Doris, sä veit mun insuliinit
Olin festareilla ja tapasin siellä kivan naisen, jonka kanssa vietin paljon aikaa keikkoja katsellen. Keroin hänelle heti olevani diabeetikko, ja nainen otti asian hyvin. Vedettyämme navat täyteen festariruokaa kysyin naiselta, voisiko hän säilyttää mittariani ja insuliinejani repussaan, sillä taskussa niitä oli epämukava pitää, ja lisäksi pelkäsin niiden tippuvan yleisömeressä. Nainen laittoi ne mukisematta reppuunsa ja ilta jatkui mukavasti. Yhdessä vaiheessa tiemme erkanivat, hänen mennessään moikkaamaan ystäväänsä, ja minun jäädessäni omien kavereideni luo. En nähnyt naista enää.
Illalla teltalle päästyäni aloin kaivella taskujani. Tajusin saman tien, että hoitotarvikkeeni ovat naisen repussa, ja ettei minulla ole edes hänen puhelinnumeroaan. Yritin epätoivoisesti etsiä naista somesta, tuloksetta. Siinä oli mukava selitellä hoitohenkilökunnalle, miksi tarvitsen uuden mittarin, eikä se totta puhuen ole edes asia, joka harmittaa minua henkilökohtaisesti eniten.
Loppukesän vampyyri
Oli loppukesäinen hellepäivä. Tunsin, että verensokerini on laskemassa, mutta täytin juuri erästä tärkeää kaavaketta, ja ajattelin, että tankkaan ihan kohta. Verensokeri hurahti kuitenkin aika nopeasti alas, ja aloin könytä jääkaapille pakon sanelemana. Muistan vielä miettineeni, että siellä on ananasmehua, ja otan sitä.
En tiedä tekikö mieleni kesäistä grilliruokaa vai mikä aivoitus tuli, mutta käteeni tarttui vain ketsuppipullo. Muistaakseni olin vielä tosi tyytyväinen itseeni, kun kauhoin ketsuppia suuhuni. Onneksi verensokerini nousi sen verran ketsupissa olevan sokerin ansiosta, että ymmärsin lopulta juoda myös sitä ananasmehua.
Pöntön kautta Suomeen
Olin viikon lomalla Turkissa, ja viimeisenä iltana vaihtaessani pyjamahousuja jalkaan olin unohtanut kiinnittää pumpun kanyylin paikalleen. Herätessäni huomasin, että pumppu on nätisti paikoillaan housunkauluksessa, mutta letku roikkuu irti. Mittasin verensokerin, joka oli 18 mmol/l. Koska meillä oli vain viisi minuuttia aikaa ennen kuin lentokenttäkuljetuksemme saapui, minulle tuli todella huono olo, ja oksensin. Se oli ensimmäinen kerta, kun oksensin korkean verensokerin takia ja toivottavasti myös viimeinen. Onneksi insuliini alkoi kuitenkin pian vaikuttaa, ja kivennäisvesi helpotti oloani, joten pääsimme lähtemään kohti kotia.
Viimeinen rivissä
Minut oli määrätty valokuvaajaksi serkkuni lapsen kastejuhlaan. Pieneen tilaan oli pakkautunut melkein 50 vierasta ja tunnelma oli melko hikinen. Olin jo hieman aikaisemmin tuntenut, että verensokerini on todennäköisesti laskemassa, mutta päätin suorittaa tehtäväni kunnolla loppuun asti, sillä ketään tuuraajaa ei ollut. Tiesin, että kastetilaisuuden jälkeen pääsisin juoksemaan herkkuja notkuvaan kahvipöytään.
Päätin nousta sohvalle seisomaan, jotta saisin väen paljoudessa parempia kuvia. Oloni alkoi olla todella hutera ja olemukseni ilmeisesti myös, sillä isäni tuli viereeni ja kuiskasi, olenko kunnossa. Samalla hetkellä jalkani menivät alta. Isäni sai onneksi minusta ja kamerastani kopin, joten tilanteesta selvittiin muutamalla mustelmalla ja kastetilaisuuden pienellä viivästymisellä.
Juhannustaika
Olin ystävieni kanssa mökillä juhannusta viettämässä. Olimme viimeiseksi illalla grillanneet, ja olin unohtanut annostella pumpusta insuliinia. Muistin asian vasta sängyssä, kun tarkistin vielä verensokerin. Puolinukuksissa annostelin muutaman yksikön, laitoin pumpun kaukosäätimen tyynyni alle ja nukahdin. Keskellä yötä pumppu alkoi yllättäen hälyttää, että oli havainnut tukoksen ja setti pitäisi vaihtaa.
Säikähdin kovaäänistä merkkiääntä niin paljon, että hyppäsin melkein kattoon. Ensimmäinen ajatukseni oli, että mökki palaa, sillä pumpun hälytysääni kuulostaa erehdyttävästi palovaroittimelta, erityisesti lähellä korvaa. No ainakin heräsin ajoissa nähdäkseni upean auringonnousun, joka olisi muuten aivan varmasti mennyt ohi.
