Asenneremontin tehnyt Essi Paulasaari:

”Kaiken ei tarvitse muuttua yhdessä yössä”

Essi Paulasaari, 23, ei muista nuoruudestaan kovinkaan paljoa, sillä jatkuvan korkean verensokerin takia kaikki oli harmaan usvan ympäröimää. Lopulta, kahden teho-osastoreissun jälkeen, Essissä heräsi palo tarkastella maailmaa kirkkaampien lasien läpi.

–Vaikka en haluakaan rypeä itsesäälissä, kyllä sitä välillä toivoo, että osaisi mennä ajassa taaksepäin. Tekisin niin paljon asioita toisin, Essi Paulasaari huokaisee.

Essillä todettiin muutama vuosi sitten toisessa silmässä retinopatia. Nyt silmää on laseroitu kolmesti ja lääkeinjektioitu kahdesti. Hoitokerrat eivät ole olleet Essistä mitään mukavimpia toimenpiteitä, mutta nyt silmien tilanne on hyvän hoidon vuoksi onneksi rauhallinen.

–Aluksi pienten vuotojen suurentuminen johtui todennäköisesti liian nopeasta verensokeritasapainon laskusta. Nyt yritän laskea verensokeritasapainoani maltillisemmin, enkä pyri viivasuoraan käyrään.

Muutos on totisesti ollut iso, sillä teini-iässä Essin verensokeri oli lähes poikkeuksetta parinkympin yläpuolella. Hoitaminen jäi, sillä diabetes ei vain kiinnostanut.

Erilaisuuden tunteen siemen

Essi sairastui diabetekseen 8-vuotiaana. Kaverisynttäreiden herkuttelun jälkeen jano alkoi yhtäkkiä muuttua sietämättömäksi ja vessanovi kävi tiuhaan. Essin äiti katseli muutaman päivän ajan tyttärensä oireilua, kunnes patisti Essin kouluterveydenhoitajan juttusille. Terkkari mittasi verensokerin ja tulos oli selvä.

–Muistan edelleen, kun terkkari kysyi minulta, että soitetaanko ambulanssi vai ensin äidille.

Sairaalassa vietetty aika tuntui Essistä ikuisuudelta. Sairaalasängyllä maatessaan pieni tyttö ehti miettiä, miksi hän oli saanut tällaisen sairauden, eihän kellään muullakaan heidän perheessään tai tuttavapiirissään ole diabetesta.

–Koulussakaan ei ollut ketään toista diabeetikkoa. Minua ei kiusattu, mutta tunsin itseni silti aika yksinäiseksi ja erilaiseksi.

Essille ehdotettiin diabetesleirille osallistumista, mutta Essistä ajatus hengailusta täysin vieraiden ihmisten kanssa kuumotti, joten leirit saivat jäädä väliin ja erilaisuuden tunne sen kuin kasvoi.

Liian kova pää

Yläkoulussa tilanne paheni jatkuvalla syöksykierteellä. Essi saattoi kuukauden aikana mitata verensokeria vain kaksi kertaa. Ateriainsuliinit jäivät välistä ja toisinaan myös perusinsuliini. Hauska ilta kavereiden kanssa päättyi teho-osastolle.

–Olimme kavereiden kanssa viettäneet iltaa, eikä minulla ollut siellä edes insuliineja mukana. Aamulla heräsin järkyttävään oloon: minua oksetti ja huimasi. Soitin äidille, joka vei minut sairaalaan.

Essi ymmärsi, ettei tilanne voisi jatkua näin. Hän lupasi tsempata, mutta lupaus kuihtui lopulta yritykseksi.

–Halusin kuulua tiettyyn muottiin, olla samanlainen kuin muutkin. Minulla oli niin kova pää, etten uskonut, vaikka vanhempani ja hoitohenkilökunta hokivat, etten voi elää ilman insuliinia.

Kahdeksannen luokan keväällä Essi sai tietää, että lukemattomien diabeteksesta johtuvien poissaolojen vuoksi hän jäisi luokalle.

Pienin askelin kohti uutta minää

Kevät ja suvivirsi. Kaikki Essin ystävät saavat yläkoulun päättötodistuksen käteensä ja suuntaavat syksyllä kohti uusia haasteita. Essi ei pääse juhlimaan ystäviensä kanssa, se surettaa.

–Kun yritän nyt miettiä yläkouluaikaa, on se hyvin sumuinen. Muistan asioita sieltä täältä, mutta en kovin kirkkaasti. Olin jatkuvasti väsynyt.

17-vuotiaana flunssassa ollessaan Essi sai elämänsä toisen ketoasidoosin. Silloin Essi ymmärsi, että nyt elämä olisi laitettava uusiksi. Hän ei halunnut nähdä itseään kolmatta kertaa teholla.

–Niinä päivinä, kun jaksoin hoitaa itseäni, olin hyvin energinen ja sain paljon aikaan. Halusin olla sellainen joka päivä.

Essi alkoi diabeteshoitajan ohjeen mukaan tehdä pieniä muutoksia hoitorutiineihin. Aluksi oli opeteltava pistämään perusinsuliini säännöllisesti.

–Tein itselleni muistilappuja pistoksista. Kun muistin pistää, aloin muistaa myös mitata. Aluksi otin tavoitteeksi, että mittaan kaksi kertaa päivässä. Vaikka se tuntuukin tosi pieneltä määrältä, oli se minulle silloin valtavan paljon.

Muutaman vuoden pitkäjänteisen työn ansiosta Essillä ei enää ollut yli 15 mmol/l verensokereita. Sitten markkinoille tuli Freestyle Libre.

–Innostuin laitteesta aivan valtavasti ja saatoin mitata verensokeriani kymmenenkin kertaa päivässä. Pidin mittaamista eräänlaisena pelinä, jossa verensokeri oli saatava pidettyä vihreällä alueella.

Tulevaisuus on kirkas ja täynnä vilkkuvia valoja

Nykyään Essi ei enää pelaile Libren kanssa, vaikka laite hänelle edelleen tärkeä apuväline onkin. Verensokerin pallottelun sijaan Essi lätkii kuulaa ystäviensä kanssa.

–Olen pelannut flipperiä parin vuoden ajan ja nyt kuulun Lahti Pinball Societyyn. Tulevaisuudessa olen harkinnut osallistuvani flipperin SM-kisoihin. Lisäksi olen ajatellut lähteä myös opiskelemaan jotain täysin uutta alaa. Olen virtaa täynnä, baarissa työskentelevä Essi hihkaisee.

Essi sai elämänsä järjestykseen, mutta hän tietää, että monilla diabeetikoilla on vielä tekemistä. Kaikille diabeteksen kansa kamppaileville Essillä on selkeä viesti.

–Tee pieniä parannuksia, ja lipsahduksen sattuessa ole itsellesi armollinen. Hakeudu vertaistuen pariin vaikka sitten netissä. Muilta diabeetikoilta saat loistavia vinkkejä ja huomaat, ettet todellakaan ole yksin, Essi lupaa.