Tutkitusti parhaat vinkit diabeetikon työnhakuun
Pitääkö diabeteksesta kuuluttaa työpaikalla heti kättelyssä? Inspis jututti tutkija Pirjo Hakkaraista, joka on tehnyt väitöskirjan tyypin 1 diabeteksesta työelämässä.
Kerää tästä parhaat vinkit, joiden avulla ykköstyypille löytyy ykköstyöpaikka.
Kerää tästä parhaat vinkit, joiden avulla ykköstyypille löytyy ykköstyöpaikka.
Monelle meistä työ on lähes yhtä kiinteä osa elämää kuin diabeteskin. Siksi jo ammatinvalintaa tehdessä on hyvä pohtia työn kiinnostavuuden lisäksi myös sitä, miten diabeteksen hoito sopii yhteen työpäivän aikataulujen ja työtehtävien kanssa
–Työpäivän aikana tulee olla mahdollisuus verensokerin mittaamiseen, insuliinin annosteluun ja välipaloihin. Myös työkavereiden läsnäolo on tärkeää, tutkija Pirjo Hakkarainen muistuttaa.
Diabeetikon on helpointa hoitaa itseään säännöllisessä
päivätyössä, jossa työtehtävät ja niiden rytmi ovat joka päivä suurin piirtein
samat.
–Vuorotyö on epäsäännöllisen luonteensa vuoksi diabeetikolle ongelmallista varsinkin, jos verensokeriarvot heilahtelevat herkästi suuntaan tai toiseen. Säännöllinen yötyökin on parempi vaihtoehto.
Diabeetikolla on valittavissaan kymmeniä eri ammattivaihtoehtoja. Tietyissä ammateissa tyypin 1 diabetes voi kuitenkin olla laillinen este työhönotossa, terveydellisten erityisvaatimusten vuoksi. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi poliisin, palomiehen, merimiehen, sukeltajan, liikennelentäjän ja veturinkuljettajan tehtävät. Työhön, joka edellyttää yksin tai korkealla työskentelyä kannattaa myös suhtautua harkitsevasti hyporiskin vuoksi.
Kerro diabeteksesta luonnollisesti
On hyvä muistaa, että jos diabeetikko hakeutuu töihin, jossa
diabetesta ei sallita, ja asia paljastuu työsuhteen aikana, on työnantajalla
oikeus purkaa työsopimus. Yllätysten välttämiseksi avoimuus on toivottavaa heti
alusta alkaen, vaikka tätä ei lain perusteella edellytetäkään.
–Lainsäädännön mukaan työnhakijan ei tarvitse kertoa terveydentilastaan työhaastattelussa, eikä haastattelija saa asiasta udella. Jos hakija itse haluaa diabeteksestaan mainita, voi sen toki tehdä. Päätös on hänen.
Viimeistään diabeteksesta kannattaa kertoa työtehtävien alettua sekä lähimmille työkavereille että esimiehille. Asian julki tulemista ei kannata jännittää.
Jännitys saattaa laskea verensokeria, joten on täysin mahdollista, että hypo voi yllättää kesken työhaastattelun. Ennen kuin lyöt eväsleivät tiskiin, voi haastattelijalle reippaasti kertoa mistä on kyse.–Monet työnantajat suhtautuvat hyvinkin kannustavasti diabetekseen ja auttavat järjestämään hyvät mahdollisuudet omahoitoon työpäivän aikana. Toisaalta kaikki eivät suhtaudu diabetekseen yhtä ymmärtäväisesti esimerkiksi puutteellisen tiedon vuoksi, joten avoin ilmapiiri on myös tässä suhteessa hyödyllistä.
Usein diabeteksesta kerrotaan jossakin luontevassa
tilanteessa työpäivän aikana, esimerkiksi kahvitauolla verensokeria mitattaessa
tai insuliinia pistettäessä. Työpaikalla on hyvä selvittää ainakin omahoidon
perusteet sekä se, minkälaisia oireita liian matala verensokeri aiheuttaa ja
millä tavalla toivoo itseään silloin autettavan.
Älä jää yksin
Ympärillä olevien ihmisten tietoisuus lisää diabeetikon omaa
turvallisuutta työpaikalla. Jos tuntuu, että ei itse osaa kertoa tarvittavia
asioita diabeteksesta, voi vinkkejä kysyä diabetespolin hoitohenkilökunnalta.
–Hoitohenkilökunnan kautta voi myös pyytää esimerkiksi kuntoutusohjaajan tulemaan työpaikalle puhumaan diabeteksesta.
Tutun hoitohenkilökunnan lisäksi diabeetikon apuna on
työterveyshuolto, jonka tärkein tehtävä on työntekijän työkyvyn tukeminen.
–Kun työt aloitetaan, tehdään jokaisen työntekijän kanssa henkilökohtainen terveyssuunnitelma. Samalla suunnitellaan työkyvyn seurantaan liittyvät terveystarkastukset, jotka tehdään yleensä 1-3 vuoden välein.
Työterveyshuollon juttusille kannattaa hakeutua erityisesti
silloin, jos diabeteksen hoitaminen työpäivän aikana osoittautuu hankalaksi ja
pitkäaikaisverensokeri lähtee nousuun. Myös esimiehen kanssa voi asian ottaa
puheeksi ja pyrkiä yhdessä löytämään tilanteeseen molempia miellyttävä
ratkaisu.
–Jotta tällaiseen tilanteeseen ei jouduttaisi,
kannattaa käyttää tarmoaan opiskellakseen itselleen ammatin, jossa viihtyy ja
jossa diabeteksen hoitokin sujuu helposti, Hakkarainen painottaa.
Klikkaa Ollin kesätyövideoon ja katso Ollin vinkit miten pitää hypot ja korkeat loitolla kesätöissä.