Diabetesmessuilla tunsi kuuluvansa porukkaan

Suomen ensimmäisillä Diabetesmessuilla päivä kului vauhdikkaasti työpajoissa puuhastellen, esityksiä katsellen ja messuständejä kierrellen. Yli 3600 diabeetikon joukossa ei todellakaan tarvinnut tuntea oloaan ulkopuoliseksi.

Klo. 9.05

Harpon Tampere-talon rappusia ylös kaksi askelmaa kerrallaan. Diabetesmessut ovat vasta juuri käynnistyneet, mutta väkeä palloilee alueella jo bussilasteittain. Hymyilevä messutyttö ojentaa minulle päivän teemavärin mukaisen Yksi elämä -kassin. Tänään ei selvästikään haittaa, vaikka olisi unohtanut hypoeväät kotiin: kassi on täynnä hunajatikkuja, siripirejä ja Glucobuuster-tuubeja.

Klo 9.50

Riennän Pieneen Saliin, joka nimestään huolimatta on yllättävän suuri. Diabetesliiton toiminnanjohtaja Janne Juvakka on juuri aloittelemassa messujen toista, erityisesti ykköstyypin diabeetikoille suunnattua päivää.

–Maailmassa on tällä hetkellä 415 miljoonaa diabeetikkoa eli esimerkiksi kaksi kertaa Venäjän väkiluvun määrä. Jos matkustamme vaikkapa Kanarialla, emme ole siellä yksin vaan aina tulee vastaan ihminen, jota diabetes jollakin tavalla koskettaa, Juvakka kertoo ja saa suuni loksahtamaan auki.

Klo 10.00

Näyttelijä Essi Hellén toimii Pienen Salin juontajana ja esittäytyykin yleisölleen heti ohjelman aluksi. Essi kertoo, että on juuri saanut käyttöönsä insuliinipumpun ja aivan rakastunut siihen.

–Hypot ovat vähentyneet huomattavasti, sillä pystyn nyt ennakoimaan ne paremmin. Minua oikein harmittaa, kun en aikaisemmin tarttunut tilaisuuteen ja hankkinut pumppua. Pelkäsin, että se olisi tiellä ajoittain hyvinkin kiireisessä ja fyysisessä työssäni, mutta tuskin edes huomaan sitä.

Essistä on tärkeää näkyä ja kuulua Diabetesmessuilla, sillä hän haluaa olla mukana vaikuttamassa siihen millaista mielikuvaa diabeteksesta luodaan Suomessa. Essistä on mahtavaa, että Diabetesmessut tuovat osaltaan tunnetuksi diabetesta ja sitä mitä kaikkea tämä pieni sana pitää sisällään.

Klo 10.15

Pian alkava Diabetes ei ole vain verensokerin mittausta -luento pureutuu juuri Essin mainitsemaan aiheeseen. Olisi todella mielenkiintoista jäädä kuuntelemaan Diabetesliiton ylilääkärin Pirjo Ilanne-Parikan puheenvuoroa, mutta nähtävää on niin paljon, että pakotan jalkani liikkeelle. Alakerran Diabetesliitto-maailmassa nuorisotoimikuntalaiset toivottavat minut iloisesti tervetulleeksi pisteelleen.

–Olemme olleet messuilla eilisestä lähtien ja täytyy kyllä sanoa, että täällä on ihan mahtava meininki! Meistä on ihana päästä juttelemaan messuvieraille ja kertoa heille #siniranne-kampanjastamme. Olemme haastaneet myös useita yrityksiä laittamaan ranteet sinisiksi Maailman diabetespäivänä 14.11,nuorisotoimikunnan jäsen Katri Frigård iloitsee.

Lähtiessäni Diabetesliiton nuorisotoimikunnan pisteeltä saan ranteeseeni vielä oman sinisen rannekkeen. Kävellessäni seuraavalle ständille huomaan, että lähes jokaisen vastaantulijan paidan alta pilkistää jotain sinistä.

Klo 11.00

Suunnatessani takaisin Pieneen Saliin, juutun tungokseen. Sali on aivan ääriään myöten täynnä, mutta ehdin juuri ja juuri saada viimeisen paikan takarivistä. Alkamassa on hypokoiranäytös. 4-vuotias Mikael hypähtää lavalle äitinsä Sanna Saarelan ja perheen hypokoira-Sulon rinnalle. Mikaelilla on ihossaan lappu, jossa on haju, jolta me tuoksumme, kun verensokerimme on matalalla. Sulo menee ensin hämilleen raikuvista suosionosituksista, mutta nopeasti se muistaa tehtävänsä ja alkaa tökkiä Sanna-äitiä reiteen ilmaistakseen, että Mikaelilla on hypo. Hienoa Sulo!

Klo 12.40

Pistäydyn nopeasti lounaalla messuravintola Fuugassa ja suuntaan sen jälkeen yläkerran toiminnalliseen tilaan, sillä Inspiksen pisteellä on menossa Ollin ja AinoSaysDBT:n meet & greet. Sukellan kaksikon väliin ja nappaan muutaman yhteiskuvan muistoksi Instagramiin.

