Kaikki pois piiloista!
Diabetes ei ole kummajainen tai mörkö, jota pitäisi piilotella komerossa. Päinvastoin tuo mahtava ominaisuus pitää tuoda kaikkien nähtäville parrasvaloihin. Tätä mieltä ovat diabeetikot, joiden avoimuus on vienyt heidät mitä kummallisimpiin tilanteisiin. Aina se on kuitenkin ollut sen arvoista, jopa housujen vetäminen alas kesken palaverin.
”Miksi diabetesta tarvitsisi salailla? Ei
tämä mikään tabu ole, eikä tarttuva sairaus. Eikä mikään kiusallinen vaiva
kerrottavaksi, kuten esimerkiksi peräpukamat. En minä näe ainakaan itselläni
mitään tarvetta salailuun, open doors.” Mies, 28 vuotta
”Olen aina kertonut kaikille, että minulla on diabetes eikä
sitä ole tarvinnut katua. Aloitin työharjoittelun tammikuussa ja unohdin
silloin kertoa diabeteksestani. Unohduksen takia melkein jouduin työalueelle,
jossa on korkea magneettikenttä, joka olisi laittanut insuliinipumpun sekaisin.
Onneksi kerkesin kuitenkin kertoa ajoissa diabeteksesta.” Nainen, 18 vuotta
”Olen sairastunut kolmivuotiaana, joten en
tiedä "normaalista" elämästä. Koska diabetes on niin luonnollinen osa
minua ja on aina ollut, en näe tarvetta sen erityiselle esittelylle mutten myöskään
salaamiselle. Olen viime aikoina verrannut sitä vasempaan jalkaani, en minä
sanoisi, että rakastan vasenta jalkaani, mutta se on kiinteä osa minuutta,
miksi sitä peittelemään.” Nainen, 30 vuotta
”Diabeteksesta kannattaa kertoa avoimesti, jotta tietämys
siitä karttuisi. Minulla todettiin diabetes vasta seiskaluokalla ja kesäloman
jälkeen menin pyytämään ilmaisia välipaloja koululta. Ruokailua hoitanut nainen
ihmetteli, että onko minulla diabetes vieläkin. Seuraava hassu tapaus sattui
lukiossa terveydenhoitajan vastaanotolla, kun tämä kummasteli kovaan ääneen,
että mikä se pumppu oikein on.” Mies, 27 vuotta
Tulevalle kumppanille kannattaa kertoa diabeteksesta heti, sillä alttarilla voi olla jo hieman myöhäistä.”Minulla on usein hauska
kiertoreitti, jonka avulla kerron diabeteksestani. Eli minulla keliakia, jonka
kanssa eläminen näkyy tässä meidän kahvipullakulttuurissa joskus jopa diabetesta
enemmän. Kun minulle tarjotaan jotain kiellettyä, kerron, etten voi syödä
viljatuotteita ja sittenhän usein kysytään onko minulla keliakia. Siihen
vastaan yleensä jotenkin että "kyllä, monesti keliakia ja diabetes
kulkevat käsi kädessä”, sitten ihmiset esittävät jatkokysymyksiä, yleisin on
että "ai sulla on sekin?!". Yleensä se keliakia tulee nopeammin ja
varmemmin esille kuin diabetes, joten on helppo samalla mainita sitten
toisestakin. ”Nainen, 25 vuotta
”Kerron aina ja kaikille, jotka kuunnella jaksaa. Koen elämäni hyvin helpoksi, kun kaikki tietävät. Olisi kamalaa, jos huomaisin, että hypoa pukkaa, enkä voisi avoimesti ryhtyä tekemään asialle jotain. Näistä tilanteista ne "puheet" syntyvät kun jälkikäteen tilanteen nähneet ryhtyvät pohtimaan toimintaani.” Nainen, 41 vuotta
”Diabetesta ei kannata hävetä. Kerran vetäisin yhdessä palaverissa housut
alas ja pistin itseäni reiteen, sen kummempaa ajattelematta. Sain osakseni hieman hämmennystä, mutta ei se mitään.” Mies, 29 vuotta
Mitäs pienistä! Housut vaan reippaasti alas ja insuliini reiteen, vaikka sitten kesken kokouksen.”Itse olen sairastanut
5-vuotiaasta asti. Kouluun mentäessä kaikille tehtiin selväksi, mitä diabetes
tarkoittaa, miksi joudun mittaamaan sokereita ja pistämään. Opettaja otti myös
hoitoni tosissaan, ja kantoikin suurta hunajapurkkia kaikilla koulumatkoilla.
Diabeteksen suhteen olen aina ollut avoin ja se on kannattanut. Olin kaupassa
töissä ja sain hypon ollessani kassalla. Huikkasin kaverilleni, joka toi heti
minulle appelsiinimehua. Kuinkahan siinäkin olisi käynyt, jos olisin ollut vain
hiljaa? Kertominen muille tuo itselleni turvallisuuden tunteen siitä, että
ihmiset osaavat auttaa, jos tarve sitä vaatii.” Nainen, 19 vuotta
”En useinkaan erikseen mainitse
olevani diabeetikko. Yleensä se tulee luonnollisesti ilmi siinä vaiheessa, kun
en ota pullaa kahvilla, kun pitää mitata tai kun juutun ovenkahvaan pumpun letkusta.
Välillä tulee lähes luennoitua diabeteksesta ja
välillä sivuutan sen yhdellä lauseella, riippuu tilanteesta ja ihmisistä. Urheiluseuran
treeneissä ilmoitin tarkoituksella, että olen diabeetikko, ettei tarvitse
ihmetellä, jos mittaan sokereita tai syön kesken treenin.” Nainen, 29 vuotta
”Diabetes on aina ollut ja tulee
olemaan osa minua. Koskaan en ole asiaa salannut vaan kertonut hyvinkin
avoimesti. Itse olen kokenut diabeteksen niin että olen erilainen, mutta
hyvällä tavalla. Diabetes on opettanut myös arvostamaan terveyttä ja
suvaitsemaan erilaisuutta. Se on myös tuonut uusia ihmisiä ja ystäviä elämään.
Päivääkään en vaihtaisi pois.” Nainen, 26 vuotta
”Alakoulussa minua kiusattiin ’vammaiseksi
sokeritautiseksi’, mutta hyvän itsetunnon ja paksunahkaisuuden takia en välittänyt
kovinkaan paljon. Teininä monen vuoden ajan en kertonut diabeteksestani
kenellekään, koska halusin olla samanlainen kuin muut enkä erottua joukosta.
Tästä kärsi kroppa ja mieli. Suuren salaisuuden kanssa oli raskasta elää.
Parikymppisenä nuoruuden traumat alkoivat väistyä ja minusta tuli erittäin
avoin.” Nainen, 47 vuotta
”Olen aina ollut tosi avoin tästä turvallisuudenkin takia. Se on turvallisempaa minulle, jos ihmiset etenkin kaverit tietävät mitä tehdä, jos pahin sattuisi tapahtumaan eli pyörtyisin. Alakoulussa minua pelättiin kun muut lapset luulivat, että "tauti" tarttuu, mutta tiedon karttuessa ei ollut enää ongelmia asian suhteen. Nyt ymmärrän, että on turvallisempaa kertoa kuin jättää kertomatta. Haluan kertoa diabeteksesta myös tuntemattomille, sillä se levittää tietoa ykköstyypistä.” Nainen, 26 vuotta
