Väitöstutkimus ehdottaa uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen ja torjuntaan

- Insuliiniresistenssi on yleistynyt voimakkaasti. Ilmiön taustalla vaikuttavat lihavuus, vähäinen liikunta sekä vähäinen ja epäsäännöllinen uni. Lisäksi resistenssiä lisäävät geneettiset riskitekijät, jotka itsessään eivät ole yleistyneet, mutta yhdessä elintapojen kanssa lisäävät alttiutta, Honka selittää.  

Insuliiniresistenssin tunnistaminen on puutteellista

Insuliiniresistenssi on keskeinen tekijä tyypin 2 diabeteksen sekä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien synnyssä..

- Huolimatta insuliiniresistenssin keskeisestä roolista näiden sairauksien synnyssä, ei terveydenhuollossa ole yleisesti käytössä testiä sen toteamiseksi. Esimerkiksi ylipainoisilla ja vähän liikkuvilla insuliiniresistenssi voi olla merkittävää, vaikka veren glukoosiarvot olisivatkin vielä normaalien viitearvojen sisällä, Honka sanoo.

Osana Hongan väitöstutkimusta kehitettiin paastoverinäytteistä mitattaviin aineenvaihduntamuuttujiin sekä helposti mitattaviin kliinisiin muuttujiin perustuvat mittarit lihasten ja koko kehon insuliiniherkkyydelle.

- Uudet insuliiniresistenssin tunnistamiseen kehitetyt indeksit toimivat paremmin kuin tällä hetkellä tutkimuskäytössä olevat paastoinsuliini-, glukoosi- ja rasvahappomäärityksiin perustuvat indeksit. Siten näillä uusilla indekseillä voi olla käyttöä myös laajoissa lääketieteellisissä tutkimuksissa, joissa ei esimerkiksi kustannus- tai aikataulusyistä ole mahdollista käyttää tarkempaa insuliiniherkkyyden suoraa mittausta, Honka toteaa.

Diabetekselta suojaava mutaatio parantaa insuliiniherkkyyttä

PPARG-geenin Pro12Ala-mutaatio on yksi harvoista insuliiniherkkyyteen vaikuttavista yleisistä mutaatioista. Tämä mutaatio esiintyy noin 13 %:lla eurooppalaisperäisestä väestöstä, ja sen on havaittu suojaavan tyypin 2 diabetekselta.

Turun Valtakunnallisessa PET-keskuksessa aiemmin suoritetussa tutkimuksessa tämän mutaation terveet ja normaalipainoiset kantajat olivat insuliiniherkempiä kuin yleistä Pro12Pro-genotyyppiä kantavat terveet ja normaalipainoiset henkilöt. Mutaation vaikutus tyypin 2 diabeetikoilla ei kuitenkaan ollut tiedossa.

- Väitöstutkimuksessani havaitsin, että lihavilla diabetesta sairastavilla Pro12Ala-mutaation kantajilla maksan insuliiniherkkyys oli parempi kuin Pro12Pro-genotyypin kantajilla. Samanlainen, joskin tilastollisesti ei-merkitsevä, trendi oli havaittavissa myös ei-diabeetikoilla. Maksan parempi insuliiniherkkyys voi osaltaan selittää mutaation diabetekselta suojaavaa vaikutusta, Honka sanoo.

Maksan insuliiniherkkyys poikkeaa lihaksesta ja rasvakudoksesta

Väitöstutkimuksessaan Honka tutki insuliiniresistenssin ilmenemistä kudostasolla mittaamalla kudosten glukoosinottoa ja maksan glukoosin tuottoa radioaktiivisen fluorodeoksiglukoosin ja positroniemissiotomografian (PET) avulla.  

Honka havaitsi, että luurankolihaksen ja rasvakudoksen insuliiniherkkyys ovat tiiviimmin yhteydessä toisiinsa kuin maksan insuliiniherkkyyteen. Siten esimerkiksi maksa voi olla insuliiniresistentti, vaikka insuliiniherkkyys lihaksessa ja rasvakudoksessa olisikin normaali. Lisäksi tutkimuksessa insuliinin maksan glukoosintuottoa estävä vaikutus oli heikompi miehillä kuin naisilla.

- Vatsaontelon sisäisestä rasvakudoksesta maksaan kulkeutuvat rasvahapot ja tästä seuraava rasvan kertyminen maksaan häiritsevät insuliinin toimintaa maksassa. Tämä voi osaltaan selittää maksan heikompaa insuliiniherkkyyttä miehillä, joilla on hormonaalisista syistä naisia suurempi taipumus rasvan kertymiseen vatsaonteloon ja sitä, miksi maksan insuliiniherkkyys eroaa muista kudoksista, Honka kertoo.

Voimaharjoittelulla voidaan parantaa insuliiniherkkyyttä

Yhdessä väitöskirjan osatutkimuksessa Honka selvitti lihasvoimaharjoittelun hyötyjä n. 70-vuotiailla naisilla, joilla oli tutkimuksen alkaessa heikko lihaskunto. Tutkimuksessa todettiin, että säännöllinen voimaharjoittelu parantaa paitsi lihasvoimaa ja -massaa, myös lihaksen ja maksan insuliiniherkkyyttä.

– Mikä tärkeintä, insuliiniherkkyys parani erityisesti tutkittavilla, joilla se oli huono tutkimuksen alussa, Honka iloitsee.

Viime aikoina huomiota on saanut sikiökaudella tapahtuva ohjelmoituminen, jonka seurauksena lihavien äitien lapsilla on suurempi alttius insuliiniresistenssille, tyypin 2 diabetekselle sekä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksille.

– Tutkimuksessa saimme viitteitä, että voimaharjoittelun avulla on mahdollista korjata myös sikiökaudelta periytyvää insuliiniresistenssiä lihavien tai ylipainoisten äitien jälkeläisillä, Honka kertoo.

Palaa otsikoihin