Erikoispsykologi Teemu Ollikainen: ”Syyllistämisellä on tuskin koskaan saatu ketään voimaan paremmin”
Laura Savolainen
Annika Rauhala
Potilas menee lääkäriin näyttämään murtunutta kättään, mutta lääkäri kommentoikin ensitöikseen potilaan ylipainoa. Lasta haukutaan koulussa läskiksi. Työnhakijaa ei palkata, koska ajatellaan, että ylipainoisen ihmisen täytyy olla laiska.
Arkielämän esimerkkejä stigmasta, eli häpeäleimasta ja syrjinnästä, joita lihavuuteen liitetään, löytyy lukuisia. Ylipainoiset törmäävät haitallisiin asenteisiin lähestulkoon kaikkialla: terveydenhuollossa, työelämässä, mediassa ja sosiaalisissa kohtaamisissa.
Kiusaaminen, syrjiminen ja syyllistäminen eivät tietenkään ratkaise lihavuusepidemiaamme – päinvastoin. Ihmiset saattavat eristäytyä kotiinsa ja jopa alkaa vältellä tärkeitä lääkärikäyntejä huonon kohtelun pelossa.
– Pahinta on, että satuttavat sanat ja syrjintä voivat jättää jäljen ihmiseen koko loppuelämäksi, sanoo erikoispsykologi Teemu Ollikainen.
Kiusattu pienentää itseään
Teemu Ollikainen tietää mistä puhuu, sillä hän kohtaa työssään yksityisenä psykoterapeuttina ja työterveyspsykologina paljon ihmisiä, jotka ovat kamppailleet koko ikänsä painonsa kanssa, ja myös saaneet osansa kiusaamisesta.
– Nelikymppinen saattaa muistaa, mitä tapahtui tokalla tai kolmannella luokalla koulussa ikään kuin se olisi tapahtunut eilen. Sama kärsimys, epätoivo ja epäreiluuden, hyljityksi tulemisen ja ulkopuolisuuden tunne nousevat pintaan.
Kiusaamisella on kauaskantoiset seuraukset, sillä se horjuttaa psykologisia perustarpeitamme. Tärkeimmät niistä ovat turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet. Jos nämä tarpeet eivät täyty, ihminen alkaa herkästi muuttaa itseään ja toimintaansa, esimerkiksi pienentää itseään.
Ollikainen antaa esimerkin.
– Jos ylipainoista ihmistä on stigmatisoitu kasvuvuosien aikana, ja hän on sisäistänyt, että on jollain tavalla vääränlainen, hän ei ehkä hakeudu esimerkiksi opettajaksi, stand up -koomikoksi tai toimittajaksi, vaikka hänellä olisi näihin lahjoja, koska se pahin trauma liittyy esillä olemiseen.
– Tämä saa minut todella vihaiseksi.
Ministeriö mukana talkoissa
Suomalaisista aikuisista suurin osa on joko ylipainoisia tai lihavia. Suunnilleen sama määrä ihmisiä laihduttaa. Merkittävästi ylipainoisista lihavuuteen liittyvää arvostelua ja syyllistämistä kokee joka kolmas.
Stigmaan liittyvät luvut käyvät ilmi kesällä 2025 julkaistusta Sosiaali- ja terveysministeriön Lihavuusstigma-kyselystä.
Ylipainoisten kohteluun on nyt herätty valtiovallan tasolla. Ministeriön Terveydeksi-ohjelman yhtenä tavoitteena on suitsia lihavuuteen liittyvää stigmaa, ja sen myötä vähentää terveyshaittoja ja myös parantaa lihavuuden hoidon laatua.
Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että hankkeeseen asetettu työryhmä tuottaa opetusmateriaalia terveydenhuollon sekä kasvatus- ja liikunta-alan opiskelijoille. Hankkeen tiimoilta on myös työstetty painostigmaa käsittelevä Ihmisen mitta -podcast, jossa pohditaan ratkaisuja lihavuusepidemiaan ja painostigmaan.
Erikoispsykologi Teemu Ollikainen on yksi podcastiin osallistuneista asiantuntijoista. Hän on hankkeesta iloinen.
– On mahtavaa, että tähän puututaan nyt kunnolla. Hankkeella tehdään näkyväksi se, että tapa puhua tietyistä ihmisistä voi olla loukkaava ja syrjivä ja aiheuttaa kärsimystä. On tärkeää, että lisätään ymmärrystä ja empatiaa.
Tunteet painon takana
Teemu Ollikainen ymmärtää painonsa kanssa kamppailevia, koska hän on itsekin käynyt samaa taistoa. Kiloja alkoi kertyä, kun hän 2010-luvun vaihteessa uupui työkuormansa alle. Stressaantuneena ja väsyneenä hän ei jaksanut pitää itsestään huolta.
Samaan aikaan hän huomasi, ettei painonhallinnan psykologiasta löytynyt juuri mitään tietoa suomeksi.
– Ennen vuotta 2010 Suomessa puhuttiin painonhallinnasta vain terveysvalistuksen tasolla.
Painonhallinta ei kuitenkaan tarkoita pelkkää syömisen ja kulutuksen välistä suhdetta, vaan taustalla on paljon monimutkaisempi vyyhti, jossa omaa osansa näyttelevät niin ympäristö, persoonallisuus, geenit, kuin hormonitkin.
