Siirry sisältöön

Pumpun vastustaja muutti mielensä

Mari Vehmanen

Mikko Käkelä

Tomi Heiskanen kävi läpi hoitoväsymyksen ja löysi samalla uuden, levollisemman tavan suhtautua omahoitoonsa. Samalla muuttui entinen jyrkän vastustava asenne pumppua kohtaan.

Tomi Heiskasen, 45, elämässä tapahtuu lähiaikoina isoja muutoksia. Ensinnäkin perheeseen syntyy esikoislapsi. Toinen odotettu asia on Tomin hoitomuodon vaihtuminen pumppuun.

Tie pumpun käyttäjäksi on ollut pitkä. Tomi sairastui tyypin 1 diabetekseen ollessaan 7-vuotias. Kouluterveydenhoitaja passitti hänet ekaluokan kouluuntulotarkastuksesta Lastenklinikalle tyypillisten diabetesoireiden vuoksi.

– Minua oli vaivannut jano koko kesän, ja diabeteshan se oli. Itse olin autuaan tietämätön, että mikä sellainen sairaus edes on. Järkytys oli varmasti isompi vanhemmille kuin minulle.

Hoitajan sairaalassa lausumat sanat jäivät mieleen ja määrittelivät vuosia Tomin suhtautumista sairauteensa. Ne hän kuuli, kun insuliinia tultiin pistämään ensimmäisen kerran.

– Ihmettelin, mikä oikein on homman nimi. Hoitaja sanoi, että tätä teet koko loppuelämäsi. Viisi minuuttia siinä varmaan sulattelin tietoa. Sitten totesin vain, että ok, näillä siis mennään.

Tyytymättömyys itseen kasautui

Omahoitoonsa Tomin asennoitui säntillisesti koko lapsuuden ja nuoruuden. Hän muistelee esimerkiksi ottaneensa hyvin kirjaimellisesti hoitoon 1980- ja 1990-luvuilla kuuluneen sokerikiellon.

– En lipsunut edes synttäreillä tai juhlissa. Sen ajan sokerittomat karkit tulivat kyllä tosi tutuiksi. Koulussa olin keittäjän paras kaveri. Kun muut lähtivät välitunnille, minä jäin syömään välipalaa.

Tomi pelasi aktiivisesti jalkapalloa aikuisikään saakka. Tutussa joukkueessa diabetes otettiin hänen mukaansa aina hienosti huomioon. Jos omat välipalat olivat joskus lopussa, joltakulta löytyi aina syötävää.

Vaikka kaikki sujui pintapuolisesti ilman suurempia ongelmia, Tomi sanoo olleensa jatkuvasti tyytymätön itseensä. Hänestä tuntui, että hoitotasapainolle itse asetetut tavoitteet jäivät jatkuvasti täyttymättä kovasta yrittämisestä huolimatta.

Lopulta tilanne alkoi kriisiytyä Tomin ollessa reilun 30 vuoden ikäinen. Hänellä todettiin masennus, ja hän huomasi myös diabetesta koskevien ajatustensa muuttuvan vähitellen hyvinkin synkiksi.

– Pahimmillaan kelat olivat sellaisia, että kannattaako tässä edes yrittää. Mitä jos jätän kokonaan pistämättä, kun kerran kaikki menee joka tapauksessa päin helvettiä?

Terapia avasi lukkoja

Tomi aloitti kolmivuotisen psykoterapian. Siellä hän keskusteluissa ammattilaisen kanssa ymmärsi, että masennuksen lisäksi psyykkiseen vointiin vaikutti vahvasti diabeteksen hoitoväsymys.

– Tajusin, että olin ollut diabeteksen omahoidossa tosi ehdoton. Poltin kynttilää molemmista päistä. Tämä sairaus vie ison osan jokaisesta päivästä, jos sen antaa tehdä niin. Olin lapsesta asti ottanut sen asenteen, että homma hoidetaan viimeisen päälle, eikä valiteta pienistä, Tomi sanoo.

Kun verensokerit toisinaan reagoivat yllättävästi kovasta yrittämisestä huolimatta, Tomi tunsi syvää epäonnistumista. Itsekritiikki kasvoi. Tomi kuvailee tavoitelleensa täydellisyyttä ja kokeneensa jatkuvaa stressiä omasta kuvitellusta huonoudestaan.

