Siirry sisältöön

Sydänmerkkiä metsästämässä

Mari Vehmanen

Laura Vesa

Ilkka Makkonen ja Jorma Järvilehto löysivät kauppakierroksella monta uutta ja kiinnostavaa Sydänmerkki-tuotetta. Vaikka hinta ja maku vaikuttavat valintoihin, molemmat kertovat tyypin 2 diabeteksen vuoksi miettivänsä paljon myös ruokaostosten terveellisyyttä.

Valmiina ostoksille! Ilkka Makkonen ja Jorma Järvilehto odottavat kärryineen tutun lähimarketin ovilla Lempäälän keskustassa. Ruokakaupassa käyminen kuuluu kummankin lähes päivittäisiin rutiineihin.

– Yksin kun asuu, niin se on vähän pakko hoitaa omat ostoksensa. Nykyään teen ruokaa vain itselleni. Aiemmin olin pitkään äidin omaishoitaja, ja silloin kokkasin meille kahdelle, Jorma kertoo.

Ilkka sanoo suorastaan tykkäävänsä kauppareissuista. Eläkkeellä on aikaa tutustua uusiin resepteihin ja laittaa rauhassa ruokaa itselle ja puolisolle. Yleensä mukana kaupassa kulkevat ostoslista ja rottinkinen kori.

– Ei tarvitse sitten turhaan hamstrata muovikasseja. Lapussa lukee yleensä ihan perusjuttuja: kurkkua, tomaattia, leipää, juustoa, maitoa ja sellaista. Ja sipulia pitää aina olla paljon kaikessa, Ilkka sanoo.

Tämänpäiväinen ostosreissu ei silti ole aivan tavanomainen. Seurana on ravitsemusterapeutti, suunnittelija Eija Ruuskanen Diabetesliitosta. Aikeissa on hänen opastuksellaan etsiä kärryihin erityisesti Sydänmerkki-tuotteita.

Vertaisiaan parempi

Sydänmerkki ei ole Ilkalle ja Jormalle ennestään täysin tuntematon. Kumpikin on sairastanut jo vuosia tyypin 2 diabetesta ja on tottunut tämän vuoksi kiinnittämään huomiota syömistensä terveellisyyteen. Molemmat ovat myös aktiivisesti mukana Lempäälän-Vesilahden Diabetesyhdistyksen toiminnassa, ja muistavat siellä kuulleensa asiantuntijaluennoilla Sydänmerkistä.

– Sehän kai tarkoittaa, että tuote on vertaisiaan parempi, Ilkka muistelee.

– Niin, omassa ryhmässään hyvä, Jorma lisää.

Eija vahvistaa, että määritelmät osuivat täysin oikeaan. Sydänmerkki tosiaan kertoo, että tuote tai ruoka-annos on ravitsemuslaadultaan omassa tuoteryhmässään parempi valinta.

Jorma on tehnyt hieman kotiläksyjä. Hän lunttaa muistilapustaan, että Sydänmerkki-tuotteita on juuri nyt 2 375. Ilkka tunnustaa, ettei Sydänmerkki ole hänelle ihan ykkösjuttu tuotteita ostoskärryyn latoessa.

– Se on enemmänkin sellainen lisäbonus. Usein käy niin, että ilahdun, kun olen sattumalta ostanut Sydänmerkki-tuotteen. Juuri tänään tein omenahyvettä ja äkkäsin juoksevassa margariinissa Sydänmerkin, Ilkka kertoo.

Jorma Järvilehto, Ilkka Makkonen ja Eija Ruuskanen marketissa hyllyjen välissä.

Jokapäiväinen leipämme

Tänään suunnitelmana on Eijan opastuksella keskittyä erityisesti niihin tuoteryhmiin, joissa tyypin 2 diabetesta sairastavalle on terveydellisesti eniten hyötyä Sydänmerkki-tuotteiden valitsemisesta.

