Lastenpoliklinikalta aikuispuolelle siirtyminen saattaa jännittää, sillä vastuu diabeteksen hoidosta siirtyy yhä enemmän diabeetikolle itselleen. Vastaanottokäynnillä on yhä tärkeämpää puhua suoraan, kysyä ja tarvittaessa myös kyseenalaistaa hoitohenkilökunnan neuvoja. Tätä mieltä ovat ykköstyypin diabeetikko Anton Strömmer ja asiantuntijahoitaja Marita Määttä.
Anton Strömmerillä, 18, on juuri takanaan lääketieteellisen pääsykoe. Tuore ylioppilas epäilee, etteivät tiedekunnan ovet kuitenkaan aukea vielä tänä vuonna, sillä Anton ei ehtinyt kirjoitusten takia kunnolla valmistautua pääsykokeisiin. Se ei Antonia haittaa, ensi vuonna yritetään uudestaan.
Anton tietää kuitenkin jo nyt, millainen lääkäri hänestä tulee, tai ei todellakaan tule.
- Lääkärin työ on paljon muutakin kuin tutkimusten tekemistä ja niiden tulkitsemista. Lääkärin on myös osattava kuunnella ja tukea. Tämä korostuu erityisesti pitkäaikaissairauksien kohdalla.
Ykköstyypin diabetesta 10 vuotta sairastanut Anton kokee, ettei hän aina ole saanut tarvitsemaansa tukea poliklinikalta. Tämä korostui erityisesti, kun Anton vaihtoi lastenpolilta aikuisten puolelle.
- Osasin varautua siihen, että polikäyntien luonne muuttuu, mutta en aavistanut, että aivan näin paljon.
Salamavaihdos
Puolitoista vuotta sitten poliklinikkakäynnin päätteeksi lääkäri totesi, että Antonin olisi nyt aika siirtyä aikuispoliklinikalle. Pienellä paikkakunnalla Kymenlaaksossa asuva Anton sai valita, siirtyisivätkö polikäynnit tutun keskussairaalan diabetespolille vai oman paikkakunnan pienempään sairaalaan. Anton valitsi pitkän välimatkan vuoksi oman kotipaikkakuntansa sairaalan.
- Jos olisin siirtynyt toiselle polille saman sairaalan sisällä, olisi vanha lääkärini tullut mukaan ensimmäiselle aikuispolikäynnille, mutta nyt minulle vain lähetettiin postissa kutsukirje uuteen paikkaan. Se oli aika kylmä pudotus.
Antonia hoitavan sisätautien poliklinikan yhteydessä toimivalla diabetespolilla työskentelee pieni joukko hoitohenkilökuntaa, joka vastaanottaa niin ykkös- kuin kakkostyypin diabeetikoita 17-vuotiaista eteenpäin.
18-vuotiaan ykköstyypin ja 70-vuotiaan kakkostyypin elämäntilanteet ovat erilaiset, mikä tuo haasteita vastaanotolle lääkärinkin näkökulmasta. Lisäksi käytettävissä oleva aika on rajallista.
- Käyn polilla puolivuosittain. Silloin hoitaja vain punnitsee minut, purkaa pumpun ja varaa uuden ajan. Lääkärivastaanotto kestää puolisen tuntia, ja tällöin keskitytään pääasiassa vain labratuloksiin ja insuliiniannostuksiin, Anton kuvaa.
Anton sanoo, että ei niinkään enää kaipaisi hoidollista ohjaamista vaan ennemminkin tukea arjessa jaksamiseen pitkäaikaissairauden kanssa. Hoitohenkilökunnan ja potilaan suhdetta on kuitenkin vaikea syventää yksittäisillä lyhyillä tapaamisilla.
Painolasti sairastutti
Antonin fiilikset ensimmäisen aikuispolikäynnin jälkeen olivat sekavat. Hän tunsi jääneensä yksin diabeteksen hoidon kanssa. Tukea ei tullutkaan, vaikka juuri nyt sitä Anton olisi kipeästi kaivannut.
- Olin vasta juuri alkanut käsitellä sitä, että diabetes on loppuelämän sairaus, ja kun en saanutkaan tukea mistään, sairastuin hoitoväsymykseen.
Anton kärsi tilanteesta kuukausien ajan, kunnes kuuli diabeetikkoystävänsä saaneen apua pahaan oloon keskustelemalla koulupsykologin kanssa. Anton keräsi rohkeutensa ja marssi vastaanotolle.
- Vaikkei koulupsykologi diabeteksen kanssa elämisestä kauheasti ymmärtänytkään, oli vapauttavaa puhua jollekin ulkopuoliselle diabeteksesta. Mukavaa, että joku kuunteli.
Kaikki eivät halua tai uskalla hakeutua psykologin vastaanotolle itsenäisesti, ja siksi Anton toivookin, että diabetespoliklinikan henkilökunta kuuntelisi herkällä korvalla diabeetikon ajatuksia ja tarjoaisi keskusteluapua, vaikkei sitä erikseen pyydettäisi.
