Janina pelaa Superpesistä

Janina Männikkö, 20, on sairastanut diabetesta 17 vuotta ja pelannut pesäpalloa lähes yhtä kauan. Diabetes kulkee luontevasti mukana Janinan pelikassissa, yllättävistä evästauoista huolimatta.

Viime syksynä Janina Männikkö koki jotain sellaista, mikä sai hänen sydämensä pamppailemaan ja kämmenpohjansa hikoilemaan. Janinan joukkue, Lappajärven Veikot teki sarjahistoriaa nousemalla naisten Superpesikseen, pesäpallon pääsarjaan. Tähän tarvittiin oman sarjan voitto, tuhansia treenitunteja ja muutamat hajonneet piikkarit.

–Olen harrastanut pesäpalloa 6-vuotiaasta asti, joten sarjassa eteneminen tuntui hyvältä myös henkilökohtaisesti. Nyt olen lähempänä unelmaani, joka on monen muun pesäpalloilijan lailla voittaa Superpesiksen SM-kultaa.

Janina on ulkovuorolla polttolinjan pelaaja ja sisävuorolla etenijä, eli pelaaja, joka yrittää tehdä joukkueelle pelin ratkaisevia juoksuja. Janinan jaloista löytyy etenijän rooliin tarvittavaa juoksunopeutta, kunhan verensokeri on pelitilanteessa kohdallaan, tiukasti 6 ja 8 mmol/l välillä.

–Sitä korkeammilla verensokereilla lihakseni menevät helposti hapoille ja matalilla en jaksa juosta ollenkaan, koska energiaa ei ole. Lisäksi hypon aikana ajatukseni puuroutuvat ja saatan tehdä ratkaisuja, jotka eivät ole hyviä pelitaktiikan kannalta.

Hypoja ei kannata pelätä

Janina ei pidä verensokeriaan pelipäivinäkään tahallaan korkealla, vaikka hypot välillä ottavatkin päähän. Negatiiviset fiilikset menevät nopeasti ohi, kun Janina pääsee syömään ja verensokeri palaa hyvälle tasolle.

–Kun on sisävuoro, voin rauhassa syödä laukusta evästä, sillä en ole aivan ensimmäinen etenijä. Ulkokentällä minulla on aina taskussani syömistä matalan verensokerin varalle.

Yleensä Janina tunnistaa matalat, mutta eräässä pelissä hypo pääsi yllättämään kesken pesältä toiselle etenemisen. Janina ilmoitti heikosta olostaan tuomarille, joukkuetoverit kiikuttivat pesälle evästä ja peli jatkui.

–Ei minua mitenkään nolostuttanut sanoa heikosta olostani ääneen, sillä eihän sille mitään voi. Tuomareilla tai kenelläkään muullakaan ei ole oikeutta valittaa tilanteesta, eikä kukaan ole koskaan niin tehnytkään.

Taaperosta asti diabetesta sairastanut Janina on alusta asti kertonut joukkuetovereilleen diabeteksesta. Hänestä on tärkeää, että joku joukkueessa tietää miten toimia, jos Janina ei pysty huolehtimaan itsestään. Tällaisia tukipilareita ovat henkilöt, joiden kanssa Janina on pelannut jo vuosia. Uusille joukkuetovereille Janina kertoi ihmettelyjen välttämiseksi.

Hyvä hoito ja välineet

Janinalla on käytössään insuliinipumppu, josta hänen on helppo säätää perusinsuliiniannosta pienemmäksi kisojen ja treenien ajaksi. Pelipäivän alla Janina ei syö tukalaa oloa aiheuttavaa roskaruokaa vaan pitkäkestoisia hiilihydraatteja sisältävää ruokaa, kuten puuroa ja ruisleipää.

–Ennen peliä syön aina puolikkaan banaanin ja tauolla toisen puolikkaan. Mittaan verensokeriani pelipäivinä ahkerasti, treeneissä aina, jos minusta tuntuu, että verensokeri on alhaalla.

Janina treenaa ympäri vuoden kuusi kertaa viikossa yhdessä joukkueensa kanssa tai yksin. Harrastukseen kuuluvat tekniikka- ja taktiikkaharjoitukset, juoksuharjoitukset sekä kuntosalitreeni. Kun toukokuussa kuvaan astuvat vielä pelit, ei muulle jää paljoakaan aikaa.

–Kesätöihin en mene, sillä en vain yksinkertaisesti ehdi. Olen koko kevään lukenut ahkerasti eläinlääketieteellisen pääsykokeisiin, jonne pyrin nyt toista kertaa. Jos opiskelupaikka irtoaa, en todellakaan aio hylätä joukkuettani saati rakasta harrastustani, vaan jatkan sitä niin pitkälle kuin pystyn.

Tulevaisuudelta Janina toivoo myös, että hän oppisi karsimaan pelitilanteiden hypoja, ja että hoitovälineet kehittyisivät ja näin omahoito helpottuisi entisestään. Nykyisilläkään hoitovälineillä diabetes ei ole hidastanut Janinan nousujohteista uraa pesäpalloilijana. Diabetes tulee kirjaimellisesti perässä.

–Insuliinipumppu on aina pelissä kiinni housunkauluksessani. Aina välillä pumppu tipahtaa ja roikkuu mukanani viilettäessäni pitkin kenttää. Välillä en edes huomaa sitä, mutta silti se siellä perässä roikkuu, Janina naurahtaa.