–On ihana kuulla, että videoistamme on ollut seuraajillemme iloa ja hyötyä, ja on mukava päästä muutenkin tutustumaan ruudun toisella puolella oleviin tyyppeihin, Olli sanoo innostuneena.

–Niinpä, ja täällä sen taas muistaa, kuinka tärkeää vertaistuki on. Messuilla yhteisöllisyyden tunne korostuu, kun ympärillä on ihmisiä, jotka käyttävät samoja aineita kuin sinä, Aino lisää nauraen.

Teen tilaa vloggareiden muille innokkaille faneille ja siirryn tarkastelemaan kirjavaa Inspis-seinää, johon messuvieraat ovat saaneet kirjoittaa omia unelmiaan ja vinkkejään.

Haluan itsekin kirjoittaa ajatuksiani seinälle, joten otan kasan muistilappuja ja aloitan helpoimmasta. Unelmani on jo kauan ollut matkustaa Australiaan, joten rustaan sen ensimmäisenä lapulle ja liimaan post-itin toisten inspiroivien unelmien sekaan. Muitakaan vastauksia minun ei tarvitse kauaa miettiä, sillä messuilla olen oppinut, että vertaistuki on se juttu ja Ainon ja Ollin vlogit loistava tapa saada vertaistukea mistä päin maailmaa tahansa.

Olen niin syventynyt kirjoituspuuhiin, että hieman säikähdän, kun taakseni on yhtäkkiä ilmestynyt karvainen otus, leijona. Tämä ei onneksi ole vaarallinen peto, vaan kiltti Lenny the Lion, joka haluaa myös kirjoittaa leijonamaisen unelmansa seinälle.

Klo 13.30

Tutustuttuani perinpohjaisesti yläkerran näytteilleasettajiin, päätän vielä käydä pyörähtämässä alakerran messualueella. Juuri, kun olen syventynyt tutkimaan uutta letkutonta pumppua, kajahtaa messualueen nurkasta ja kovaa. Räppäri, itsekin ykköstyypin diabeetikko Miquel P esiintyy Tietoiskulavalla yhdessä räppäri Kalle-sedän kanssa. Tarttuva biitti kerää lavan eteen runsaasti kiinnostuneita kuulijoita ja saa osan yleisöstä jopa tanssimaan villisti musiikin tahdissa.

–Olen tosi kiitollinen, että pääsin esiintymään tänne Diabetesmessuille ja että niin monet tulivat katsomaan keikkaani. Täällä on muutenkin mahtava tunnelma ja paljon mielenkiintoisia ständejä. Olen ehdottomasti mukana, jos minua pyydetään esiintymään tulevillakin Diabetesmessuilla. Silloin esitän teille diabetesräpin, Miquel P eli Miikka Aurala lupaa.

Klo 14.00

Riffi-tilassa käy iloinen puheensorina. Diabetesliiton nuorisotoimikuntalaiset ovat kutsuneet paikalle nuoria diabeetikoita tutustumaan toisiinsa ja ideoimaan mitä kivaa nuorisotoimikunta voisi heille järjestää. Diabeteskaverit ovat toivomuslistan kärkipäässä. Nuorisotoimikuntalaisilla onkin suunnitelmissa järjestää tulevaisuudessa leiri nuorille diabeetikoille, sillä siellä tutustuminen käy kuin itsestään.

Klo 14.50

Rap-lyriikkapajaan on kokoontunut joukko innokkaita räppärinalkuja. Kaikki kuuntelevat hipihiljaa, kun räppärit Miquel P ja Kalle-setä kertovat mistä he saavat aiheita biiseihinsä.

–Räppien teemat tulevat aika pitkälti omasta elämästä ja omista kiinnostuksenkohteista. Kun kirjoittaa, ei saa niin kauheasti miettiä vaan pitää antaa sanojen vain tulla paperille, Miquel P selvittää.

Ammattiräppäreiden antamien vinkkien turvin räppityöpajaan osallistuvat lähtevät kokeilemaan itse riimien kirjoittamista. Lopputuloksena syntyy mahtava diabetesräppi.

–Aamulla minä mittaan verensokerini ja syön. Yhtäkkiä verensokeri laskee. Miten toimin? Syön sokeria. Elämä on oikeasti mukavaa, jos diabetesta hoitaa hyvin. Olostani tulee parempi, Sanna ja Leevi räppäävät.

Klo 16.30

Käytävät alkavat hiljalleen tyhjentyä. Narikassa vedän takin ylleni, kun yhtäkkiä pumppu hälyttää. Kaivelen kuumeisesti taskujani, kunnes huomaan vieressäni seisoskelevan tytön näpyttävän omaa minihaimaansa. Naurahdan tilanteelle ja suuntaan messukassi täynnä me-henkeä kotia kohti.

Nähdään seuraavilla Diabetesmessuilla, ehkä jo vuonna 2018!