Iina-Ellen Sintonen, 13, harrastaa alppihiihtoa. Pumppu ja sensori auttavat huimapäätä pitämään verensokerin tasaisena haastavissa olosuhteissa.

Lumi pöllyää, kun Iina-Ellen kiitää rinnettä alas portteja kierrellen. Vauhti on kova, sillä nyt treenataan alppihiihtoon kuuluvaa Super-G:tä, Iina-Ellenin lempilajia.

–Alppihiihdossa parasta on vauhti. Lasketellessa pääsee myös näkemään vaarojen ja tuntureiden huipuilta upeita maisemia. Mieleenpainuneimmat laskettelumaisemat ovat olleet Levillä.

Iina-Ellen on melkein syntynyt sukset jalassa, sillä ensimmäistä kertaa hän lasketteli jo 4-vuotiaana. Perhe kolusi viikoittain läpi eri laskettelukeskuksia, mutta se ei Iina-Ellenille pitkään riittänyt. Hän halusi lasketella vieläkin enemmän ja oppia vieläkin paremmaksi laskijaksi. Niinpä Iina-Ellen hakeutui 9-vuotiaana Tampereen slalomseuraan.

–Tarkoitukseni oli vain vähän harjoitella laskemista muutaman kauden verran, mutta vauhdin hurma vei mennessään. Nyt treenaan mäessä kolmesta neljään kertaa viikossa ja lisäksi kerran viikossa on sisätreenit, jossa tehdään keskivartaloa vahvistavia liikkeitä. Kisoissa käyn kerran kuussa ja leireillä jopa viisi kertaa kauden aikana.

Tiukasta tahdista huolimatta Iina-Ellen ehtii laskettelemaan myös vapaa-ajallaan, hoitamaan koulun sekä vuosi sitten kuvioihin astuneen diabeteksen kunnialla.

Laskujen kautta tasapainoon

Alppihiihto on rankkaa liikuntaa ja saa verensokerin helposti laskemaan. Etenkin treeneissä Iina-Ellenin verensokeri pyrki usein hypoille, mutta onneksi tilanteeseen löytyi ratkaisu.

–Hoitohenkilökunta neuvoi minua laittamaan pumpusta basaalin miinukselle ja syömään aina kahden tunnin treenien puolivälissä. Näillä vinkeillä olen saanut verensokerini pysymään harjoituksissa tasaisena.

Kisoissa verensokerin käyttäytyminen on arvaamattomampaa, sillä välillä jännitys nostaa verensokerin taivaisiin, kun taas toisinaan verensokeri menee matalille. Laskettelu vaatii paljon voimaa ja keskittymiskykyä, joten varsinkin hypot haittaavat suoritusta ja altistavat jopa loukkaantumisille.

–Eräissä kisoissa minulle tuli tosi voimaton olo kesken laskun. Suoritus meni ihan piloille, mutta selvisin jotenkin maaliin. Menin heti mittamaan verensokerin ja matalallahan se oli.

Vain tarpeellinen mukana

Iina-Ellen kuljetti verensokerimittaria taskussa, jolloin se jäätyi usein, eikä verensokeria päässyt tarvittaessa mittaamaan. Lisäksi hoitovälineiden kuljettaminen rinteessä, tuntui Iina-Ellenistä hankalalta. Niinpä hän aloitti sensoroinnin, jonka avulla verensokerikäyrän näkee nopeasti vaikka lähtöportilla.

–Sensorointi on auttanut minua ennakoimaan kisatilanteissa verensokeritason vaihtelut ja ymmärtämään diabetestani paremmin, vaikkei jännitystä täysin voikaan hallita.

Insuliinipumppua Iina-Ellen pitää vyötäröllään. Pumppu ei ole vielä saanut osumia, vaikka kaatumiset ja kolhut kuuluvat lajiin. Sen sijaan Iina-Ellenille on sattunut pieniä haavereita, viimeksi eilen.

–Kaaduin treeneissä käteni päälle niin, että satutin peukaloni. Se täytyy ehkä mennä kuvaamaan, mutta ei se silti laskemistani estä, niin kuin ei diabeteskaan. Täytyy vain hoitaa itseään aina välillä ja loppuajan nauttia vauhdin riemuista täysillä, hurjapää toteaa.

---

Inspis haastatteli Iina-Elleniä kevättalvella 2017.