Diabetesdiagnoosi sysäsi alkuun muutoksen
Mari Vehmanen
Mikko Käkelä
Tieto esidiabeteksesta ei vielä antanut Juha-Pekka Kerviselle riittävää motivaatiota tottumusten muuttamiseen. Hän sanoo elämänsä muuttuneen diabetesdiagnoosin jälkeen monin tavoin aiempaa paremmaksi.
Helsinkiläisen Juha-Pekka ”JP” Kervisen, 73, voi nähdä sauvakävelylenkillä Töölönlahden tai Hietaniemen maisemissa lähes päivittäin. Tavoitteena on kerätä askelmittariin vuorokaudessa 6 000 askelta – ja usein niitä kertyy reilusti enemmänkin.
Liikunta kuului JP:n elämään myös aiemmin, mutta tyypin 2 diabeteksen puhkeamisen jälkeen siitä on tullut entistä kiinteämpi osa arkea. Hän kuvailee tilannettaan ja tottumuksiaan ennen sairastumista varsin tyypillisiksi suomalaiselle keski-iän saavuttaneelle miehelle.
– Kunto ja elintavat eivät olleet mitenkään katastrofaalisen huonot mutta eivät ihan kohdillaankaan. Söin ylipäänsä liikaa ja erityisesti kaikkea hiilihydraattipitoista. Ylipainoa oli kymmenisen kiloa. Alkoholi ei ollut ongelma, mutta sitä kului jonkin verran enemmän kuin nykyään.
Ensimmäisen kerran tarpeesta muuttaa elintapoja alettiin puhua JP:lle työterveyshuollon rutiinitarkastuksessa.
– Sain kuulla, että verikokeiden perusteella minulla on esidiabetes, ja että nyt olisi hyvä hetki tehdä asialle jotakin. Mutta tämä tieto ei riittänyt antamaan motivaatiota muutoksiin.
Tietoa Diabetes-lehdestä
Seuraavassa terveystarkastuksessa kriteerit jo täyttyivätkin, ja JP:llä diagnosoitiin tyypin 2 diabetes. Tämä tapahtui juuri samoihin aikoihin koronapandemian puhkeamisen kanssa.
– Verensokeri oli 7,1, eli rimaa hipoen mentiin yli. Minulle virallinen diagnoosi elinikäisestä sairaudesta oli kuitenkin iso pysäytys. Vasta silloin meni tajuntaan, etten voi jatkaa samaan malliin.
JP:lle määrättiin tablettilääkitys. Hän kertoo alkaneensa välittömästi etsiä mahdollisimman paljon tietoa aiheesta.
– Sain vinkin liittyä diabetesyhdistykseen. Tein niin, ja se osoittautui hyväksi päätökseksi. Ainakin minulle nimittäin Diabetes-lehden jutut olivat alkuvaiheessa ihan olennainen apu oppia ymmärtämään tyypin 2 diabetesta.
JP alkoi tarkastella kriittisesti tottumuksiaan. Suurin muutos on hänen mukaansa tapahtunut ravinnossa.
– Syön yleisesti vähemmän kuin ennen. Nykyään ajattelen, että suuri osa kansasta saa yksinkertaisesti ihan liikaa kaloreita. Kun jättää perunat, pastat ja muut hiilihydraatit vähemmälle, alkaa kehossa tapahtua kummasti.
JP kertoo ymmärtäneensä, miten järkevää kohtuullinen syöminen on. Se antaa kevyen ja virkeän olon, mutta säästää myös rahaa.
Hän sanoo opetelleensa, kuinka keholle voi lähettää viestin aterian nauttimisesta entistä pienemmin annoksin. Nykyään jo kahvikuppi ja täytetty ruissämpylä riittävät antamaan kylläisen olon.
– Mikään ei ole kiellettyä. Pitsaa syön edelleen – mutta noin kerran kuussa ja silloinkin margheritan ilman ylenmääräisiä täytteitä. Myös pasta carbonara kuuluu yhä minun ja vaimon lempiruokiin, mutta senkin voi valmistaa vähän kevyemmin ja jättää santsaamatta.
Normaalipainon puolelle
Tärkeä tuki elämänmuutoksessa on JP:n mukaan ollut nimenomaan puoliso.
– Hän on kannustanut minua ja lähtenyt mukaan esimerkiksi ruokavalion korjaamiseen, vaikka hänellä ei diabetesta olekaan. Emme ole tehneet tai syöneet eri ruokia kuin toinen. Sauvakävelystä hän ei ole innostunut samaan malliin kuin minä, mutta ei tarvitsekaan.
Verensokerit ovat korjaantuneet takaisin normaaleihin lukemiin, mutta JP jatkaa metformiinilääkityksen käyttöä ja uusien elintapojen noudattamista. Tuntuvin muutos on ollut painon putoaminen kymmenen kiloa.
– Nyt olen juuri normaalin ja lievän ylipainon rajalla. Olihan se aika hieno tunne, kun vaaka näytti, etten ole enää ylipainoinen. Ihan psykologisessa mielessä on alkanut houkutella saada vielä pari kiloa pois, jotta olisin kunnolla normaalipainon puolella.
Vaatekaappia ei ole kymmenen kilon vuoksi tarvinnut panna uusiksi, mutta määrä tuntuu kyllä JP:n mukaan olossa. Portaat kotiin 6. kerrokseen on nyt helppo nousta, ja lenkkeillessä askel on kevyt ja ilmava. Välillä tekee suorastaan mieli ottaa muutama juoksuaskel.
Askelmittarisovellus innostaa
Nykyään JP:stä tuntuu, että diabetesdiagnoosista alkoi hänen elämässään uusi ja parempi vaihe. Hän korostaa, ettei halua näin sanoessaan missään nimessä vähätellä diabeteksen vakavuutta tai varsinkaan verrata tilannettaan muita sairauksia sairastaviin ihmisiin.
– Ymmärrän, että monen kokemus on hyvin erilainen ja että olen todella onnekas. Minä näköjään tarvitsin virallisen diagnoosin, että sain muutettua asioita.
Hän on miettinyt, mikä olisi voinut saada suunnan muuttumaan jo aiemmin eli esidiabetesvaiheessa. Vastaukseksi hän on keksinyt ainoastaan, että tietoa tyypin 2 diabeteksesta, sen kehittymisestä ja ehkäisemisestä olisi pitänyt olla vielä enemmän.
– Minulla on pysyvä sairaus ja siihen lääkitys ja elintapahoito, mutta varsinaisia oireita ei ole. Elämä on oikein kivaa.
Yksi JP:n vinkki muille muutosta toivoville on ladata puhelimeen askelmittarisovellus. Sen avulla päivittäisen aktiivisuuden seuraaminen on äärimmäisen helppoa ja motivoivaa.
– Kaikki liikunta on tietysti hyvästä. Mutta olen huomannut, että riittävä määrä kävelyä ja askelia on koko homman perusta. Jokaiselle löytyy oma sopiva päivätavoite.
JP:lle sovellus määritteli tavoitteeksi parin päivän seurannan jälkeen 6 000 askelta vuorokaudessa. Hänen kokemuksensa mukaan lukema on oikea: 5 000 ei tunnu riittävältä, ja 12 000 on mukavuusalueen yläraja.
– Tuoreen jenkkitutkimuksen mukaan 4 000 askelta on sopiva minimitaso useimmille. Tässä ollaan jo miljonääriklubissa. Esimerkiksi viime vuonna minulle kertyi noin 2,3 miljoonaa askelta.
Tunnetko oman sairastumisriskisi? Tee kansansairauksien riskitesti tästä!(avautuu uuteen ikkunaan)