Kuin kaksi sokeripalaa

Siskolla ja veljellä on molemmilla diabetes

Kun Max Lahtisen, 13, isosisko Mikaela Lahtinen, 20, sairastui vuosi sitten diabetekseen, Maxia vähän nauratti. Isosiskolla kun oli piikkikammo ja pistosyritykset näyttivät kymmenen vuotta diabetesta sairastaneesta Maxista huvittavilta.

–Alku oli ihan kamalaa, kun pistäminen pelotti niin paljon. Max se vaan vieressä vitsaili, että mitäs siinä odottelet, anna mennä, Mikaela nauraa.

Max miettii hetken ja sanoo sitten vakavana:

–Niin, mutta en minä tätä sairautta tietenkään kenellekään toivo.

Mikaelan ja Maxin äidilläkin on tyypin 1 diabetes. Mikaela olikin hetki ennen sairastumista ajatellut, että diabetes iskisi häneen korkeintaan sitten, kun hän on raskaana, raskausajan diabeteksen muodossa. Toisin kuitenkin kävi.

19-vuotiaana sairastuminen oli Mikaelalle kova paikka. Max yritti parhaansa mukaan sisarellisen nälvimisen lomassa perehdyttää isosiskoaan diabeteksen saloihin vahtimalla esimerkiksi sitä, että Mikaela varmasti mittasi verensokerinsa ajallaan. Suurin osa diabeteksen hoidon kiemuroista oli Mikaelalle kuitenkin tuttua.

–Olin elänyt diabeteselämää äitini ja pikkuveljeni kautta koko elämäni. Kun Max oli pienempi, pistin hänen insuliininsa ja autoin hiilihydraattien laskemisessa. Oli kuitenkin rankkaa, kun jouduin itse siihen tilanteeseen, Mikaela miettii.

Erilainen diabetes, erilainen hoitomuoto

Maxilla on käytössään insuliinipumppu, Mikaelalla ainakin toistaiseksi vielä monipistoshoito.

–En ole saanut pumppua vielä käyttööni, sillä minulla on ollut diabetes vasta niin vähän aikaa. Haluaisin kuitenkin pumpun, sillä koen, että diabetes on sen avulla helpompi pitää aisoissa.

Maxia pumppu välillä harmittaa.

–Minulla on ollut pumppu kolme vuotta, mutta koen, että pistoshoito on luotettavampi, koska siinä ei ole koko ajan laitteen varassa. Pumpun kanyyli saattaa mennä tukkoon ja silloin tulee ihan kamala olo. Haluaisin vaihtaa takaisin monipistoshoitoon.

Hoitomuotojen lisäksi eroja sisarusten välillä on myös diabeteksen hoidon helppoudessa.

–Minulla diabetes on ainakin vielä aika helppohoitoinen. Toki olen varautunut siihen, että tilanne saattaa muuttua. Maxilla kasvupyrähdys ja murrosikä hankaloittavat diabeteksen hoitoa, Mikaela miettii.

Vaikka Max ja Mikaela voivat tsempata toisiaan diabeteksen hoidossa, kumpikin kaipaa ihan omaa diabeetikkokaveria.

Mikaela asuu jo omassa kodissaan, mutta on tiukasti yhteydessä Maxiin ja muuhun perheeseensä. Yhdessä Max ja Mikaela juttelevat kissoista ja peleistä sekä käyvät elokuvissa. Diabeteksesta sisarukset eivät paljon puhu.

–Saatamme joskus kysyä miten on mennyt, mutta siihen se sitten jääkin, Max sanoo.

Sisarusten mielestä on ihan mukavaa, että kaikki aiheet eivät liiku diabeteksen ympärillä, vaan vaikka perheessä on paljon diabeetikoita, keskusteluaiheet pysyvät ihan muissa asioissa.

–Ehkä sitten, kun Max muuttaa pois kotoa, voin neuvoa häntä enemmän. Olen myös sanonut, että minulle voi aina soittaa, jos tulee jotain ongelmia, Mikaela sanoo sisarellisesti.

Mikaela toivoo, että löytäisi perheensä lisäksi muitakin diabeetikkotuttavia, joilta saisi vertaistukea. Maxille vertaistukena toimii paras ystävä, joka asuu tällä hetkellä Sveitsissä.

–Olimme alakoulussa samassa iltapäiväkerhossa ja meistä tuli kavereita. Myöhemmin ystävälleni puhkesi diabetes, jonka vuoksi meistä tuli parhaita ystäviä. Olen iloinen, että hän tulee parin vuoden päästä pois Sveitsistä, Max hymyilee.

Kavereita odotellessa Max ja Mikaela tsemppaavat toisiaan diabeteksen kanssa.

Kumpikin on yhtä mieltä siitä, että vaikka diabetes ei maailman mukavin asia olekaan, sen kanssa oppii elämään. Varsinkin, kun aina voi kilauttaa sisarukselle, joka kyllä ymmärtää mistä puhutaan tai ollaan puhumatta.

Paljon sulla oli?