Yli 50 vuotta ykköstyyppiä sairastanut Timo:
”Mitään en ole jättänyt tekemättä diabeteksen vuoksi”
Timo Kuukkanen, 56, sairastui ykköstyypin diabetekseen 5-vuotiaana. Tuolloin hoito ja edellytykset elämälle olivat hyvin erilaiset kuin nykyään. Silti Timo päätti jo hyvin varhain, että diabetes ei häntä määräilisi.
- Minä en ole yhtään huonompi kuin kukaan muukaan, vaikka olenkin diabeetikko.
Tämä koulun liikuntatunnilla syntynyt ajatus on ollut kantava voima Timo Kuukkasen elämässä. Mottonsa turvin hän on voinut toteuttaa villeimmätkin unelmansa ilman pelkoa siitä, ettei pystyisi tai voisi diabeteksen takia.
- Olen asunut Englannissa, reilannut, purjehtinut Itämeren halki ja moottoripyöräillyt, mutta mitään en ole jättänyt tekemättä diabeteksen vuoksi, Timo painottaa.
Edes avomerellä pienessä veneessä vaappuminen ei pelottanut Timoa, vaikka tuossa tilanteessa hypon ilmaantuminen olisi saattanut saada otteen lipsumaan ja veneen kaatumaan. Kun muutamat perusjutut hallitsee, ei diabetesta tarvitse jatkuvasti pohtia. Se on auttanut Timoa jaksamaan pitkäaikaissairauden kanssa.
- Kyllähän sitä väsyy, jos joka päivä, koko elämänsä joutuu miettimään, että miten tämä suupala nyt vaikuttaa verensokereihin tai miksi verensokeri nyt noin laski tai voinko lähteä liikkumaan, kun verensokeri on näin korkealla, Timo puuskahtaa.
Kaksi sudenkuoppaa
Mitään yksiselitteisiä hoito-ohjeita Timo ei halua antaa, sillä hän painottaa, että jokaisella on erilainen kroppa ja jokaisen on opeteltava oman diabeteksensa salat itse. Yhden itseään suuresti hyödyttäneen vinkin hän kuitenkin paljastaa.
- Lääkärit eivät ole ainakaan minulle painottaneet, että sopiva perusannos insuliinia on ykköstyypin diabeteksen hoidossa kaikista tärkeintä. Perusannos on perusta, jonka päälle koko talo rakennetaan. Jos perusta on jompaankumpaan suuntaan vino, hyvä hoito on työlästä.
Insuliinintarve vaihtelee elämäntilanteen mukaan, joten perusannosta on aika ajoin säädettävä. Tarkkaa seurantaa vaativaan hoitamiseen Timo on toisinaan kyllästynyt.
- En halua sanoa, että en koskaan olisi kärsinyt hoitoväsymyksestä. Se ilmenee niin, että välillä on kausia, jolloin en jaksa mittailla, enkä muutenkaan miettiä insuliiniannoksia. En kuitenkaan soimaa itseäni ajoittaisesta huolimattomasta hoidosta. Se kuuluu pitkäaikaissairauteen.
Diabetes ei aina ole ollut kiva elämänkumppani. Nuorena Timo olisi halunnut kellosepäksi, mutta lääkärin mielestä tarkkaa näköä vaativa ammatti ei soveltunut diabeetikolle. Niinpä nuorimies lähti Englantiin opiskelemaan teologiaa.
- Olin siellä puolen vuoden jaksoissa ja otin Suomesta aina kuuden kuukauden insuliinit mukanani. Sisäoppilaitoksessa ei ollut mahdollista säilyttää insuliineja jääkaapissa, joten säilytin niitä vain huoneessani, jonka jaoin toisen pojan kanssa. Kyllä minä olen sitä jälkikäteen miettinyt, että kuinka siellä oikein pärjäsin, mutta hyvin kaikki meni, urapolullaan lopulta toimittajaksi päätynyt Timo naurahtaa.
Ammatinvalinnan lisäksi toinen ja vielä raskaampi tilanne Timon elämässä oli, kun hänen poikansa sairastui 2-vuotiaana ykköstyypin diabetekseen. Asia surettaa Timoa vieläkin, mutta itsesyytöksille ei kuitenkaan ole ollut sijaa. Nyt diabetesta vastaan kapinoivalle 13-vuotiaalle pojalle on opetettava, että vihasta ja surusta olisi luovuttava mahdollisimman nopeasti.
- Me emme voi päättää sitä, millaiset kortit tässä elämässä saa. On vain elettävä niiden korttien mukaan, jotka on saanut. Mitä nopeammin hyväksymme asian, sen helpompaa elämämme on ja voimme keskittyä nauttimaan siitä.
Neljästä sentistä kuuteen milliin
Nykyään diabeteksen mukana roikkuminen on kehittyneen hoitoteknologian ansiosta vielä helpompaa kuin ennen. Timon sairastuessa 60-luvulla, verensokerimittaria ei saanut kotikäyttöön ja insuliinia pistettiin lasiruiskulla, jossa oli paksu ja pitkä neula.
- Minua oikein huvittaa, kun diabeteshoitaja on kehottanut minua siirtymään kuusimillisistä neuloista neljämillisiin, ja kun miettii, että olen lähtenyt liikkeelle neljäsenttisestä neulasta. Sekään ei sattunut, vaikka olin pieni ja laiha poika.
Timo ei ole halunnut ottaa käyttöön Libreä tai insuliinipumppua, sillä hänestä ne eivät ole yhtä varmoja, kuin hyväksi havaitut tavallinen verensokerimittari ja insuliinikynät.
- Kynät toimivat aina, olet sitten vaeltamassa Lapissa tai seilaamassa keskellä avomerta. On kuitenkin hyvä, että diabeteksen hoitoteknologia on kehittynyt niin paljon, jotta diabeetikoilla on enemmän valinnanavaraa. Pojallani on pumppu ja se toimii hänellä hyvin, vaikka hän harrastaa koripalloa.
Diabeteksen hoitovälineiden kehittymisen ansiosta diabeetikolle ilmaantuu myös yhä harvemmin lisäsairauksia. Timo on joutunut pelkäämään silmiensä puolesta, mutta muuten lisäsairauksia ei ole ilmaantunut.
- Molemmat silmäni on laseroitu useaan kertaan, mutta muuten olen voinut hyvin. Olen ollut aina todella liikunnallinen ja harrastanut kaikkea laskettelusta pyöräilyyn. Uskon, että se on auttanut kehoani jaksamaan.
Ensi kesänä Timo suunnittelee pyöräilevänsä Vantaalta Saanalle asti. Haaveen toteutuessa kilometrejä kertyy huimat yli 1200 km, eikä diabetes ole silloinkaan tiellä vuorena vaan korkeintaan hiekanjyvänä.
