Ajankohtaista arkisto
Glukoosisensoroinnissa suuret kuntakohtaiset erot Pirkanmaalla
Diabeetikoilla on eri kunnissa hyvin erilaiset mahdollisuudet saada käyttöönsä reaaliaikainen verensokerimittaus eli jatkuva glukoosisensorointi, paljastaa Pirkanmaalla tehty selvitys. Glukoosisensorointi parantaa tutkitusti sekä hoitotasapainoa että elämänlaatua.
Vaihteluväli kunnissa oli suuri: Vesilahdella 61 % insuliininpuutosdiabeetikoista oli saanut jatkuvan sensoroinnin, kun taas häntäpään kunnissa osuudet olivat vain 7 % ja 12 %. Ruovedellä kaikki halukkaat tyypin 1 diabeetikot saivat jatkuvan sensoroinnin, jolloin heidän osuutensa oli 46 %, mutta monipistoshoitoisille tyypin 2 diabeetikoille jatkuvaa sensorointia ei vielä myönnetty. Tuoreen Käypä hoito- suosituksen mukaan kaikkia insuliinipuutosdiabeetikoita koskevat kuitenkin samat suositukset.
Sensorien määrässä oli tapahtunut myönteistä kehitystä viime vuodesta. Vuonna 2017 Pirkanmaan kuntien keskiarvo oli 27 prosenttia, vuonna 2018 se oli noussut 42 prosenttiin.
Selvityksen tehnyt Marjatta Stenius-Kaukonen arvioi, että suuret erot johtuvat pääosin diabeteksen hoidon erilaisista järjestämistavoista kunnissa.
- TAYS:in lastenklinikan hoidossa olevilla diabeetikkolapsilla lähes kaikilla on jatkuva sensorointi. Niissä kunnissa, joissa on diabeteslääkäri tai kokeneita diabeteshoitajia, on paras tilanne. Kaikki terveyskeskukset ilmoittavat noudattavansa samoja PSHP:n suosituksia. Ylilääkäreiden tulkinnoilla suositusten soveltamisesta on myös huomattava vaikutus.
Nykyaikaisen verensokerisensoroinnin oltava kaikkien tarvitsevien saatavilla
Diabetesliitto katsoo, että nykyaikaisen verensokerisensoroinnin tulee olla kaikkien sitä tarvitsevien diabeetikoiden saatavilla. Diabetesliitto vaatii myös, että kaikkien diabeetikoiden pitää tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta.
Pirkanmaalla tehdyn selvityksen perusteella voidaan olettaa, että kuntakohtaiset erot ovat suuria myös muualla maassa. Diabetesliitto teki aiemmin tänä vuonna verkkokyselyn, jonka tulosten perusteella glukoosisensoreiden ja insuliinipumppujen käytön ja tarjonnan suhteen tilanne oli paras Oulun yliopistollisen sairaalan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueilla, heikointa Turun yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella.
Pirkanmaan selvitys tehtiin siten, että kuntien terveyskeskuksiin lähetettiin kysely jatkuvaan käyttöön myönnettyjen sensoreiden määrästä. Määriä verrattiin kunnassa asuvien sellaisten insuliinihoitoisten diabeetikoiden määrään, jotka eivät käytä diabeteksen hoitoon tablettilääkitystä, eli heidän oletettiin olevan insuliininpuutosdiabeetikoita. Vastaukset saatiin vain flash-sensoreiden osalta, joten selvitys ei kata muita jatkuvan sensoroinnin laitteita.
