Ajankohtaista arkisto

30.4.2010

Valtimoterveyteen voi vaikuttaa

Valtakunnallinen Valtimoterveyttä kaikille -koulutuskiertue on tarjonnut rautaisannoksen valtimosairauksien ehkäisystä terveydenhuollon ammattilaisille. Valtimoterveys-päätöstilaisuus järjestettiin 29. huhtikuuta Säätytalolla Helsingissä. Samalla julkaistiin Valtimoterveydeksi! -käsikirja, johon on koottu kattavasti valtimosairauksien ehkäisykeinoja.

”Valtimoterveyteen on mahdollista vaikuttaa. Tarvittavien tekojen tueksi on tarjolla työkaluja ja hyviä toimintamalleja”, painotti ministeri Paula Risikko seminaarin avauspuheenvuorossaan. ”Terveyden edistämisen työmuotoja on kehitettävä edelleen ja hyviksi havaittujen käytäntöjen levittämistä on jatkettava sinnikkäästi”, hän jatkoi.

Ministerin mukaan valtimosairauksien ehkäisy hillitsee terveydenhuollon kustannuksia merkittävästi.

”Suomessa valtimosairaudet, kuten tyypin 2 diabetes, sepelvaltimotauti ja aivoverenkiertohäiriöt, koskettavat yli miljoonaa henkilöä. Sairastumisriskissä on satoja tuhansia suomalaisia. Monet näistä kansantaudeista ja terveysongelmista ovat estettävissä. Valtimoterveyden edistäminen luo hyvän elämän edellytyksiä. Hyvä terveys on inhimillisen, sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen kulmakivi”, korosti ministeri Risikko.

Käsikirjasta ideoita ja käytäntöjä

Valtimoterveyttä kaikille -kiertue on ollut käynnissä syksyn 2009 ja kevään 2010 ajan. Terveyden edistämisen politiikkaohjelma on tukenut seminaarikiertueen lisäksi myös päätösseminaarissa julkaistua Valtimoterveydeksi! -terveyden edistämisen käsikirjaa, johon on kerätty kymmeniä käytännön hoitotyössä hyväksi havaittua uutta toimintatapaa kansansairauksien ehkäisyyn ja hoitoon.

Valtimoterveyttä kaikille -projektin yhteistyökumppaneita ovat Aivohalvaus- ja dysfasialiitto, Suomen Diabetesliitto ja Suomen Sydänliitto sekä Sosiaali- ja terveysministeriön Terveyden edistämisen politiikkaohjelma.

Terveyden edistämisen haasteet vaihtuvat. Myös terveysriskien kirjo muuttuu. Ohjelmajohtaja Maija Perhon mukaan Terveyden edistämisen politiikkaohjelma kehittää terveyden edistämisen edellytyksiä ja vaikuttaa eri hallinnonaloilla ja päätöksentekotasoilla siihen, että terveyden edistämiselle ja terveyserojen kaventamiselle saadaan vankat yhteistyörakenteet.

”Tarvitaan toimivat seuranta- ja raportointijärjestelmät, jotta tieto väestön terveydentilasta ohjaisi toiminnan painopisteitä. Moniin kuntiin ja sairaanhoitopiireihin onkin jo perustettu terveyden edistämisen yksiköitä tai asiantuntijaryhmiä, jotka levittävät ja juurruttavat alueilla hyviä käytäntöjä”, Perho tähdentää.

Lisätietoja:

Terveyden edistämisen politiikkaohjelmajohtaja Maija Perho, p. 09 160 72409, etunimi.sukunimi(at)stm.fi
Valtimoterveyttä kaikille -projektin projektipäällikkö Kirsi Heinonen, Diabetesliitto, p. 050 310 6607, etunimi.sukunimi(at)diabetes.fi

Seminaariohjelma, Helsinki 29.4.2010 (pdf)

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma

 


Palaa otsikoihin

Sivua viimeksi päivitetty: 21.9.2010