Kerro, kysy ja kyseenalaista
Onnistuneeseen polikäyntiin tarvitaan kuitenkin hoitohenkilökunnan lisäksi aina myös potilaan oma panostus. Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa pitkään diabeteshoitajana työskennellyt Marita Määttä painottaakin, että on hyvin tärkeää, että diabeetikko kertoo rehellisesti, mitä hänelle kuuluu.
- Meille voi kertoa, miten koulun kanssa sujuu, onko kesätöitä tulossa, miten parisuhteessa sujuu tai onko harrastusrintamalla jotain uutta. Normaali arki on iso osa diabeetikon elämää ja kuulemme siitä mielellämme.
Diabeteshoitajan mukaan aikuistenpolilla on myös hyvin tärkeä kyseenalaistaa hoitohenkilökunnan ajatuksia ja päätöksiä, sillä kyse on potilaan omasta diabeteksesta, jonka paras asiantuntija on hän itse. Aikuistenpolilla vastuu omasta diabeteksesta ja sen hoidosta kasvaakin rajusti.
- Lastenpolilla tehtiin kolmen kuukauden välein kunnon terveystarkastus. Aikuispolilla minut punnitaan ja mitataan verenpaine. Ja se siitä, jos en itse avaa suutani ja vaadi muita tutkimuksia, tai uusia hoitovälineitä. Pyydettäessä apua kyllä saa, Anton mainitsee.
Vastuu voi yllättää
Yhtäkkinen vastuu voi tuntua pelottavalta riippuen diabeetikosta ja hänen suhteestaan sairauteen. Toisaalta joidenkin diabeetikoiden mielestä hyppy tiukalta ja huolehtivaiselta lastenpolilta rennolle ja itsenäiselle aikuistenpolille tuntuu vapauttavalta.
- Aikuispuolella ei enää saa hirveitä saarnoja korkeasta HbA1c:stä, vaan se on jokaisen diabeetikon oma asia, millä tasolla verensokerinsa haluaa pitää. Jos et ole tehnyt mitään merkintöjä omahoidostasi, se on sinun ongelmasi, Anton kertoo.
Anton ja Marita ovatkin yhtä mieltä siitä, että siirtymistä aikuispolille olisi tuettava jokaisen yksilolliset tarpeet huomioiden.
- Joissakin sairaaloissa on mahdollista venyttää aikuispuolelle siirtymistä täysi-ikäisyyteen asti, mutta usein raja on aika tiukka. Täällä meillä TAYSissa raja taitaa olla alhaisin, sillä nuoret diabeetikot siirtyvät tänne aikuistenpuolelle jo 15-vuotiaina. Meillä on kuitenkin valmiudet tukea myös nuoria diabeetikoita heidän elämäntilanteissaan. Polikäynnillä tapaa aina myös diabeteshoitajan, ja aikaa pyritään varaamaan riittävästi yksilöllinen tarve huomioiden, Määttä kertoo.
Antonin mielestä Tampereen keskussairaalan toimintatapa kuulostaa hyvältä. Siirtymisajankohdan lisäksi myös siirtymisvaiheen ja aikuispolin käytännöt vaihtelevat paljon sen mukaan, missä diabeetikko asuu. Helsingissä järjestetään siirtymävaiheessa oleville nuorille pitkäaikaissairaille leiri, jossa perehdytään aikuispolin käytäntöihin. Joissakin sairaaloissa hoitotiimiin kuuluu tiukasti myös psykologi.
Hiljaa hyvä tulee
Anton sanoo pystyneensä selättämään hoitoväsymyksen koulupsykologin tuella ja asioita itse pohdiskelemalla. Hän kuitenkin tiedostaa, että hoitoväsymys voi uusia, ja silloin tukea olisi hyvä saada omalta polilta.
- Tiedän nyt, että aikuisten puolella minun on sanottava suoraan, jos joku asia painaa. Toivon pystyväni siihen, vaikkei tilanne juuri silloin lääkärin huoneessa istuessani olisikaan niin akuutti. Yleensähän huonot fiilikset iskevät iltaisin asioita yksin sängyssä murehtiessa.
TAYSissa on kehitteillä chat-palvelu, jonne potilaat voisivat jättää viestiä hoitohenkilökunnalle heti, kun paha olo iskee tai kysymyksiä tulee. Tämä helpottaisi kaukana asuvien diabeetikoiden tilannetta ja madaltaisi kynnystä pyytää apua.
- Kuten mille tahansa ihmissuhteelle, myös lääkäri- ja hoitajasuhteelle on annettava aikaa kehittyä. Käyntikertoja voidaan tarpeen vaatiessa tiivistää, ja itselleen on hyvä antaa aikaa tottua uuteen tilanteeseen, sillä on ihan luonnollista, että uusi tuntematon jännittää ja pelottaa. Parhaimmillaan aikuistenpolilla vallitsee kiva, rento tunnelma, jossa ajatuksia vaihdetaan molemmin puolin, diabeteshoitaja Marita Määttä rohkaisee.
