Moi Enni! Kuvaile itseäsi aluksi kolmella sanalla

Sosiaalinen, impulsiivinen, eläinrakas.

Mitä opiskelet?

Suoritan kaksoistutkintoa, eli olen lukiossa ja opiskelen ammattikoulussa lähihoitajaksi erikoistuen lapsiin ja nuoriin. Koulua on jäljellä vielä parisen vuotta, mutta kirjoitan jo ensi syksynä psykologian. Kun valmistun, haluaisin pitää välivuoden ja matkustella. Työskentely päiväkodissa kiinnostaa samoin kuin jatko-oppinnot sosiaali- ja terveysalalla. Sitä, mikä minusta tulee isona, en ole vielä ihan lukkoon lyönyt, mutta esimekiksi psykologin työ kiinnostaa.

Miltä sinusta tuntui, kun sait kuulla pääseväsi Inspiksen tähtitubettajaksi?

Innostuneelta! Seurasin Inspistä ja sen Youtube-kanavaa jo ennestään. Ajattelin, että olisipa siistiä päästä mukaan tekemään materiaalia ykköstyypeille, joten lähetin hakuvideon itsestäni. Olin superiloinen kuullessani, että minut on valittu neljänneksi tubettajaksi.

Miksi pidät vertaistukea tärkeänä?

Ykköstyypin diabetes on pitkäaikaissairaus, ja aivan varmasti meille jokaiselle tulee jossain vaiheessa fiilis, ettei kiinnostaisi hoitaa. Juuri sellaisesssa tilanteissa vertiastuki on tärkeää.

Minuakin diabetes ärsytti yläkouluikäisenä: en halunnut ottaa hoitovälineitä mukaan kavereille ja muka aina unohtelin mitata, vaikka oikeasti minua ei vain huvittanut. Halusin olla kuin muutkin. Jäin asiasta kiinni vanhemmilleni, ja he sanoivat, ettei minulla sitten ole kavereille menemistäkään, jos en hoida itseäni siellä. Se oli sellainen herätys minulle.

Uskon, että olisin selvinnyt uupumuksestani kivuttomammin, jos olisin tuolloin voinut purkautua jollekin samanikäiselle diabeetikolle tai kuullut jonkun toisen kamppailevan samojen ajatusten kanssa. Aloin nimittäin vasta taannoin etsiä aktiivisesti vertaistukea somesta. 

Nyt selailen usein erilaisia diabetesaiheisia Instagram- ja Youtube-tilejä ja olen yhdessä WhatsApp-ryhmässä. Ryhmän kautta olen saanut useita diabeetikkoystäviä, joista osa asuu täällä Oulussa. Heidän kanssaan tulee nähtyä ihan livenäkin, ja se on tosi mukavaa!

Minulla on myös yksi ystävä, joka sairastui diabetekseen neljä vuotta sitten. Vaikkei tätä sairautta tietenkään kenellekään toivo, tuntui hyvältä, kun sai olla toisen tukena ja auttavana kätenä ihan ensihetkistä lähtien. Itse olen sairastanut diabetesta 9-vuotiaasta asti.

Vapaa-aikasi kuluu hevostallilla. Missä vaiheessa innostuit ratsastuksesta?

Aloitin ratsastuksen 9-vuotiaana. Itseasiassa olisin halunnut aloittaa jo pari vuotta aiemmin, sillä koulukaverini ratsasti myös, mutta olin liian pienikokoinen vielä silloin. Kun sitten pääsin ensimmäistä kertaa ponin selkään ja ratsastustunnille, rakastuin. Oli mahtava huomata saavansa yhteyden niinkin isoon eläimeen.

Aluksi minulla oli oma hoitoponi, jonka nimi oli Manse. Se oli ihana. Raaputin sen nimen sänkyyni, ja edelleen sen nimi lukee huoneessani olevassa valotaulussa.

Nykyisin minulla on 10-vuotias vuokraponi, jonka nimi on Cinna. Sen kanssa käyn ratsastamassa monta kertaa viikossa. Nyt kesällä Cinnan ollessa laitumella hoidan Jonne-nimistä ponivanhusta.

Hetkonen, aloitit ratsastuksen siis samanikäisenä kuin sairastuit diabetekseen?

Olin minä ratsastanut jo peräti kaksi kuukautta, kun ykköstyyppi todettiin! 

Diabetes ilmaantui klassisin oirein: janotti ja pissatti. Äitini otti yhteyttä kouluterkkariin, joka mittasi minulta verensokerin jostain syvältä kaapinpohjalta löytyineillä vanhoilla liuskoilla. Niilläkin mitattuna verensokerini oli hieman koholla, joten terveydenhoitaja lähetti minut eteenpäin tutkimuksiin. Sitten vietinkin viikon sairaalassa. 

Kaikkein kamalinta sairastumisessani oli se, että jouduin olemaan poissa tallilta muutaman päivän.

Onko diabeteksen hoitaminen ollut sinulle aina kuin lastenleikkiä?

Ei todellakaan. 

Teini-iässä minun piti pistää itseeni joka ilta kasvuhormonia. Se vaikuttaa insuliinin tehoon, joten sain aina iltaisin lotrailla insuliinilla oikein kaksin käsin. Nyt kun kasvuhormonipistokset lopetettiin pituuskasvun pysähdyttyä, on verensokerini usein öisin matalalla. Minun on jopa hieman hankala tunnistaa hypoja, varsinkin, jos verensokeri laskee nopeasti. 

Aluksi tämä vei minulta ilon pois jopa ratsastusharrastuksesta, koska sain jatkuvasti murehtia, missä verensokerini mahtaa liikkua. Onneksi kerroin asiasta lääkärilleni ja sain uuden insuliinipumpun, jossa on sensori. Nyt voin hevosen selässäkin tarkkailla verensokeriani.

Tuleeko hevosharrastuksesi näkymään videoillasi vai millaista matskua voimme tulevaisuudessa odottaa?
Kyllä harrastukseni tulee aivan varmasti näkymään myös videoillani. Haluaisin kuvata videon, jossa esittelen, miten hoidan itseäni tallilla. Tykkään itse katsoa Youtubesta my day –videoita sekä haastevideoita, joten niitä tullaan varmasti myös näkemään. Olisi kiva haastaa joku ei-diabeetikko kaverini hiilariarviointitestiin.

Millaisia ajatuksia haluat videoidesi herättävän katsojissa?

Uskon, että Inspiksen videoita katselevat myös ”jästit”, joiden läheisellä on diabetes. Haluaisin näyttää heille diabeetikon tavallista arkea ja saada heidät ymmärtämään meitä paremmin.

Muissa diabeetikkonuorissa toivon videoideni herättävän tahdonvoimaa. 

Minusta on tärkeä viestittää, ettei diabetes rajoita kenekään tekemisiä tai unelmia. 

Vaikka nyt kuinka tuntuisi toivottomalta ja yksinäiseltä, jossain on joku, joka on painiskellut täsmälleen samojen asioiden kanssa ja selvinnyt niistä. 

Sinäkin selviät.