– Aloin saada ajatuksia, että jätän koko leikin kesken. Jokainen hoitoväsymyksen läpikäynyt tietää, miten synkissä vesissä silloin ollaan.

Terapian avulla Tomin ajatusmallit alkoivat hitaasti muuttua. Hän sanoo opetelleensa aiempaa rennompaa otetta diabetesta ja koko elämää kohtaan.

Hoitoväsymyksestä irti pääsemisessä hänen mielestään ratkaiseva on ensimmäinen askel. On uskallettava sanoa ääneen, etten jaksa enää. Tomin mukaan tärkeintä on lausua ensimmäiset ratkaisevat sanat kenelle tahansa: puolisolle, ystävälle, hoitajalle, lääkärille, nettitutulle tai vaikka kriisipuhelimen vapaaehtoiselle.

– Siitä voi alkaa toipuminen. Mutta itselle on annettava aikaa. Hoitoväsymys ei ole mikään kolmen päivän flunssa. Sen syntyminen vie vuosia, joten myös paraneminen kestää.

Pumppu alkoi kiinnostaa

Yksi osa Tomin uutta rennompaa asennetta on mielen muuttuminen insuliinipumppuja kohtaan. Hänen aiempaan mustavalkoiseen ajattelutapaansa kuului hieman ylenkatsoa pumppuhoitoa.

– Jotenkin nurinkurisesti olin mieltänyt, että pumput ovat ihmisille, jotka eivät viitsi hoitaa itse itseään. Ja kun kerran lapsena olin oppinut, että kynällä pistäminen on minun juttuni, niin siinäkään asiassa ei voinut peruuttaa yhtään. Olen siis ollut ehdoton ihan kaiken suhteen.

Asiaan kuului, että Tomi julisti useasti läheisilleen, ettei ikimaailmassa ottaisi pumppua. Vähitellen masennuksesta ja hoitoväsymyksestä toipuessaan hän huomasi näidenkin jyrkkien ajatustensa lientyvän.

– Aloin miettiä, että jos hoitoteknologia voi tehdä elämästä hieman stressittömämpää, niin miksi en käyttäisi sitä. Kerroin pohdinnoistani diabeteshoitajalle, ja hän vastasi heti, että sehän on hyvä idea. Homma lähti etenemään saman tien.

Tomi Heiskanen nojaa pylvääseen bussipysäkillä, hänellä on kädessään Barbie-nukkepaketti

Diabetesta sairastava Barbie päätyi esille Tomi Heiskasen Masters of the Universe -hahmojen kokoelman rinnalle.

Mielen muuttaminen sallittu

Tätä haastattelua tehtäessä Tomi odottaa innokkaasti hoitoyksikön kanssa lukkoon lyötyä pumpun käyttöönottoa. Esikoisvauvan syntyminen perheeseen ajoittuu samoihin hetkiin.

– Isäksi tuleminen onkin yksi syy siirtyä pumppuun. En ole enää vastuussa ainoastaan itsestäni. Minulla on velvollisuuksia myös perhettä kohtaan, eikä elämä voi pyöriä vain diabeteksen hoitamisen ympärillä.

Tomi arvioi suhtautuvansa nyt aiempaa rauhallisemmin ja rennommin aivan kaikkeen elämässä. Pumpun käyttöönotto jännittää hieman, mutta hän uskoo kaiken sujuvan hyvin.

– Onhan se iso muutos muuttaa hoito kokonaan uudeksi näin pitkän ajan jälkeen, mutta koetan ottaa iisisti.

Diabeteksen omahoitoon hänen itsensä tapaan hyvin jyrkästi suhtautuville Tomi haluaa sanoa, että on ok muuttaa mieltänsä.

– Ainakin minulla syntyi sellainen hiljainen hyväksyntä, kun mieli selkiytyi ja rauhoittui muutenkin. Eikä kukaan tuttu kuittaillut, että mistäs nyt tuulee. Juuri nyt olo on tosi positiivinen ihan kaiken suhteen.