tutkitaan jalkojen tuntoherkkyys.
Vanhemmat mukaan
Kaikki näyttäisi olevan muuten kunnossa, kunhan Viivi jatkossa muistaa kiinnittää huomiota ateriainsuliinien eli bolusten tiheyteen. Nämä uutiset lääkäri kertoo myös vanhemmille, jotka Viivi käy pyytämässä sisälle huoneeseen.
–Minusta on mukavaa, että vanhempani tulevat mukaan polikäynnille ja tukevat näin minua. Vanhempani kuulevat täällä miten diabeteksen kanssa sujuu, joten minun ei tarvitse enää kotona selitellä asiaa, Viivi miettii.
Vanhemmat ovat tiiviisti mukana nuoren diabeetikon polikäynneillä, vaikka heidän roolinsa väheneekin hiljalleen täysi-ikäisyyttä kohti mentäessä.
–Aluksi juttelen nuoren kanssa kahdestaan, jonka jälkeen kutsun vanhemmat mukaan keskusteluun. Pyrimme tällä siihen, että nuori ottaa itse pikkuhiljaa vastuuta omahoidostaan ja pohtii itsekin diabetestaan, vaikka vanhemmat ovat toki edelleen tukena. On tärkeää, että nuori hahmottaa, että hän hoitaa diabetestaan itseään varten, ei minua tai vanhempiaan varten, Marja-Terttu perustelee.
Tampereella nuorten diabetespolille siirrytään noin 15 vuoden iässä ja sieltä täysi-ikäisyyden lähestyessä sisätautien poliklinikalle. Viiviä eivät tulevaisuuden muutokset jännitä, sillä ne eivät ole ihan vielä ajankohtaisia. Seuraava käynti sovitaan tuttuun tapaan lasten diabetespoliklinikalle kolmen kuukauden päähän, eikä Viivi aio jättää sitä mistään hinnasta väliin.
–Ei ole koskaan tullut mieleenkään lintsata polikäynneistä. On kiva, että täällä kuulee millä tasolla pitkäaikaisverensokeri on ja saa tukea omahoitoon. Diabetes on osa minua ja niin ovat polikäynnitkin, Viivi painottaa.
Ja paras hetkihän on Viivillä vasta edessä. Vanhemmat haluavat palkita reippaan Viivin ja viedä hänet perinteisesti ensin välipalalle sairaalan kanttiiniin ja sitten shoppailemaan Tampereen keskustaan. Kyllä kannatti käydä!
Kuvakollaasissa:
Marja-Terttu mittaa Viivin pituuden ja joutuu hieman
varvistelemaan nähdäkseen tuloksen.
Viivin jalkapohjien tunto testataan monofilamentilla.
Se ei satu ollenkaan, lähinnä kutittaa.
Marja-Terttu käy yhdessä Viivin kanssa läpi
insuliinipumppuun tallentuneita tietoja.
Verenpainetta mitattaessa ei saa puhua eikä liikkua.
Juttu julkaistu tammikuussa 2016
