Diabulimia on ykköstyyppien oma syömishäiriö

Syömishäiriöt ovat monien diabeetikoiden riesana, koska diabeteksen vuoksi syömistä on tarkkailtava tavallista tiiviimmin. Yleisesti tunnettujen syömishäiriöiden lisäksi ykköstyypin diabeetikolla on riski sairastua diabulimiaan, jossa ateriainsuliinia pistetään liian vähän laihtumisen toivossa. Diabulimia nimettynä sairautena on varsin tuore, vaikka sairaus itsessään on erityisesti nuorten diabeetikkotyttöjen keskuudessa tunnettu.

Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan 11–21-vuotiaista diabeetikkonuorista syömishäiriö on tytöistä noin 1/3:lla  ja pojista 1/6:lla .

Diabulimiassa on kyse tietoisesta toiminnasta, jossa diabeetikko ahmii suuren määrän hiilihydraatteja, mutta ei pistä aterialle riittävästi tai lainkaan insuliinia. Näin osa ruuan mukana tulleesta energiasta poistuu virtsan mukana elimistöstä. Tämän vuoksi diabulimikko ei liho, vaikka söisi suuria määriä ruokaa. Hän saattaa jopa laihtua, mutta kustannukset ovat kalliit.

–Yksi iso riski on hengenvaarallinen ketoasidoosi. Pitkällä tähtäimellä silmät ja munuaiset kärsivät jatkuvasta korkeasta verensokerista. Olo on jatkuvasti väsynyt, aivotoiminta takkuaa ja kehossa voi esiintyä erilaisia tulehduksia, syömishäiriöisiä nuoria hoitanut diabeteslääkäri Sirkku Tulokas luettelee.

Vaikka olo on surkea, ei diabulimikolla välttämättä ole voimavaroja hakeutua hoitoon. On myös tavallista, että diabulimiaa tahallaan peitellään. Tällöin läheisten apu ja huolehtivainen hoitohenkilökunta ovat korvaamattoman tärkeitä.

–Asian esiin ottaminen on syömishäiriöisille usein helpotus, koska kaksoiselämän viettäminen on rankkaa, ravitsemusterapeutti Riikka Viljanen Syömishäiriökeskuksesta painottaa.

Läheinen voi huomata diabulimian jatkuvasti koholla olevista verensokereista, väsymyksestä, ahmimisesta tai siitä, että diabeetikon kaikki puheenaiheet liittyvät ravintoon. Hoitopaikassa olisi syytä huolestua aina, jos pitkäaikaisverensokeri on jatkuvasti korkealla tai jos diabeetikko laihtuu ilman tarkempaa syytä.

Minä haluan toipua

Hoitopaikassa diabeteshoitaja on tavallisesti se henkilö, jolle on helpointa kertoa ikävistäkin tuntemuksista. On tärkeää muistaa, että hoitohenkilökunta on paikalla juuri sinua varten.

–Kaikki hoitopaikassa tietävät varmasti kuinka haastavaa diabeteksen hoito on ja juuri siihen he tarjoavat oman ammatillisen tukensa. Diabeteshoitohenkilökunnan tuen lisäksi psykologi keskustelee diabulimikon kanssa tilanteesta ja ravitsemusterapeutti laatii yhdessä potilaan kanssa ateriasuunnitelman, jonka avulla diabeteksen hoito on turvallista, Tulokas selvittää.

Moniammatillinen tiimi on tarpeen, sillä syömishäiriöitä hoidettaessa pyritään irrottautumaan syömisen tiukasta kontrolloimisesta, kun taas diabeteksen hoidossa tietynlainen tiukkuus on välttämätöntä. Kultaisen keskitien löytäminen on vaikeaa, mutta täysin mahdollista, kunhan diabeetikko itse haluaa päästä syömishäiriöstä eroon.

–Toipumisprosessi voi alkaa vasta, kun diabulimikko itse haluaa toipua. Sen jälkeen paraneminen helpottuu jatkuvasti, kun potilas huomaa, että säännöllinen syöminen ei nosta painoa vaan auttaa painonhallinnassa eikä olokaan ole enää ikävä, Viljanen sanoo.

Syöminen heti kuntoon

Diabulimian taustalla ovat tietynlainen perimä, joukko erilaisia laukaisevia tekijöitä sekä halu laihduttaa. Laihduttamisen tarve saattaa muodostua jo diabetekseen sairastumisen yhteydessä: diabeetikko laihtuu ennen diabetesdiagnoosia, ja kun paino normalisoituu hoidon alettua, voi tämä aiheuttaa kriisin ja luoda epäterveen suhteen insuliiniin.

–Heti diabeteksen alkutaipaleella olisi hyvä pohtia yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa ateriat niin, ettei diabeetikko liho vaan pysyy normaalipainoisena, Tulokas huomauttaa.

Diabeetikon laihduttaminen on hankalaa, sillä hypoglykemiat aiheuttavat ylimääräistä syömistä. Insuliini voi myös lisätä ruokahalua. Kun syömistä rajoitetaan laihdutuksen vuoksi, saattaa siitä seurata ahmimista ja näin painon nousemista.

–Diabulimiaa voi parhaiten estää syömällä niin normaalisti kuin mahdollista ja sallia itselleen myös herkut. On myös hyvä miettiä, mitä muuta arvokasta minussa on, sillä ulkonäkö on vain yksi osa kokonaisuutta, Viljanen muistuttaa.