Pohjaton yksinäisyys. Sitä Christopher Tolvanen tunsi 15-vuotiaana. Koulunkäytävillä raikuivat homo-huudot samalla kun Christopher itse etsi identiteettiään. Kouluun ei tehnyt mieli mennä, mukavampaa oli painaa pää tyynyyn silloin kun olisi pitänyt herätä.

- Olin vihainen itselleni erilaisuudestani ja yritin muuttaa itseäni heteroksi. Kamppailin itseni kanssa siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Se oli pelottavaa ja järkyttävääkin, Christopher muistelee surullisena.

Tilanne johti siihen, että Christopher sairastui masennukseen ja joutui lasten ja nuorten psykiatriselle osastolle puoleksi vuodeksi. Hyvin pian osaston henkilökunta alkoi epäillä, etteivät kaikki Christopherin oireet olleet vain psyykkisiä.

- Oikeastaan olin kärsinyt oudoista oireista jo parin vuoden ajan. Olin laihtunut ja jatkuvasti väsynyt. Koko ajan janotti. Kun ahdistuskohtaus iski, ahmin yleensä paljon karkkia ja sen jälkeen oli aivan kauhea olo. Kerran minulla oli monta päivää vatsa kipeä ja oksensin. Silloin hoitajien epäilykset heräsivät ja he mittasivat verensokerini, joka oli yli 20.

Tämäkin vielä. Niin Christopher ajatteli kuullessaan diagnoosin ykköstyypin diabetes. Itsensä hoitaminen tuntui vaikealta, sillä Christopher opetteli vasta pitämään perustarpeistaan huolta.

Masennus on ollut osa Christopherin elämää myös osastojakson jälkeen. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Kun ahdistus ottaa vallan, diabeteksen hoito jää.

- Silloin kysyn itseltäni, miksi minun pitäisi jaksaa hoitaa diabetestani. Jätän insuliinin pistämättä ja saatan samalla ahmia isoja määriä ruokaa. Se ei ole hyvä yhdistelmä.

Christopher ei ole kuitenkaan koskaan joutunut ketoasidoosin takia sairaalahoitoon. Huononakin päivänä hän yrittää tsempata ja pistää edes jotain. Armollisuuden opetteleminen on myös ollut tärkeää.

- Jos minulla on raskas koulupäivä, kiire harrastusten parissa tai henkisesti paha olla, sanon itselleni, että ei se mitään, huomenna on parempi päivä. On tärkeää muistaa hengähtää, sillä sellainenkin ajaa hoitoväsymykseen, jos ajattelee, että on pakko jaksaa olla hyvä diabeetikko, vaikka ei oikeasti millään jaksaisi.

Kevyesti Christopher ei kuitenkaan diabetestaan ota. Jo osastolta kotiuduttaan, Christopher ymmärsi, ettei päivittäinen paha olo lähde pois, jos diabetesta ei hoida.

- Opettelin ensi alkuun koko hiilihydraattikäsikirjan ulkoa, Christopher naurahtaa.

ADHD

Christopherilla on käytössään Libre ja hän hoitaa itseään monipistoshoidolla. Aiemmin Christopherilla oli insuliinipumppu, mutta monen sattumuksen kautta laite kastui ja hajosi, eikä Christopher ole saanut uutta tilalle, vaikka haluaisi.

Pumppu helpottaisi kovettumien hoidossa, joita Christopherilla on vatsassaan. ADHD:n takia Christopherin on vaikea keskittyä pistämiseen ja vaihtaa pistospaikkaa säännöllisesti.

- ADHD vaikuttaa myös siihen, että unohtelen asioita. Puhelimeni ja avaimeni ovat milloin missäkin. Minulla pitää aina olla mukana varamittari ja -inskat, jos satun hukkaamaan ne.

Kerran Italian matkalla ollessaan Christopher unohti koko hoitotarvikearsenaalin roskakorin päälle kadulle. Onneksi varajärjestelmä oli silloinkin mukana.

