Elintavat
Syöminen
Tyypin 2 diabeteksen hoidossa tavoitellaan sellaisia muutoksia
ruokatottumuksissa, joilla edistetään painonhallintaa, saavutetaan
paremmat veren rasva- ja sokeripitoisuudet ja paremmat verenpainearvot
sekä turvataan ruokavalion ravitsemuksellinen riittävyys. Samalla
pyritään siihen, että muutoksista huolimatta syömisestä voi nauttia.
Etusijalla
on painonhallinta, sillä ylipainoisella jo muutaman kilon painonpudotus
– puhumattakaan useammista kiloista – usein vaikuttaa samalla
edullisesti kaikkiin muihin osatekijöihin, ilman että niihin
kiinnitetään erillistä huomiota.
Ruokatottumuksia voi tarkastella ruuan laadun, ruuan määrän ja muun syömiseen liittyvän käyttäytymisen näkökulmista. Painonhallinnassa oleelliset ratkaisut lähtevät useimmiten viimeksi mainitun muutoksista. Sitä kautta saavutetaan myös tarvittavat ruuan määrän muutokset.
Painonhallinta
Painonhallintaan kuuluu sekä painon putoaminen että sen pitäminen
alemmissa lukemissa. Käytännössä painonhallinta tarkoittaa sitä, että
syödyn ruuan energiamäärän saa pysymään aikaisempaa selvästi pienempänä.
Jotkut selviävät tästä pienentämällä annoskokoja, toiset valitsevat
lisäksi vähemmän energiaa sisältäviä ruokia. Suuri osa joutuu miettimään
laajemmin ruokaan liittyvää käyttäytymistään.
Kuureista painon hallintaan
Laihdutuskuuri lupaa nopeaa laihtumista, eikä sitä ole tarkoitettu noudatettavaksi loppuelämää. Se voi olla jopa vaarallinen, jos se kestää pitkään.
Painonhallinta sen sijaan perustuu siihen, että tehdään ruoka- ja liikuntatottumuksiin sellaisia muutoksia, joita voidaan pitää yllä pitkiäkin aikoja terveyden vaarantumatta. Muutokset pikemminkin tukevat terveyttä. Kun tottumuksia muuttaa harkiten ja suunnitelmallisesti, voi tuntea olevansa painonsa herra, eikä päinvastoin.
Lue lisää Terveyskylän Painonhallintatalosta
Liikunta
- tehostaa sokeriaineenvaihduntaa
- kohottaa mielialaa
- lisää jaksamista
- parantaa veren rasva-arvoja
- alentaa verenpainetta
- pienentää veren hyytymisriskiä
- auttaa painonhallinnassa
Liikunta on tärkeä osa tyypin 2 diabeetikon elämää. Sen tulisi kuulua diabeetikon jokaiseen päivään: silloin se tukee diabeteksen hoitoa ja auttaa jaksamaan arjessa. Liikunta ja ruokavalio yhdessä ovat tärkeimmät painonhallinnan keinot.
Liikunnan suotuisat vaikutukset terveydelle ovat yleisesti tiedossa, ja ne korostuvat tyypin 2 diabeetikoilla. Säännöllinen liikunta parantaa veren sokeritasapainoa ja rasva-arvoja, laskee verenpainetta ja parantaa insuliiniherkkyyttä. Lisäksi säännöllinen kestävyysliikunta ja lihasvoimaharjoittelu laskevat pitkän aikavälin sokeritasapainoa, HbA1c-arvoa.
Kohtalaisen kuormittava ja rasittava liikunta parantaa insuliiniherkkyyttä välittömästi liikuntasuorituksen jälkeen. Vaikutus voi kestää jopa kolmen vuorokauden ajan ja vähimmilläänkin insuliiniherkkyys on tehostunut 24 tuntia liikunnan jälkeen.
Vaikka liikunnan lisääminen ei laihduttaisikaan, se vaikuttaa myönteisesti kehon koostumukseen: lihasmassa lisääntyy ja rasvan osuus vähenee. Muutos kehon koostumuksessa parantaa insuliiniherkkyyttä ja tehostaa sokeriaineenvaihduntaa.
Riittävä määrä liikuntaa parantaa myös unen laatua.
Uni
Joka toisella tyypin 2 diabeetikolla on uniapnea ja toisaalta noin 40 prosentilla uniapneaa sairastavista on tyypin 2 diabetes. Hoitamaton uniapnea heikentää unen laatua, erityisesti syvä uni häiriintyy. Elimistö kärsii stressistä, verenpaine nousee, verenkiertoelimistö joutuu koville. Päivällä väsyttää, muisti heikkenee, samoin keskittymiskyky. Stressi ja väsymys nostavat verensokeria.
Suurimmalla osalla tyypin 2 diabeetikkoja uniapnea on toteamatta ja hoitamatta.
- Uniapnean oireita ovat muun muassa voimakas kuorsaus, katkokset hengityksessä (10 sekuntia tai vähemmän) ja päiväväsymys.