Mielenosoituksia on joka lauantai-iltapäivä. Silloin ihmiset kokoontuvat kaduille ja usein poliisit joutuvat käyttämään kyynelkaasupommeja väkijoukon rauhoittamiseksi. Keskustassa ei ole turvallista liikkua, kaupat ovat kiinni, liikennevälineet eivät kulje ja jopa sairaalat sulkevat ovensa.

Tällaiseen arkeen Mikaela Lahtinen joutui tottumaan asuessaan viime syksynä kolme kuukautta Ranskan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Toulosessa. Siellä Mikaela suoritti sairaanhoitajaopintojensa työharjoitteluita kolmella eri osastolla: syöpäosastolla, aivoverenvuoto-osastolla sekä keskolassa.

- Kerran sairaanhoitajat menivät lakkoon, sillä he vastustivat työvoimapulaa ja huonoa palkkaa. Koko osasto suljettiin päiväksi, ja esimerkiksi pikkukeskonen, joka oli hengityskoneessa ja sai suonensisäisiä lääkkeitä, passitettiin kotiin vanhempiensa kanssa. Toiminta tuntui minusta moraalittomalta.

Mikaelaa kauhistutti myös Ranskan sairaaloiden huono hygieniataso. Sairaalassa oli epäsiistiä, eivätkä hoitajat useinkaan pesseet käsiään potilaan luota toisen luo siirtyessään.

- Minulle sanottiin, että käytän liikaa käsidesiä, joten hankin oman käsidesipullon, jota täyttelin säännöllisesti, sillä erityisesti pienten vauvojen kohdalla käsihygienia on ensiarvoisen tärkeää.

Kielitaito koetuksella

Mikaela on opiskellut ranskan kieltä alakoulusta asti. Lukion jälkeen hän ei kuitenkaan ole päässyt käyttämään kieltä, joten taito on ollut ruosteessa. Niinpä Mikaela oli innoissaan, kun hänelle ehdotettiin työharjoittelua juuri Ranskassa. Aivan näin kovaa kouluun Mikaela ei kuitenkaan olisi halunnut joutua.

- Ammattikorkeakoulustani kerrottiin, että minulla on joka osastolla yksi tai kaksi englannin kielen taitoista ohjaajaa. Todellisuudessa ainoastaan syöpäosastolla tämä toteutui. Muuten kommunikoin koko harjoitteluni ajan ranskaksi.

Mikaela osasi ranskan alkeet, joiden avulla hän pystyi asioiman helposti kaupassa ja ravintolassa. Sairaanhoitajan ammattisanastoa hänellä ei kuitenkaan ollut.

- Ostin sairaalasanastoon painottuvan englanti-ranska -sanakirjan, jonka avulla opiskelin alan sanastoa.

Mikaela koki kielimuurin isoksi haitaksi työnteolleen, sillä hän joutui moneen kertaan tarkistamaan työntekijöiltä, ymmärsikö hän varmasti oikein, ettei vain tekisi hoitovirhettä. Myös muut hoitajat kokivat kieliasian hankalaksi ja käyttäytyivät Mikaelaa kohtaan välillä todella tökerösti.

- Kun kysyin, kuka voisi olla ohjaajani tänään, yksikään ei tehnyt elettäkään. Kahvihuoneessa kuulin toisten usein keskustelevan keskenään siitä, kuinka ärsyttävää heistä oli, että olen siellä töissä. Yhden kerran sanoin heille, että vaikkei ranskan taitoni niin hyvä olekaan, ymmärrän kyllä silti, että he puhuvat minusta. Hieman he yllättyivät ja pyysivät sitten anteeksi.

Kohtelu tuntui Mikaelasta pahalta. Ikävät tunteet hän karkotti ajattelemalla aina tulevaa viikonloppua, jolloin pääsisi taas matkustelemaan Ranskaa ympäri suomalaisen tytön kanssa, johon oli Ranskassa tutustunut.

Diabetes - kelpo matkakumppani

Työpäivän aikana Mikaela tunsi olonsa ajoittain yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Hänestä olisi ollut mukava jakaa ajatuksia työkavereiden kanssa, jos vain yhteinen kieli olisi löytynyt.

- Aivoverenvuoto-osastolla eräällä työntekijällä oli ykköstyypin diabetes. Hänen kanssaan juttelin hieman diabeteksesta Google kääntäjän avulla. Hän kertoi, ettei Ranskassakaan tarvitse itse maksaa hoitotarvikkeista, mutta insuliinipumppua on vaikea saada.

19-vuotiaasta asti diabetesta sairastanut Mikaela koki, että juuri insuliinipumpusta oli paljon hyötyä työharjoittelujakson aikana. Päivät eri osastoilla olivat vaihtelevia, aamu- ja iltavuoroja. Pumpun basaaleita säätelemällä Mikaela pystyi välttämään hypot lähes kokonaan, joskin myös lounastauoista oli hyötyä.

- Ranskassa hoitajilla on usein niin kiire, ettei heillä ole aikaa pitää lounastaukoja. Itse kävin joka päivä lounaalla, ja se oli heille ihan ok, kun kerroin, että olen diabeetikko, ja että näin Suomessa toimitaan.

Mikaela ei käynyt Ranskassa diabetespolilla eikä hänen tarvinnut hankkia diabetesvälineitä paikan päältä, vaan hän toi kaikki insuliinit ja hoitotarvikkeet Suomesta mukanaan.

- Minulla oli mukana iso matkalaukku, joka oli puolillaan hoitotarvikkeita. Insuliinit ja osan hoitotarvikkeista pakkasin käsimatkatavaroihin siltä varalta, jos laukku olisi sattunut katoamaan. Diabetespolilla kävin juuri ennen lähtöäni ja heti reissun jälkeen.

Mikaelan verensokeritasapaino ei mitenkään radikaalisti keikahtanut työharjoittelun aikana, mutta kielimuurista johtuvan stressin takia verensokeri oli korkealla erityisesti osaston vaihtuessa.

Uran uusi kurssi

Viimeisen harjoittelujakson syöpäosastolla Mikaela koki miellyttävimmäksi, sillä siellä ohjaaja puhui englantia ja työskentelyilmapiiri oli parempi.

- Myös potilaat olivat ikävästä elämäntilanteestaan huolimatta todella ihania. Kun kerroin, että olen opiskelija Suomesta, he kyselivät innoissaan, onko meillä pingviinejä ja jääkarhuja. He olivat todella hämmästyneitä, kun kerroin, että kotikaupungissani Turussa on nyt lähes yhtä lämmin kuin Toulousessa.

Ranskan syöpäosastolta Mikaela sai kipinän toimia tulevaisuudessa syöpähoitajana. Unelmasta tulee totta yllättävänkin pian, sillä Mikaela valmistuu helmikuussa sairaanhoitajaksi ja hänelle on lupailtu töitä syöpäpoliklinikalta syksyyn 2020 asti.

- Työ on rankkaa, mutta myös samalla todella tärkeää ja palkitsevaa. Minusta on ihanaa, kun voin auttaa ihmisiä ja saada heidän oloaan paremmaksi niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Mikaela ei usko palaavansa Ranskaan ainakaan työn merkeissä. Työskentely ulkomailla kuitenkin kiehtoo Mikaelaa, eikä hän sulje pois mahdollisuutta toimia sairaanhoitajana tulevaisuudessa esimerkiksi Englannissa tai Norjassa.