- Yritän kyllä varjella insuliineja niin paljon kuin voin, sillä en halua, että ne joutuvat vääriin käsiin ja ovathan ne kalliitakin. Mutta tässäkin täytyy olla armollinen itselleen. Olen elänyt ADHD:n kanssa ihan pienestä asti, joten pidän sitä enemmän ominaisuutena kuin sairautena.

Tällä hetkellä Christopher opiskelee puutarha-alaa ja on pohtinut floristin ammattia. Näyttelijän työ on kuitenkin hänen unelmansa, sillä Christopher tuntee olevansa taiteilija läpikotaisin. Teatterikorkeaan Christopher ei aio pyrkiä, sillä hän tietää, että leipään voi päästä kiinni myös toista reittiä.

- Olen lähettänyt Porin Teatterille monta hakemusta ja kertonut, että voin olla, vaikka paikallaan nököttävä puu, kunhan vain pääsen lavalle, mutta vielä ei ole tärpännyt. Tässä hommassa on kuitenkin oltava sitkeä. Jaksettava harjoitella ja laittaa hakemuksia kyllästymiseen asti.

Christopher aloitti harrastuksensa Porin Teatterinuorissa neljä vuotta sitten. Nyt hän näyttelee myös Ulvilassa Teatteri Ulpussa, jossa pian ensi-iltaan tulevassa Arto Paasilinnan Ukkosen jumalan poika -näytelmässä Christopher esittää sekä tossutettavaa agenttia että ylimielistä maanviljelyksen jumalaa.

- Lavalla oleminen on euforista, kun näkee yleisön reaktiot ja pääse olemaan aivan eri ihminen. Välillä tuntuukin, kuin irtautuisi omasta kehostaan. Se on maagista.

Christopherille teatteri on kuin toinen koti. Hän on saanut harrastuksen parista paljon ystäviä, eikä hänen enää tarvitse kärsiä yksinäisyydestä.

- Toki minua aluksi pelotti, että joku alkaa taas haukkua, mutta ei enää. Ymmärrän, että kiusaajillani oli itsensä kanssa paha olla ja he purkivat sen minuun. Pitkävihaisuus ei johda mihinkään, vaan on osattava katsoa eteenpäin. Olen antanut kiusaajilleni anteeksi.

Rohkeasti minä

Teatteriharrastus on opettanut Christopherille paljon itsestä ja auttanut häntä vapautumaan. Meni kuitenkin kauan ennen kuin hän uskaltautui kodin ja teatterin ulkopuolella olla oma itsensä.

- Törmään edelleen välillä syrjintään seksuaalisuuteni takia. Ymmärrän kuitenkin, että meillä jokaisella on tiettyjä ennakkoluuloja kohtaamistamme uusista ihmistä. Näitä ennakkoluuloja täytyy osata murtaa ja saada epäilevät ymmärtämään, että he saattavatkin olla väärässä.

Christopher kannustaa kaikkia olemaan vapaasti sitä mitä on. Aloittaa kannattaa omista vanhemmista.

- He ovat vanhempiasi ja rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet missä tilanteessa vain. Hyväksymisessä voi mennä aikaa ja sitä pitää heille antaa. Omille vanhemmilleni kerroin hyvin nopeasti, kun tulin osastolta lomalle. Se oli pelottavaa ja hankalaa, muta samalla valtava helpotus.

Rankka menneisyys on opettanut Christopherille, että asioiden eteen on taisteltava. Elämä ei ole aina helppoa, mutta kun ottaa positiivisen asenteen, pärjää pitkälle.

- On keskityttävä siihen, mitä hyvää elämässä on ja mitä kaikkea on kokenut ja tehnyt. On oltava rohkea ja etsittävä apua, ja muistettava, että koskaan et ole ainoa joka tuntee näin. Kaikki järjestyy vielä.

Kiitos Porin Teatterille kuvauspaikasta!