Ajankohtaista arkisto

21.4.2009

Sydänmerkki auttaa tekemään parempia valintoja helposti

Sydänmerkki on helppo ja luotettava tapa tehdä parempia valintoja ruokaostoksilla. Tuotteessa oleva Sydänmerkki kertoo yhdellä silmäyksellä tuotteen olevan omassa tuoteryhmässään parempi valinta niin rasvan kuin suolankin suhteen.

Vähemmän suolaa

Yksi Sydänmerkin kriteereistä on suolan määrä: merkki kertoo, että suolan määrä on tuotteessa kohtuullinen. Suurin osa suolasta tulee elintarvikkeista piilosuolana. Päivittäisen suolamäärän tulisi pysyä vajaassa teelusikallisessa eli alle 5 grammassa. Suolan käytön pienentäminen alentaa kohonnutta verenpainetta ja vähentää riskiä sairastua sydäninfarktiin ja aivohalvaukseen.

Suolan makuun totuttaudutaan pienestä pitäen. Onkin tärkeää, että jo lapsuudessa opitaan syömään vähäsuolaista ruokaa. Sydänmerkki-tuotteet sopivat mainiosti myös lapsiperheiden ruokapöytään.

Enemmän makua

Suomessa syödään päivittäin noin kaksi miljoonaa ateriaa kodin ulkopuolella. Lounas on usein päivän ainoa lämmin ateria, jonka vuoksi sen ravitsemukselliseen laatuun tulisi kiinnittää huomiota. Näillä aterioilla on suuri kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys. Mahdollisuus valita terveellinen lounas työaikana vaikuttaa jaksamiseen ja terveyteen.

Terveellisille lounasvaihtoehdoille on kysyntää. Sydänmerkki-ateriajärjestelmä helpottaa ruokapalveluita tuomalla maukasta ja valmista reseptiikkaa työn avuksi. Ateriakokonaisuudet, jotka täyttävät asetetun kriteeristön, voidaan merkitä Sydänmerkillä. Kuluttajalle Sydänmerkki lounaassa osoittaa sen olevan ravitsemuksellisesti laadukas vaihtoehto. Näin ruokailijan on helppo löytää tarjonnasta parempi vaihtoehto. Reseptiikka sopii mainiosti myös kouluravintoloihin.

Suomalaiset tuntevat Sydänmerkin

Elintarvikkeiden ravintosisällöt ovat monelle vaikeaselkoisia. Sydänmerkki on yksinkertainen ja luotettava merkki, joka kertoo tuotteen rasvakoostumuksesta ja suolan määrästä: tuote on parempi valinta omassa tuoteryhmässään.

Vuoden 2008 lopussa tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaiset tuntevat hyvin Sydänmerkin. Yli 80 prosenttia tunnistaa merkin. Merkillä on myös käytännön merkitystä, sillä yli 50 prosenttia vastanneista käyttää sitä ostoperusteenaan. Sydänmerkki-tuotteissa on valinnanvaraa: tällä hetkellä tuotteita on jo 440. Yhteensä 75 yritystä on hakenut tuotteilleen Sydänmerkin. Merkkiä hallinnoivat Sydänliitto ja Diabetesliitto.

Tällä viikolla vietetään Sydänviikkoa

Terveiden elintapojen teemaviikkoa, Sydänviikkoa, vietetään 19.–26.4. Tällä kertaa juhlitaan jo kahdettakymmenettä kertaa. Viikolla muistutetaan terveistä elintavoista teemalla Terveet elintavat pienestä pitäen. Viikko korostaa aikuisen vastuuta lapsen ohjaamisessa terveisiin elintapoihin.

http://www.sydanmerkki.fi/

 


Palaa otsikoihin

Sivua viimeksi päivitetty: 21.9.2010