– Merkitystä on ennen kaikkea tuotteilla, joita käytetään arjessa päivittäin. Kun ei herkuttele joka päivä vaan harvemmin ja suunnitellusti, niin hemmotteluhetkinä voi sitten nauttia, mitä mieli halajaa, Eija sanoo.

Ensimmäiseksi astellaan vihannes- ja hedelmäosaston läpi.

– Täällä käytännössä kaikki olisi Sydänmerkki-kriteerit täyttävää, mutta tuottajat eivät välttämättä ole hakeneet merkkiä, Eija kertoo.

Ilkka ja Jorma huomaavatkin hyllyissä esimerkiksi kurkkuja ja salaatteja, joiden kääreissä on Sydänmerkki. Seuraavaksi tullaan osastolle, jonka hyllyjen välissä vierähtää pitkä tovi.

– Leipä minua kiinnostaa erityisesti. Sitä tulee syötyä monta kertaa joka päivä. Olen ymmärtänyt, että varsinkin suolaa pitäisi miettiä, Ilkka sanoo.

Hyllyjä silmäillessään kolmikko löytää useita Sydänmerkki-tuotteita: paahtista, kauraleipää ja täysjyväpaloja. Ilkan ja Jorman kärryihin päätyy lopulta juureen leivottua ruisleipää.

Eija kertoo, että Sydänmerkki-kriteerit ovat kirittäneet leipomoita vähentämään suolaa ja lisäämään kuidun määrää resepteissään. Hänen mukaansa Sydänmerkki-leipiä alkaa itse asiassa jo olla melko runsaasti, mutta valitettavasti monet kaupat valitsevat niitä vielä niukasti valikoimiinsa.

– Kannustan valitsemaan Sydänmerkki-leipää aina, kun omassa kaupassa sitä näkee. Näin kauppiaskin saa viestin, että Sydänmerkki-leivällä on kysyntää. Kannattaa pakastaa leipä kerta-annoksina, ellei se tunnu kuluvan ajoissa, Eija vinkkaa.

Myös edullisissa kaupan merkeissä

Hyvä leipä tarvitsee tietysti arvoisensa päälliset. Seuraavaksi seisahdutaan kylmäkaapille tutustumaan levitteisiin.

Ilkka ja Jorma kertovat siirtyneensä jo vuosia sitten perinteisestä voista pehmeämpiin vaihtoehtoihin. Kumpikin sanoo tiedostavansa, että tyypin 2 diabetesta sairastavina heidän kannattaa tarkkailla rasvan laatua.

– Minulla toimi tässä porttiteoria. Ensin siirryin voista oivariiniin ja siitä sitten vähitellen näihin vielä pehmeämpiin ja kevyempiin margariineihin, Ilkka kertoo.

Jorma sanoo, että yksinasuvan eläkeläisen on pakko miettiä myös hintoja.

– Oli kiva huomata, että alle euron maksavassa margariinipaketissa oli Sydänmerkki, hän sanoo.

Eija vahvistaa, ettei Sydänmerkki suinkaan kuulu ainoastaan hintavimpiin premium-tuotteisiin, kuten aiemmin ehkä miellettiin. Kauppaketjujen omat edulliset tuotemerkit ovat alkaneet hakea yhä ahkerammin Sydänmerkkiä.

Eija haluaa vielä osoittaa levitekaapista hummukset ja muut täysin kasvipohjaiset levitteet. Niiden valikoima ja suosio ovat kasvaneet nopeasti, ja ilahduttavan monelle kasvilevitteelle on viime aikoina haettu Sydänmerkkiä.

– Hummus onkin muuten hyvää. Söin sitä yhdessä vaiheessa leivällä niin paljon, että jo melkein kyllästyin, Ilkka nauraa.

Kalat isoina

Matka jatkuu liha- ja leikkelehyllylle. Jorma kertoo laittavansa leivälleen mielellään palvikinkkua maun vuoksi – mutta hyvin säästeliään määrän. Uusien ravitsemussuositusten ohjeet mahdollisimman niukasta lihaleikkeleiden käytöstä eivät ole menneet ohi korvien.

