Ajankohtaista arkisto

13.11.2009

Sinisiä rakennuksia ja tiedon jakamista Maailman diabetespäivänä 14.11.

Maailman diabetespäivää vietetään vuosittain ympäri maailmaa 14. marraskuuta. Kansainvälisen diabetesliiton IDF:n tuoreiden tietojen mukaan maailmassa on nyt 285 miljoonaa diabeetikkoa. Jos diabetes lisääntyy edelleen samaa vauhtia kuin nyt, niin 20 vuoden kuluttua diabeetikoita on jo 435 miljoonaa.

Maailman diabetespäivän iskulause lähivuosiksi on: Diabetes - ymmärrä ja hallitse. Tunnuslauseessa on kyse siitä, että riittävän tiedon ja tuen eli hoidonohjauksen ansiosta ihmiset pystyvät hoitamaan itse diabetestaan. Tärkeänä tavoitteena on myös levittää tietoa diabeteksesta päättäjille ja suurelle yleisölle.

- Neljä miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain diabetekseen. Diabetes koettelee yhteisöjä ja uhkaa kansantalouksia. Meidän pitää parantaa diabeteksen hoitoa ja estää miljoonien ihmisten sairastuminen. Joko teemme terveelliset vaihtoehdot ihmisten saataville ja kohtuuhintaisiksi, tai sitten maksamme ison laskun tulevaisuudessa, korostaa Jean Claude Mbanya, Maailman diabetesliiton IDF:n puheenjohtaja.

Kansainvälinen diabetesliitto ja sen yli 200 jäsenjärjestöä kautta maailman ovat viettäneet Maailman diabetespäivää vuodesta 1991 lähtien insuliinin toisen keksijän Frederick Bantingin syntymäpäivänä. Monilla paikkakunnilla Maailman diabetespäivä näkyy sinisiksi valaistuina rakennuksina. Viime vuonna Maailman diabetespäivänä valaistiin sinisellä 1107 rakennusta tai muistomerkkiä ympäri maailman.

Tänä vuonna sinisinä nähdään maailman kolmanneksi korkein maailmanpyörä London Eye, Empire State Building New Yorkissa, Kristus Vapahtaja -patsas Rio de Janeirossa, Pöytävuori Etelä-Afrikassa, Oslon oopperatalo ja arviolta tuhat muuta rakennusta tai muistomerkkiä. Suomessa siniseksi valaistaan ainakin Lahden radiomastot, Lappeenrannan vesitorni ja Rautatalo Raahessa. Päivän teemaväri tulee kansainvälisestä diabetessymbolista, sinisestä ympyrästä.

Maailman diabetespäivänä Suomen paikalliset ja alueelliset diabetesyhdistykset järjestävät erilaisia yleisötilaisuuksia, kuten terveysmittauksia kauppakeskuksissa ja luentoja. Suomessa on 107 paikallista diabetesyhdistystä ja lisäksi valtakunnallinen Nuorten Diabetesyhdistys ry. 


Palaa otsikoihin

Sivua viimeksi päivitetty: 21.9.2010