Mihin insuliinia tarvitaan?

Insuliini, mihin sitä tarvitaan?

Insuliini on elintärkeä hormoni

Insuliini on haiman erittämä elintärkeä hormoni. Se säätelee energia-aineenvaihduntaa eli elimistön sokerin ja rasvan käyttöä ja varastoitumista sekä valkuaisaineiden eli proteiinien rakentumista.

Ihminen ei pysty elämään ilman insuliinia. Jos haima on lakannut tuottamasta insuliinia, tai insuliinia erittyy huomattavan vähän, puuttuva tai riittämätön insuliini on korvattava annostelemalla insuliinia päivittäin pistoksina tai insuliinipumpun avulla.

Terveessä elimistössä on koko ajan insuliinia

Terveen ihmisen elimistö säätelee veren glukoosi- eli sokeripitoisuutta tarkasti. Haiman Langerhansin saarekkeiden insuliinia erittävät beetasolut aistivat verensokerin muutoksia. Ne pystyvät automaattisesti säätämään verensokeria laskevan insuliinin ja verensokeria nostavan glukagonin erityksen elimistön tarvetta vastaavaksi. Verensokerin noustessa insuliinineritys kiihtyy ja glukagonin eritys vähenee, sokeritason laskiessa tapahtuu päinvastoin. Näin verensokeri pysyy aina normaalina.

Insuliinia erittyy kahdella tavalla. Insuliinin peruseritys tapahtuu pienin sykäyksin. Veren insuliinipitoisuus on aterioiden välillä ja yöllä pieni; tarvittava verensokeri saadaan maksan varastoista. Verensokeri pysyy näin normaalisti tasolla 3,5–5,5 mmol/l.

Kun ihminen syö, insuliinia erittyy nopeasti suurempi, aterian hiilihydraattimäärää vastaava määrä, joka estää sokerin vapautumisen maksasta ja lisää kudosten sokerinottoa. Verensokeri ei normaalisti nouse yli 8 mmol:n/l aterian jälkeenkään.

Insuliini kulkeutuu haimasta porttilaskimoon ja suoraan maksaan ja vasta sitten suureen verenkiertoon ja muihin kudoksiin.

Glukoosi on tärkeä aivojen ja hermokudoksen energianlähde. Glukoosi eli verensokeri saadaan joko ruuassa olevista hiilihydraateista tai maksasta. Maksa pystyy tekemään sokeria proteiinista ja rasvasta. Maksa tuottaa aterioiden välillä, yöllä ja paastotilassa sokeria verenkiertoon varastosokerista eli glykogeenista tai sokerin uudismuodostuksen kautta aminohapoista ja rasvan glyserolista.

Insuliinilla ainutlaatuinen tehtävä

Insuliini on ainoa verensokeria laskeva hormoni. Se alentaa verensokeria lisäämällä sokerin pääsyä lihassoluihin ja sokerin palamista energiaksi sekä edistämällä sokerin varastoitumista maksaan ja lihaksiin ja rasvahappojen varastoitumista rasvakudokseen.

Elimistössä on myös verensokeria nostavia hormoneja: haiman Langerhansin saarekkeiden alfasolujen erittämä glukagoni, lisämunuaisten erittämät ”stressihormonit” adrenaliini, noradrenaliini ja tulehdushormoni kortisoli sekä aivolisäkkeen erittämä kasvuhormoni. Niitä kutsutaan insuliinin vastavaikuttajahormoneiksi. Ne nostavat verensokeria lisäämällä sokerin uudismuodostusta maksassa tai sokerin vapautumista maksasta vereen.

Insuliininpuutos katkaisee polttoaineen saannin

Jos elimistössä ei ole riittävästi insuliinia, sokerin pääsy verestä solujen polttoaineeksi estyy. Solujen energianpuutos on paikattava jotenkin, ja siksi kehon rasvakudos alkaa vapauttaa vereen rasvahappoja kiihtyvään tahtiin.

Solut eivät kuitenkaan insuliinin puutteessa pysty polttamaan rasvahappoja täydellisesti ottaessaan niistä energiaa. Epätäydellisestä palamisesta jää vereen niin kutsuttuja ketoaineita eli happoja, jotka laskevat veren happamuusastetta. Lopulta täydellisessä insuliininpuutoksessa kehittyy hengenvaarallinen tila, ketoasidoosi eli happomyrkytys.

Insuliinin puuttuessa kokonaan happomyrkytys saattaa kehittyä jo kuudessa tunnissa, ja tila voi johtaa vuorokaudessa koomaan.

Tyypin 1 diabetesta sairastavilla haiman beetasolut ovat vaurioituneet, ja insuliinineritys loppuu asteittain – toisilla nopeammin, toisilla hitaammin. Haiman puuttuva insuliinineritys täytyy korvata insuliinipistoksin tai insuliinipumpun avullla.

Insuliinihoito jäljittelee tervettä haimaa

Insuliini annostellaan ihonalaiseen rasvakudokseen yksilöllisen tarpeen mukaan. Insuliinihoito pyrkii jäljittelemään mahdollisimman tarkasti terveen kehon insuliinintuotantoa.

Elimistö tarvitsee perusinsuliinia aterioiden välillä ja yöllä maksan sokerintuotannon ja rasva-aineenvaihdunnan säätelyyn. Syömisen yhteydessä tarvitaan ateriainsuliinia aterian aiheuttaman verensokerin nousun estämiseksi ja jotta elimistö pystyy hyödyntämään ruuasta tulevat ravintoaineet eli polttamaan ne energiaksi tai varastoimaan ne. Jos verensokeri nousee tilapäisesti, nousu pitäisi korjata annostelemalla lisää pikainsuliinia erityisesti aterian yhteydessä.

Tavoitteena on, että diabetesta sairastava oppii itse muuttamaan insuliiniannoksiaan päivärytmin, ruokailun, stressin, liikunnan ja verensokerinmittausten perusteella. Tarkoituksena on, että jokainen voi syödä oman tarpeensa ja mieltymystensä mukaan, kunhan kiinnittää sokeritasapainon ohella huomiota myös painonhallintaan ja sydämen terveyttä edistäviin ruokatottumuksiin.

Ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka, Diabetesliitto