Pepille koirat ovat elämäntapa

Yli 10 maassa kisannut Peppi Pelkonen, 19, on harrastanut koiranäyttelyitä 11-vuotiaasta asti. Lajissa häntä kiehtoo tavoitteellisuus: voitto on paras tapa päättää päivä. Matalat verensokerit kiusaavat välillä kehässä, mutta onneksi hätä on keksinyt siihenkin keinon.

Matkalaukku painaa aivan liikaa. Kapsäkki on vaatteiden, insuliinikynien ja sensorointipakettien lisäksi lastattu tiiliskiven painoisilla ympäristö- ja energiatekniikan pääsykoekirjoilla. Onpa laukussa kurkku ja banaaniterttukin, joita ei viitsinyt Helsingin kakkoskotiin jättää mätänemään.

Peppi Pelkonen rojauttaa huokaisten matkalaukun ulko-oven eteen ja alkaa kaivaa avaimia taskustaan. Kotioven toisella puolella mieluinen tulija on jo noteerattu iloisesta haukahtelusta ja tarmokkaasta puuskutuksesta päätellen. Ovi avautuu ja ulos syöksähtää neljä karvakorvaa valmiina pyyhkimään Pepin mielestä kaiken epämiellyttävän.

–Perheemme ykköskodissa Joensuussa asustaa kaksi salukityttöä: 2-vuotias Latte ja kesäkuussa syntynyt Melya sekä kaksi portugalinvesikoiraa: 5-vuotias narttu Carmo ja 6-vuotias uros Andy. Meillä on aina ollut koiria, ja olisi tosi vaikea kuvitella elämää ilman niitä. Ne ovat meille perheenjäseniä.

Koirat eivät ole Pepin ainoita nelijalkaisia perheenjäseniä, sillä eläinrakkaan perheen kotona asustaa myös nelivarvaskilpikonna. Lapsena Peppi harrasti ratsastusta, mutta se sai jäädä, kun Peppi 11-vuotiaana osallistui ensimmäisiin junior handler -kilpailuihin ja kaikkien yllätykseksi voitti ne.

–Junior handler -kilpailujen ensisijainen tarkoitus on arvioida nuoren ja koiran yhteistyötä, sekä sitä, miten esittäjä hallitsee yleisempien koirarotujen esitystavat. Ennen ensimmäistä kilpailuani en ollut harjoitellut muuta kuin aivan perusasiat. Kun voittaessani huomasin, että minähän olen tässä aika hyvä ja, että voin kehittyä vielä paremmaksi, aloin treenata määrätietoisemmin.

Pepin äidillä on aina ollut näyttelykoiria, joten kehän laidalla oleilu on tullut tutuksi Pepille jo vauvana. Koiranäyttelyissä Peppiä kiehtoo paitsi voittaminen, myös yhteisöllisyys.

–Tiettyjen tavoitteiden, esimerkiksi koirien muotovaliotitteleiden saavuttaminen on upeaa, mutta näyttelyt ovat myös paikka, missä tapaa ystäviä. Näyttelyiden varjolla olen myös käynyt monella paikkakunnalla ja monessa maassa, joissa ei muuten olisi tullut välttämättä käytyä, yli 10 maassa kisannut Peppi iloitsee.

Diabeetikoitakin maailman eri kolkissa on tullut vastaan. Monet ovat tulleet tekemään tuttavuutta huomatessaan Libre-sensorin Pepin käsivarressa. Silloin on ollut mukava vaihtaa muutama sananen koirien lisäksi diabeteksestakin.

Hypo väärään aikaan väärässä paikassa

Pepin diabetes todettiin hänen ollessaan 2-vuotias. Kun taapero heräsi yölläkin vaatimaan juomista, alkoivat vanhempien herätyskellot soida, sillä perheen isäkin on ykköstyyppi.

–Elämäni diabeteksen kanssa on sujunut todella hyvin. Olen ollut diabeetikko niin pienestä pitäen, että diabetes on minulle osa normaalia elämää. Toki minua välillä ärsyttää, koska matalat ja korkeat vaikuttavat suoritukseeni kehässä.

Hypot ovat harrastuksessa hankalimpia, sillä ne heikentävät keskittymiskykyä. Peppi pitää aina mukanaan jotain helposti kannettavaa ja säilyvää evästä, kuten pillimehua tai siripiriä, mutta aina niitä ei ole mahdollista päästä nauttimaan, kun tarve vaatisi. Siksi Pepin on tärkeä huomioida oma verensokeritaso ennen kehään menoa ja arvioida, millaisena verensokeri pysyy siihen asti, kun tauko on mahdollinen.

–Hankalin tilanne on ollut silloin, jos kilpailu on ollut sellaisessa vaiheessa, ettei välipalaa ole päässyt ottamaan pitkään aikaan. Varsinkin junior handler -kilpailuissa saattoi kulua pitkäkin aika ennen kuin kehästä pääsi pois. Nuorempana minulla oli äiti tai joku muu tuttu kehän laidalla, joka toi pyytäessäni esimerkiksi mehua kesken kisan, jos en päässyt poistumaan kehästä. Rotukehissä tätä ongelmaa ei ole, sillä kehässä ei joudu olemaan pitkää aikaa yhtäjaksoisesti.

Mielessä muotovalio

Junior handler -kilpailussa on 17-vuoden yläikäraja. Täysikäisyyden jälkeen näyttelyharrastusta jatketaan yleensä rotukehissä, joissa pääpaino on enemmän koiran arvioimisessa, ei niinkään koiran ja esittäjän välisessä yhteistyössä. Tätä tutua polkua on kulkenut myös Peppi.

–Parhaaksi sijoituksekseni junior handler -urallani jäi parin vuoden takainen Suomen Mestaruus. Nyt hamuan omille koirilleni mahdollisimman hyviä sijoituksia ja ainahan uudet muotovalio- ja voittajatittelit koiran nimen edessä ovat mukava saavutus.

Yritys on ahkeraa, sillä Peppi käy näyttelyissä lähes joka viikonloppu keskittyen aiempien monen rotuisten vieraiden koirien esittämisen sijasta omien koiriensa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

–Hyvä suoritus vaatii totta kai oman panostuksensa kehässä, mutta sen lisäksi on hyvin tärkeää taata koiralle tarvittava lepo ja rauha, mikä monesti järjestyy ottamalla koiralle mukaan oma häkki, jossa se voi levätä muiden häiritsemättä.

Monelle koiralle näyttelypäivä merkitsee paljon enemmän huomiota ja tiiviimpää yhdessäoloa oman perheen kanssa kuin normaali arki. Pepin koirat rakastavat kaikki näyttelyissä käymistä, vaikka ovatkin luonteeltaan hyvin erilaisia.

–Portugalinvesikoirat, Carmo ja Andy ovat hyvin aktiivisia ja koko ajan kaikessa mukana, kun taas salukit Latte ja Melya muistuttavat sisällä ollessaan luonteeltaan itsenäisiä ja huomaamattomia kissoja, mutta ulkona ne ovat täynnä intoa ja vauhtia.

Vaikka perheen koirien kanssa voisi harrastaa paljon muutakin aina vesipelastuksesta rata- ja maastojuoksukilpailuihin, ei Peppi ole vaihtamassa kelkkaa.

– Koiranäyttelyt ovat minulle mielettömän rakas harrastus, joka on antanut minulle niin paljon iloa ja itsevarmuutta. Toivon, että jokainen koiristamme pysyisi mahdollisimman pitkään terveenä ja niillä olisi pitkä näyttelyura vielä veteraaneinakin eli yli 8-vuotiaina.