Melkein kuin oikea palomies
Puomin ali, puomin yli, sitten pitäisi vielä saada painava traktorinrengas lekalla liikkeelle ja kerätä ainakin kilometrin pituinen paloletku nätisti rullalle. Paineilmalaitteet painavat olkapäitä, hengitys kiihtyy, sydän pamppailee, mutta Jussi Rajamäki, 13, ei aio luovuttaa. Ei nyt harjoituksissa, eikä varsinkaan tulevaisuudessa oikean tulipalon sattuessa. Onhan hän palomies vapaapalokunnassa.
Jussi Rajamäki kuuluu Ilmajoen palokuntanuoriin yhdessä viidentoista muun 9–14 vuotiaan pojan kanssa. Nuoret kokoontuvat paloasemalle joka viikko raskaisiin kaksituntisiin harjoituksiin intoa puhkuen.
–Harjoittelemme täällä ensiaputaitoja, alkusammutusta ja savusukellusta. Lisäksi meille pidetään näitä kuntotestejä, Jussi kertoo.
Jussi on harrastanut vapaapalokuntaa vuoden verran eikä loppua näy. Reippaan nuoren miehen suuri unelma on päästä sammuttamaan oikeita tulipaloja. Ennen sitä Jussin on kuitenkin täytettävä 18 vuotta ja suoritettava haastavat kurssit, kuntotestit sekä terveystarkastus. Ammatikseen Jussi ei voi palomiehen töitä tehdä, mutta se ei häntä haittaa.
–Vapaapalokuntatoiminta riittää minulle oikein hyvin, sillä tämä on monipuolinen harrastus, jossa pääsee opettelemaan hyödyllisiä taitoja elämän varalle.
Jussi muistaa, kun kerran erään kerrostalon pihassa paloi mopoauto. Tällaisessa tilanteessa hän olisi osannut toimia, mikäli olisi tarvinnut.
Tulikaste
Jussin diabetes on tuore tapaus, sillä sairaus puhkesi viime maaliskuussa. Tuolloin Jussi oli juuri aloittanut vapaapalokuntaharrastuksensa.
–Äitini on toiminut diabeteshoitajana ja hän oli huomannut, että ravaan öisin vessassa ja minua janottaa. Meillä on kotona verensokerimittari, jonka äitini on joskus meille hankkinut tarkistaakseen välillä perheenjäsenten verensokerin, sillä vaarillanikin on diabetes. Mittasin verensokerin muutamaan kertaan ja kun arvo vain nousi nousemistaan, lähdimme sairaalaan, jossa epäilys varmistui diabetekseksi.
Vapaapalokuntanuoret olivat juuri lähdössä leirille, jonne Jussinkin oli määrä osallistua. Asiasta neuvoteltiin leiriohjaajan ja diabeteslääkärin kanssa, eikä Jussin osallistumiselle nähty esteitä. Leiri oli Jussille oikea tulikaste diabeteksen maailmaan.
–Leirillä oli mukana ensiaputaitoisia vetäjiä, joten minua ei pelottanut osallistua sinne. Kaikki sujui lopulta tosi hienosti. Verensokeri pysyi hallinnassa ja insuliinit sulana, Jussi naurahtaa.
Avoimin kortein
Jussi mittaa verensokerin aina ennen harjoituksia sekä tauolla. Hänellä on myös repussa mukana välipalaa varmuuden vuoksi. Raskaista harjoituksista huolimatta eväille ei toistaiseksi ole ollut tarvetta kuin kerran.
–Matalin verensokeri harjoituksissa on ollut 4. On hyvä, kun voin täällä vapaasti kertoa, että nyt minua heikottaa ja mennä syömään. Toki oikean tulipalon sattuessa tilanne on toinen.
Tästä huolimatta nuoriso-osaston johtaja Teemu Saarenpää ei näe ongelmaa diabeetikon osallistumisessa VPK:n toimintaan, kunhan vaan kertoo reippaasti tuntemuksistaan.
–Porukassamme vallitsee ehdoton avoimuus ja luottamus. Minun, ja myöhemmin oikean tulipalon sattuessa yksikönjohtajan, on tiedettävä missä mennään ja onko joku vajaakuntoinen. Kaikki vapaapalokuntalaiset suorittavat vuosittain lihaskunto- ja toimintakykytestit, joissa selvitetään kunto sekä kyky toimia pelastustehtävissä. He myös käyvät lääkärintarkastuksessa määräajoin. Jos nämä kaikki selvittää kunnialla, en näe estettä toimintaan osallistumiselle.
Vapaapalokuntaharrastus opettaa paitsi avoimuutta myös vastuun ottamista diabeteksen hoidosta. Jussi on alusta asti ottanut päävastuun diabeteksen hoidosta ansiokkaasti, sillä pitkäaikaisverensokeri on ollut toistaiseksi hyvällä tasolla.
–Diabetekseen sairastuminen tuntui aluksi kurjalta, mutta yllättävän nopeasti totuin ajatukseen, olihan tämä vähän niin kuin odotettavissa. Myös diabetesta sairastavat koulukaverit ovat auttaneet sopeutumaan.
Aktiivinen nuorimies harrastaa vapaapalokunnan lisäksi
salibandya. Jussi on huomannut, että diabetes ei rajoita
harrastusmahdollisuuksia, kun vain pitää itsestä huolta.
