Parturi-kampaaja on hyvän mielen ammattilainen
23-vuotiaalla Tiina Sarjulalla ei lapsena ollut haaveammattia. Yläasteella hän pääsi työelämään tutustumisjaksolla parturi-kampaamoon, ja ala alkoi kiinnostaa.
Kolmivuotisen ammattikoulutuksen jälkeen Tiina valmistui parturi-kampaajaksi ja pääsi heti oman alan töihin. Ennen oman liikkeen perustamista Tiina työskenteli vuokratuolilla Jyväskylässä.
– Nyt olen yrittäjänä yhdessä serkkuni kanssa, meillä on liike Jyväskylän keskustan tuntumassa, Tiina kertoo.
Vuokratuoliyrittäjänä kertyneestä asiakaskunnasta oli iloa oman yrityksen alkuaikoina.
Parturi-kampaamo Lacca on koko perheen paikka, jossa palvellaan kaikenikäisiä asiakkaita. Tila on sisustettu kotoisaksi tyynyin, kukin, tauluin. Tiinan ja hänen yrittäjäkumppaninsa Niina Turkin lisäksi kampaamossa työskentelee yksi vuokratuoliyrittäjä.
Yrittäjäksi ryhtyminen oli Sarjulalle luontevaa. Jo parturi-kampaajien koulutukseen kuuluu yrittäjyyden opiskelua.
– Kun jaksaa ottaa asioista selvää ja on yritteliäs, selviää kyllä, Sarjula kannustaa.
Ihmisläheinen työ
Parturi-kampaaja työskentelee kirjaimellisesti ihmisen lähellä. Läheisyys saa monet asiakkaat kertomaan elämänsä surut ja ilot hiusten käsittelyn aikana. Hiustenleikkuun, värjäyksen tai permanentin lisäksi asiakkaat haluavat usein mielenvirkistystä.
– Työtämme on myös hyvän mielen tuottaminen, annamme asiakkaille mahdollisuuden itsensä hemmotteluun, ei sitä pidä unohtaa arkenakaan, Tiina kuvailee.
Juuri ihmisten lähellä työskentely onkin Tiinan mielestä ammatissa parasta.
– Olen ihmisläheinen ihminen, en voisi ajatellakaan istuvani päivät pitkät toimiston nurkassa. Asiakaspalvelu on lähellä sydäntäni, Tiina kertoo.
Asiakkaat ovat erilaisia, toiset haluavat jutella koko ajan, toiset lukevat mieluummin lehteä. Kaikenlaiset asiakkaat ovat Sarjulalle mieluisia.
– Toki vaikeitakin tilanteita voi tulla, mutta niistä selviää aina keskustelemalla. Kyllä tässä työssä saa toimia psykologina, parturina, kampaajana, siivoojana ja myyjänä, joskus kirjanpitäjänäkin!
Yrityksen kirjanpidon tosin hoitaa ammattikirjanpitäjä, Tiinalle toimistotyötä kertyy vain muutama tunti kuukaudessa.
Parturi-kampaaja viettää työpäivänsä pääasiassa seisten. Satulatuolin avulla hiuksia voi käsitellä ajoittain myös istuen.
– Koko ajan työssä kävellään, olisikin mielenkiintoista joskus katsoa askelmittarilla, montako askelta päivän mittaan kertyy!
Työssä käsitellään aika paljon erilaisia kemikaaleja, ja parturi-kampaajien ammattitaudit liittyvätkin kemikaaleihin.
– Kemikaalit ovat mietityttäneet minuakin, sillä minulla on joitakin allergioita ennestään. Työssä pitää huolehtia suojakäsineiden käytöstä. On myös olemassa erilaisia, vähemmän ärsyttäviä kemikaalisarjoja, Tiina miettii.
Diabetes pitää huomioida työssä
Tiina Sarjula on ollut diabeetikko 4-vuotiaasta.
– En oikeastaan edes ajatellut diabeteksen vaikuttavan ammatinvalintaani. Eipä minulla ole ollut halujakaan miksikään sukeltajaksi.
Tiina on tottunut kertomaan diabeteksestaan avoimesti.
– Työskentelen ihmisen pään lähellä saksien kanssa, joten kyllä diabetes pitää työssä ottaa huomioon. Yhden kerran opiskeluaikana matala verensokeri yllätti minut asiakkaan aikana. Ajattelin tehdä työn loppuun ja hakea sitten jotakin syötävää. Leikkasin sitten sormeeni, ja toinen opiskelija hoiti asiakkaan loppuun, Tiina muistelee.
– Nykyään kerron rohkeasti asiakkaalle, jos minun pitää syödä jotakin kesken työn. Pidän huolta säännöllisestä lounaasta ja välipaloista. Työtoverini tietävät diabeteksestani, ja yrittäjänä pystyn säätelemään työpäivien pituutta ja asiakkaiden välejä.
Työpäiviä Tiina ei päästä kovin pitkiksi, vaikka yrittäjää pitkät päivät houkuttavat, sillä harrastuksia on paljon. Tiina harrastaa monenlaista liikuntaa ja yhdistystoimintaa. Hän on mukana Nuorten Diabetesyhdistyksen NDY:n hallituksessa. Lisäksi hän on toiminut Keski-Suomen Diabetesyhdistyksen puheenjohtajana.
– En halua
tehdä töitä niin paljon, että poltan itseni loppuun ennen kuin olen 30-vuotias.
Olen pitänyt kiinni 8 tunnin työpäivistä ja pidän myös lomaa.
Lue myös:
Parturi-kampaaja yrittäjänä
Tiinaa haastateltiin kesällä 2012 ja juttu ilmestyi Inspiksessä numero 2/2012
