Karvakorva kuulee murheet
Syntymäpäiväkortissa on aina koiran kuva, pyykinpesukoneesta saa usein onkia taskuun unohtuneita koirankakkapusseja, eikä juhlavaatteita kannata laittaa päälle, ennen kuin on sulkenut kotioven takanaan.
Krista Pihlmanille, 19, nämä ovat tuttuja juttuja, onhan hän koiraihminen läpikotaisin. Kristan kotona on aina ollut paljon koiria. Nyt lapsuudenkodissa majailee viisi isoa murrea.
–Meillä on kolme amerikanakitaa ja kaksi chow chowta eli kiinanpystykorvaa. Kaikki ovat luonteeltaan hyvin erilaisia; toiset vilperttejä, toiset itsenäisiä ja toiset taas läheisyyttä rakastavia sohvaperunoita.
Kristan äiti on toiminut pitkään kasvattajana, joten tyttären kiinnostus koiria kohtaan on imetty jo äidinmaidossa.
Krista muistaa, kun hän päätti kokeilla rullaluistelua amerikanakita Ebban kanssa. Ebba veti Kristaa perässään niin kovaa, että tiellä ei enää pysytty vaan parivaljakko luisteli suoraan pusikkoon.
–Sen jälkeen en ole enää rullaluistellut koirien kanssa. Näyttelyharrastus on turvallisempaa, Krista hymyilee.
Viimeksi Krista vieraili 1-vuotiaan Lulun kanssa Maailman Voittaja -näyttelyssä Helsingissä. Vaikka suuria saavutuksia ei tullut, nautti koirien ystävä olostaan.
–Maailman Voittaja -koiranäyttely oli uskomattoman hieno. Siellä oli niin paljon samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa jutella. Muutenkin kehässä oleminen on tosi kivaa. On jännittävää kun tuomari arvostelee koiraa.
Apua diabeteksen hoidossa
Krista sairastui diabetekseen murrosiässä, 15-vuotiaana. Aluksi sairauteen tottuminen oli vaikeaa, mutta onneksi Kristalla oli paljon kuuntelevia korvapareja.
–Hain lohtua koirista ja purin pahaa oloani niille. Koirat kuuntelivat minua ja se tuntui hyvältä. Suosittelenkin kaikille samassa tilanteessa oleville lähtemään koiran kanssa vaikka kävelylle. Se helpottaa.
Krista muutti lapsuudenkodistaan toiselle paikkakunnalla opiskelemaan, eikä pieneen kerrostaloasuntoon voinut ottaa koiria mukaan. Krista ikävöi koiria joka päivä, vaikka viihtyykin uudessa kotikaupungissaan hyvin.
–Aina kun menen käymään kotona, koirat ovat ovella vastassa. Täytyy sanoa, että monesti olen lähtenyt itku silmässä kotoa pois, kun koirat on pitänyt jättää sinne.
Koska ilman koiraa eläminen tuntuu Kristasta ikävältä, aikoo hän hankkia lähitulevaisuudessa pieneen asuntoonsa sopivan koiran.
Hakusessa pörröinen omahoitaja
Koiran valinnassa Krista aikoo koon lisäksi ottaa huomioon myös koiran soveltumisen hypokoiraksi. Nelijalkainen avustaja kun olisi tarkoitus hankkia heti, kun sopiva kurssi Axxell Brusabyn koirakoulutuskeskuksessa alkaa.
–Rodulla, johon lopulta päädyn, on oltava pitkä kuono ja tiettyä miellyttämisenhalua, jotta se olisi helppo kouluttaa hypokoiraksi. Olen ajatellut alustavasti shiba-rotua, sillä se täyttää kaikki kolme kriteeriäni.
Krista haluaa ehdottomasti kouluttaa koiran itse, sillä hän haluaa tutustua koiran käytöstapoihin jo ennen hypokoirakoulutusta ja sen aikana. Näin hän tuntee olonsa kaikista turvallisimmaksi koiran seurassa.
–Vielä toistaiseksi tunnistan matalat verensokerit, mutta jos tuntemukset tasoittuvat jatkossa, on hyvä, että koira kertoo hyposta minulle. Korkeita verensokereita en tunnista, joten toivoisinkin, että koira oppisi ilmoittamaan matalien verensokereiden lisäksi myös korkeista.
Krista suositteleekin hypokoiran hankkimista sellaisille
diabeetikoille, joilla verensokeri heittelee rajusti tai sellaisille, jotka
eivät tunnista matalia verensokereita.
Myös hoitoväsymyksestä kärsiville diabeetikoille koira voisi tuoda lohtua, vaikka se ei hypokoira olisikaan. Näin ainakin Kristalle kävi.
Meillekö hypokoira?
Lue lisää hypokoirista.
