Ajankohtaista arkisto
Vuoden diabetesteko 2018 -tunnustus 14:lle lasten ja nuorten diabetesklinikalle: Yhteen hiotut diabetestiimit paransivat lasten ja nuorten diabeteksen hoitotuloksia
Tulokset sai aikaan 14 lasten ja nuorten diabetesklinikkaa eri puolilta Suomea FinDiabKids-koulutuksen avulla vuosina 2017–2018. Suomen Diabetesliitto myönsi keskiviikkona 14.11. Maailman diabetespäivänä koulutukseen osallistuneille klinikoille Vuoden diabetesteko 2018 -tunnustuspalkinnon.
Lastenendokrinologi Mari Pulkkinen HUS Jorvin sairaalan lastentautien poliklinikalta on ollut tuomassa koulutusta Ruotsista Suomeen. Jorvin ja Turun kaupungin lasten ja nuorten yksiköiden hyvät tulokset SweDiabKidsistä siivittivät koulutuksen toteuttamista myös Suomessa.
- Tiimikoulutuksen jälkeen seurannassamme olevat tyypin 1 diabetesta sairastavat lapset ja nuoret ovat kohdanneet motivoituneempia, positiivisempia ja yhdenmukaisempaa ohjausta antavia diabetesammattilaisia. Keskeisintä paremman glukoositasapainon saavuttamisessa on ollut työskentelyn muuttuminen entistä vahvemmin tiimityöksi, Pulkkinen kertoo.
Hoitotasapainot paranivat
FinDiabKids -projektin aikana keskimääräinen glukoosi- eli verensokeritasapaino (HbA1c) parani kaikissa projektiin osallistuneissa klinikoissa keskimääräisestä arvosta 64 mmol/mol arvoon 59 mmol/mol. Tavoitteiden mukaisessa glukoositasapainossa (HbA1c < 58 mmol/mol) olevien osuus lisääntyi kaikissa klinikoissa 30 prosentista 45 prosenttiin, ja ei-toivotussa glukoositasapainossa (HbA1c > 70 mmol/mol) olevien osuus laski 27 prosentista 17 prosenttiin.
Kymenlaakson keskussairaalassa Kotkassa tulokset paranivat ja tiimityö diabeteslasten hoidossa korostui aivan uudella tavalla. Samalla asiakaslähtöisyys voimistui.
- Lapset ja perheet hyötyvät tasalaatuisesta ohjauksesta, selkeistä ohjeista ja materiaaleista, joiden ideointiin koko tiimi on osallistunut. Nyt vielä toivomme, että saamme jatkossakin riittäviä resursseja uuden, hyväksi havaitun toimintamallin ylläpitoon, joka on tuottanut hienoja tuloksia, erikoislääkäri Maria Salonen Kymenlaakson keskussairaalasta sanoo.
Hyvä glukoositasapaino on Diabetesliiton erikoislääkäri Anu-Maaria Hämäläisen mukaan tärkeää siksi, että lapsilla ja nuorilla on edessään pitkä taival tavoitella hyvää elämää diabeteksen kanssa ja välttää lisäsairauksia tulevaisuudessa.
- On hienoa, että FinDiabKids on tuonut parannusta glukoositasapainoihin, mutta sitäkin merkittävämpää on muutos lapsen ja nuoren itsensä kannalta – ihan päivittäisessä elämässä sekä tulevaisuusnäkökulmasta. Koulutuksella näyttää olleen suuri vaikutus siihen, miten diabetesta sairastava lapsi tai nuori sekä hänen läheisensä kohdataan poliklinikkakäynnillä. Heille pyritään tarjoamaan henkilökohtaisempaa tukea omahoitoon, Hämäläinen kiteyttää.
Tunnustuspalkinnot eri puolille Suomea
FinDiabKids-koulutukseen osallistuivat ja Vuoden diabetesteko 2018 -tunnustuspalkinnon jakoivat:
- Etelä-Karjalan keskussairaalaan lastenpoliklinikka, Lappeenranta
- Kainuun keskussairaalan lasten ja nuorten poliklinikka, Kajaani
- Kymenlaakson keskussairaalan lastentautien poliklinikka, Kotka
- Lapin keskussairaalan lastentautien poliklinikka, Rovaniemi
- Lohjan sairaalan lastenklinikka, HUS, Lohja
- Mikkelin keskussairaalan lasten diabetespoliklinikka, Mikkeli
- Päijät-Hämeen keskussairaala, lastentaudit, Lahti
- Raaseporin sairaalan lastenpoliklinikka, HUS, Raasepori
- Rauman aluesairaalan lasten ja nuorten poliklinikka, Rauma
- Satakunnan keskussairaalan lasten diabetespoliklinikka, Pori
- Tampereen yliopistollinen sairaala Tays, lastenklinikka, Tampere
- Tyks Lasten- ja nuortenklinikka: Tyks kantasairaala (Turku), Salo ja Uusikaupunki
- Helsingin yliopistollinen keskussairaala HYKS, Jorvin sairaalan lasten ja nuorten klinikka, Espoo (2014-2018)
- Turun kaupunki, lasten ja nuorten poliklinikka, Turku (2014-2018)