"Aikuiset tietävät joskus diabeteksesta tosi vähän"
Lapsen oikeudet eivät ole koulumaailmassa itsestäänselvyyksiä
Aina ei ole selvää se miten ja kuka diabetesta hoitaa koulupäivän aikana. Tea Lindblom on diabeetikkolapsen vanhempana törmännyt niin piittaamattomiin asenteisiin kuin suoranaiseen tietämättömyyteenkin. Tilanne huolettaa myös Max-poikaa itseään.
Elokuussa 2014 julkaistiin Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus, jossa äiti suri koulun välinpitämätöntä suhtautumista hänen diabeetikkolapsensa hoitoon. Tällaisten asioiden kanssa on paininut myös Tea Lindblom, jonka poika Max Lahtinen aloitti juuri yläkoulun.
–Olen kuusi vuotta terottanut Maxin alakoulun henkilökunnalle, että lapsi on koulun vastuulla siitä sekunnista kun hän astuu koulun portista sisään, siihen pisteeseen, kun hän iltapäivällä astuu siitä ulos. Koulun on myös varmistettava, ettei lapsi lähde liian matalilla verensokereilla kotimatkalle. Tämä selviää perusopetuslaista, jossa sanotaan, ettei ketään saa syrjiä esimerkiksi terveydentilan takia, Tea-äiti painottaa.
Äidin aktiivisuuden ansiosta Maxilla oli tukenaan avustaja
koko alakoulun ajan. Avustajan hän saa myös yläkoulussa.
– Hän auttaa minua ruokalassa laskemaan annoksen hiilihydraatit. Osaanhan minä itsekin, mutta on hyvä, että joku auttaa, Max miettii.
Virheellistä tietoa välipaloista
Ensimmäisenä yläkoulupäivänä rehtori kävi juttelemassa Maxin
luokassa diabeteksesta ja siitä, miten hätätilanteissa tulee toimia.
–Se oli kyllä positiivisesti yllättävä juttu, sillä samainen rehtori oli soittanut minulle pari päivää ennen yläkoulun alkamista, ja ilmoittanut, että Maxilla ei ole oikeutta mennä syömään kouluruokalaan, jos matala verensokeri yllättää. Sen sijaan vanhempien olisi varattava lapsen mukaan hätävaraa myös koulupäivän ajaksi. Tämän virheellisen tiedon rehtori oli saanut diabeteshoitajalta, joka ei ilmeisestikään ollut tietoinen koululaista, Tea puuskahtaa.
Tätä Maxin äiti ei hyväksynyt, vaan vaati, että Max saa mennä koulukeittiölle ruokailemaan aina kun on tarve, aivan kuten koulun muutkin diabeetikot.
Luottamus kärsi
Maxin koulussa on hänen
lisäkseen kolme muutakin diabeetikkoa. Ilman heitä koulun suhtautuminen
diabeetikkoihin saattaisi olla Tean mukaan vielä nihkeämpää. Muut diabeetikot
ehkäisevät myös koulukiusaamistapauksia. Maxilla on kiusaajille terveisiä.
–Kiusaaminen on tyhmää, sillä diabetekselle ei voi mitään. On hyvä, että kaikki tietävät nyt sairaudestani. En koskaan peittele sitä kun pistän tai mittaan verensokerin. Se on vain asia, joka tapahtuu, Max sanoo kypsästi.
Reippaan nuoren miehen mielestä on mukavaa mennä yläkouluun,
vaikka kaikki koululuokat sekoitettiinkin, eikä hänen luokalleen tullut kuin
muutama kaveri alakoulusta.
Se, miten diabeteksen kanssa yläkoulussa sujuu, huolettaa Maxia kuitenkin hiukan. Hän ei ole koskaan tarvinnut ulkopuolista
–Jos minulle sattuisi jotain koulussa, soittaisin ensin vanhemmilleni, sillä heihin luotan. Osa luokkakavereistanikin luulee virheellisesti, että jos syön karkkia, saan sydänkohtauksen. Heidän asenteitaan olen kyllä yrittänyt puhumalla muuttaa. Koulun aikuisiin en ole oikein luottanut kevään tapahtumien jälkeen, Max miettii.
Keväällä, juuri ennen kuudennen luokan loppua Maxin verensokeri oli ollut korkea, yli 20 mmol/l. Max oli kertonut liikunnanopettajalle, että hänen ei nyt kannata syödä välipalaa, vaan ainoastaan pistää insuliinia. Liikunnanopettaja ei ollut uskonut Maxia vaan käskenyt hänen syödä runsaan välipalan.
–Osa henkilökunnasta on aivan pihalla siitä, miten diabetesta tulee hoitaa. Avustajat vaihtuvat useasti ja osa tietää diabeteksen vain nimeltä. Kyllähän se vähän huolettaa päästää lapsi tällaiseen maailmaan, mutta onneksi Maxilla on yläkoulussa tuttu keittäjä ja yksi tuttu opettaja. He ainakin osaavat hoitaa poikani diabetesta oikein, Maxin itsensä lisäksi, Tea-äiti huokaa.
Mielipidekirjoitus 3.8.2014 Helsingin Sanomissa
Helsingin kaupungin käytännöt kun diabeetikkopalsi on koulussa, juttu Helsingin Sanomissa