– Tätä kinkkua ostin juuri tarjouksesta. Ja tässähän on Sydänmerkki, hän ilahtuu.

Ilkka taas tunnustautuu juustojen ystäväksi. Eijan suosituksesta ostokärryyn päätyy uusi tuttavuus: 10 prosenttia rasvaa sisältävä keskivahva Sydänmerkki-juusto.

– Nimenomaan juustoissa tuotekehitystä on tapahtunut paljon. Jos joku vielä muistelee 1990-luvun ensimmäisiä, kieltämättä aika kumimaisia kevytjuustoja, niin käsitys kannattaa päivittää nykyhetkeen. Sydänmerkki-juustoissa on runsaasti oikeasti maukkaita vaihtoehtoja, Eija sanoo.

Valmisruokien osasto ohitetaan tällä kertaa nopeasti, sillä Ilkka tai Jorma eivät kumpikaan juuri käytä eineksiä.

– Teen ruokaa alusta lähtien. Tarjouksesta kun ostaa kokonaisen lohen, niin siitähän saa neljä ruokaa. Perkaa, paloittelee ja pakastaa. Perkeistä tulee hyvä liemi kalakeittoon. Minulle on jo lapsena opetettu, että kalojen pitää olla isoja, Jorma jutustelee.

Ohraa tai kauraa riisin sijasta

Maitotuotteiden hyllyillä kolmikon huomion kiinnittävät kaurapohjaiset, ruoanlaittoon tarkoitetut Sydänmerkki-valmisteet. Keskustelu rönsyilee lähes filosofisiin pohdintoihin siitä, millaisia tuotteita voi kutsua maidoksi tai kermaksi.

Kierroksen päätteeksi Eija haluaa vielä esitellä kuiturikkaita kotimaisia vaihtoehtoja riisille ja pastalle. Kaura- ja ohralisäkkeet sopivat erinomaisesti täyttämään lautasmallin hiilihydraattipitoisen neljänneksen.

– Tätähän pitää kokeilla, Ilkka sanoo ja nappaa hyllystä paketin ruokakauraa.

Seuraavaksi hän kysyy velmuillen, eikö oluthylly olekaan osa kierrosta. Alkoholit eivät Sydänmerkki-tuotteisiin kuulu. Mutta yhdessä todetaan, että silloin tällöin kylmä saunaolut on paikallaan – ja maistuu mahdottoman hyvältä.

Matkalla kassalle Jorma muistaa, että tärkein meinaa unohtua.

– Jätkähän hermostuu, ellei saa mitään tuliaisia, Jorma sanoo ja nappaa kärryyn paketin kissanmuroja. Kotona odottaa viisivuotias Nils-kolli, joka on loukutettu Länsi-Suomessa ja tullut Jormalle eläinsuojeluyhdistyksen kautta.

Marketin ovilla on aika kiitellä mukavasta ja kiinnostavasta kierroksesta.

– Paljon oli tuttua asiaa, mutta opittiin myös uutta, Ilkka ja Jorma sanovat.

Sydänmerkin avulla paremmat eväät arkeen

Tämänvuotisen Maailman diabetespäivän 14.11. ja diabetesviikon 9.–15.11. teema on ”paremmat eväät arkeen”. Diabetesyhdistykset ympäri Suomea järjestävät kauppakierroksia, joissa tutustutaan yhdessä Sydänmerkki-tuotteisiin.

Viikon aikana on myös paljon muuta ohjelmaa. Tutustu oman paikkakuntasi tarjontaan Diabetesliiton tapahtumakalenterissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Jo 26 vuotta Sydänmerkki-tuotteita

Sydänmerkki perustettiin Suomessa vuonna 2000 helpottamaan terveellisten ruokavalintojen tekemistä ja ohjaamaan kuluttajia ravitsemuksellisesti parempiin valintoihin. Merkin omistavat Diabetesliitto ja Sydänliitto.

Löydät Sydänmerkki-tuotteet täältä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)