Rap-artisti Stepa on tiukka diabeetikko
Kädet korville. Vieressä seisovan tytön ääni kohoaa hetkessä korvia hivelevään falsettiin. Muutama muukin yhtyy riemunkiljahduksiin, ja loput, jotka eivät tähän ääniskaalaan yllä, tyytyvät taputtamaan käsiään villisti yhteen. Kaikki odottavat Stepaa.Joni Stenberg, 27, istuu takahuoneessa hörppäillen pitkiä kulauksia tuoremehupurkista. Hän repäisee liuskan irti verensokerimittaristaan ja pudistaa päätään. Näillä verensokereilla ei yleisön eteen ole asiaa.
–Minulle ei ole koskaan käynyt niin, että hypo olisi iskenyt kesken keikan, sillä mittaan aina verensokerin ennen keikkaa. Pidän kuitenkin lavan reunalla jotain verensokeria nopeasti nostavaa syötävää tai juotavaa.
Hyvä verensokeritaso lavalla on Stepalle elintärkeää, sillä liian korkealla verensokerilla on suora vaikutus keikkaan.
–Jos verensokeri on liian korkea, keikka ei yleensä mene niin hyvin, sillä väsyttää ja saatan muutenkin olla huonolla tuulella.
Vaikka keikkaelämä on yleensä epäsäännöllistä, pyrkii Stepa nukkumaan kunnon yöunia ja syömään säännöllisesti. Tämä vaatii innostusta ja tahtoa.
–Olen sairastanut diabetesta 3-vuotiaasta asti ja lähes yhtä kauan olen halunnut keikkailla. Kumpikaan näistä asioista ei ole koskaan ollut ongelma tai este toiselle. Ajattelen niin, että tilanteisiin löytyy aina jokin ratkaisu, jos vain haluaa yrittää tarpeeksi. Kaikki riippuu itsestä.
Stepa kuitenkin myöntää, että välillä hänelläkin menee diabeteksen kanssa sormi suuhun.
–En minä mikään diabetesasiantuntija ole. Joskus olen aivan varma, että näin pitää toimia, mutta sitten huomaankin, että olisi pitänyt toimia ihan päinvastoin, Stepa nauraa.
Diabetesräppi
Stepan verensokerin kurissa pitävät myös liikuntaharrastukset. Vapaa-ajallaan Stepa pelaa jalkapalloa ja lenkkeilee.
–Liikunta on diabeetikolle ja kelle tahansa erittäin tärkeää. Olen huolestunut siitä, kun ihmiset istuvat pelkästään tietokoneen ääressä niin töissä kuin kotonakin. Jo teini-ikäisille tulee keski-ikäisten sairauksia, esimerkiksi tyypin 2 diabetesta.
Stepa itse on ottanut lenkkeilyn osaksi musiikin tekemistä ja sanoittaakin usein räppejään lenkkipoluilla. Joskus tulevaisuudessa näillä poluilla saattaa syntyä myös diabetesaiheinen räppi.
–MC-biisissä räppään ”veikkaan, että et ennen oo nähny näin tiukkaa diabeetikkoo”, mutta miksei sitä joskus voisi tehdä ihan kunnon diabetesräpin. Haluan olla rehellinen ja otan musiikkiini vaikutteita omasta elämästäni, jonka osa myös diabetes on.
Vaikka diabetes on aina ollut Stepalle luonnollinen asia, tunsi hän teini-iässä olevansa erilainen kuin muut. Silloin verensokeritkin heittelivät.
–En halunnut, että ihmiset muistavat minut diabeetikkona, vaan enemmänkin hyvänä jalkapallon pelaajana tai räppääjänä.
Määrätietoisesti kohti kesäfestareita
Stepa on räpännyt 11-vuotiaasta asti, mutta hauskanpito kavereiden kanssa muuttui totiseksi vasta täysi-ikäisenä.
–Lukion viimeisellä luokalla ajattelin, että voisin tehdä keikkoja ja levyn. Sain valtavan innostuksen ja itsevarmuuden puuskan, joka on säilynyt näihin päiviin asti. Tiedän mitä teen, ja mitä haluan tehdä, enkä välitä siitä mitä muut sanovat. Tietysti on paljon ihmisiä, joiden mielipide merkitsee.
Määrätietoisuus on kerryttänyt Stepalle kolme sooloalbumia, yhden yhteislevyn rap-artisti Aren kanssa, lukuisia keikkoja sekä vierailuja useiden eri räppäreiden, kuten JVG:n kappaleilla. Nyt Stepa aikoo kuitenkin painaa hieman jarrua ja keskittyä musiikin tekemiseen sekä opiskeluun.
–Opiskelen Oulun yliopistossa alakoulun opettajaksi. Haluan pitää musiikin harrastuksena, sillä se on minulle sellainen henkireikä, että en halua leipiintyä.
Muutamia keikkoja on kuitenkin luvassa keväällekin ja ensi
kesänä Stepan voi bongata isoilta lavoilta ainakin Pipefestissä ja Blockfestissä.
Info
Nimi: Joni Stenberg
Taiteilijanimi: Stepa
Ammatti: Rap-artisti, opiskelija
Ikä: 27
Harrastukset: Jalkapallo, lenkkeily, elämäkertojen lukeminen ja elokuvien katsominen
Lempielokuva: Sideways
Hoitomuoto: Monipistoshoito. Kokeillut myös pumppua.
Diabeteksessa parasta: Säännöllisyys ja elämänhallinta.
Tätä et tiennyt: Eräällä Stepan uusimman levyn tuottajalla on myös diabetes. Hän on Stepan läheinen vertaistuki.
Terveiset Inspiksen lukijoille:
Joskus jätin mittaamatta
verensokeria, sillä pelkäsin korkeita arvoja.
Niissä arvoissa ei ole mitään
pelättävää.
Ei korkea tai matala arvo tee kenestäkään huonoa diabeetikkoa,
sillä niitä tulee kaikille.
Ne on lopulta pieniä juttuja, miten hyvä tasapaino
löytyy.
Stepaa haastateltiin keväällä 2015