Normaalipainoisena pysyminen ei siis ole pelkkä tahdon asia, vaikka osa ihmisistä edelleen ajattelee niin.
Ollikainen alkoi kerätä tietoa painonhallinnan psykologiasta kansainvälisistä julkaisuista.
– Pian minulla oli sitä niin paljon, että se rupesi auttamaan painonhallinnassa itseänikin. Sitten tuli tarve välittää tietoa muillekin.
Ollikainen julkaisi painonpudotuksen psyykkisistä tekijöistä kirjan Syö mitä mielesi tekee (WSOY) vuonna 2012. Siinä käsiteltiin ensimmäistä kertaa suomen kielellä sellaisia painonhallintaan liittyviä termejä kuin tunnefobia, tunnenälkä ja tunnesyöminen. Nykyisin tunnesyöminen on jo arkikieltä.
– Jos nyt kirjoittaisin tämän kirjan, painottaisin myös psykologisen joustavuuden ja jaksamisen merkitystä. Uupuneena ihmisellä ei ole psyykkisiä resursseja elintapamuutoksiin.
Sanankin voima on valtaisa
Mikä sitten oikeasti auttaa pitämään linjat kurissa, ja myös murtamaan lihavuuteen liittyvää stigmaa?
Ympäristön ymmärrys ja arvostus ovat hyvä lähtökohta – varsinkin, kun ihminen asioi terveydenhuollossa.
Kun Teemu Ollikainen kysyi Kehomyytinmurtajat-someryhmässä vuonna 2017 ihmisten näkemyksiä siitä, miten he haluavat tulla kohdatuiksi terveydenhuollossa, ihmiset toivoivat, että painon puheeksi ottamiseen kysyttäisiin ensin lupa.
– Ja että lähdettäisiin ensin tutustumaan ihmiseen, eikä katsottaisi pelkästään niitä liikakiloja. Kysyminen viestii arvostuksesta, Ollikainen summaa.
Ollikainen pitää tärkeänä, että kiinnittäisimme myös enemmän huomiota siihen, mitä sanoja toisistamme käytämme. Ihmiset muistavat usein loppuelämänsä, jos joku on loukannut.
– Kehomyytinmurtajien kyselyyn vastannut saattoi referoida sanasta sanaan, mitä kouluterveydenhoitaja oli sanonut 30 vuotta sitten. Näitä me kannamme mukanamme.
Ollikainen itse on vältellyt lihava-sanan käyttöä 15 vuotta. Se on virallinen lääketieteellinen termi henkilölle, jonka painoindeksi ylittää 30:n rajan, mutta se on myös haukkumasana.
– Sillä korvataan sana ihminen: tuolla menee lihava. Siitä tulee helposti identiteetti. Yksi sana voi ratkaista kaiken.
Mikä sitten olisi parempi termi?
– En ole löytänyt sille täydellistä vastinetta. Ihminen, jolla on ylipainoisuutta, tai ylipainoinen ihminen. Ne ovat sellaisia, joissa sanaa ihminen ei korvaa sana lihava.
Silläkin on Ollikaisen mukaan merkitystä, minkä muotoisiin ihmisiin telkkarissa, lehdissä ja sosiaalisessa mediassa törmäämme. Kymmenisen vuotta sitten mediassa saatettiin julistaa kehopositiivisuuden ilosanomaa, mutta sittemmin arvot ovat koventuneet. Muodissa on taas 1990-luvulta ja 2000-luvun alusta tuttu langanlaiha heroin chic -ihanne, jossa julkkikset, jotka olivat jo ennestään hoikkia, ovat nyt entistäkin laihempia.
– On ongelmallista, jos mediassa näkyy vain tietyn tyyppisiä kehoja, Ollikainen pohtii.
Tyypin 2 diabetes puhkesi ilman ylipainoa
Yksi lihavuuden yleisimmistä liitännäissairauksista on tyypin 2 diabetes, jota sairastaa 424 000 suomalaista. Tauti liitetään kehnoihin elintapoihin, mutta geeneilläkin on osuutensa.
Kun Teemu Ollikainen uupumuksensa pakottamana alkoi vältellä stressiä, lopetti kokonaan alkoholinkäytön ja löysi liikunnan riemun, hänet palkittiinkin yllättäen kakkostyypin diabeteksella.
Ennen diagnoosia Ollikainen ihmetteli, miksi näkö sumenee. Silloin lääkäriystävä havahtui.
– Diabetes ei ollut tullut mieleenikään, koska olin elänyt viimeiset viisi vuotta täsmälleen liikunta- ja ravitsemussuositusten mukaan.
Tyypin 2 diabetes on Ollikaisella vahvasti geeneissä. Hän arvelee, että kynnyksen yli työnsi vuonna 2022 sairastettu ärhäkkä koronatauti.
– Siinä kohtaa kyllä kysyttiin motivaatiota. Mutta nyt diabeteksesta on jo tullut osa elämääni. Tulee entistä enemmän kiinnitettyä huomiota siihen, mitä teen ja syön. Todennäköisesti nettovaikutus on se, että elän vähän pidempään.
Syyllistämisen sijaan Ollikainen on saanut osakseen myötätuntoa.
– Onneksi, sillä syyllistämisellä on tuskin koskaan saatu ketään voimaan paremmin.