Padotut tunteet vääristävät ruokasuhdetta
Mari Vehmanen
Ella Manninen
Moni pyrkii kontrolloimaan kaoottista maailmaa säätelemällä tarkasti syömistään. Tällöin käsitykset omasta kehosta ja oikeanlaisesta ruokavaliosta alkavat helposti vinoutua. Vääristynyt ruoka- ja kehosuhde voi saada monenlaisia ilmenemismuotoja tunnesyömisestä ja ylettömän terveellisestä syömisestä vakaviin syömishäiriöihin. Paranemisprosessissa tärkeintä on se, mitä tapahtuu ihmisen mielessä.
Moni pyrkii kontrolloimaan kaoottista maailmaa säätelemällä tarkasti syömistään. Tällöin käsitykset omasta kehosta ja oikeanlaisesta ruokavaliosta alkavat helposti vinoutua.
Syön elääkseni, en elä syödäkseni. Enää harva tuntuu suhtautuvan ravintoon näin mutkattomasti. Pitääkö havainto paikkansa?
– Olisi erittäin kiinnostavaa saada laajaa tutkimustietoa siitä, onko yleinen asennoituminen ruokaan todella muuttunut merkittävästi. Varmasti aina on ollut ihmisiä, joiden suhde ravintoon on ollut vääristynyt. Mutta ehkä tässä ajassa on aiempaa enemmän mahdollisuuksia nostaa ruoka turhankin keskeiseksi asiaksi elämässä, ravitsemusterapeutti Anette Palssa pohtii.
Hänen mukaansa ajatukset syömisestä alkavat tyypillisesti vinoutua vähitellen ja jo varhain. Hyvin usein taustalla on eriasteisia satuttavia lapsuuden- tai nuoruudenkokemuksia.
Moni osaa jälkikäteen luetella hyvin tarkasti ne ajattelemattomat kommentit, jotka ovat saaneet kyseenalaistamaan omaa kehoa ja syömistottumuksia. Ikävä tokaisu on voinut tulla kouluterveydenhoitajalta, poikaystävältä, kaverilta tai vaikka harrastusryhmän ohjaajalta.
– Mitä heikompi itsetunto ja tunne muille kelpaamisesta ihmisellä on valmiiksi, sitä alttiimpi hän on muiden sanomisille, Palssa toteaa.
Hän kritisoi sitä varsin yleistä ajatusmallia, että ihminen yksin olisi vastuussa erilaisista vaikeuksista ja niistä selviytymisestä. Ongelmat harvoin syntyvät täysin tyhjästä.
– Kyllä sillä on ihan hirveästi väliä, mitä ympärillä tapahtuu ja miten perhe, puoliso tai vaikkapa terveydenhuollon ammattilaiset meihin suhtautuvat.
Toinen erittäin tyypillinen vinoutuneen ruokasuhteen laukaisija on nuoruuden pieleen mennyt laihdutusyritys. Ihmisellä on ehkä ollut lievää ylipainoa, johon hän on päättänyt puuttua alkujaan terveellisellä ja järkevällä tavalla. Epäonnistuminen sysää kuitenkin liikkeelle prosessin, jossa asennoituminen syömiseen muuttuu lopullisesti.
Tarve hallita epävarmuutta
Millaisia erilaisia muotoja vääristynyt ruoka- ja kehosuhde sitten saa? Anette Palssan mukaan ilmenemistapoja on lukemattomia, mutta yhteistä niille kaikille on jonkinlainen pyrkimys kontrolliin.
– Omien asiakkaideni kanssa käsittelemme hyvin usein niin kutsuttua tunneperäistä syömistä. Siinä ihminen reagoi iloon, suruun, stressiin tai mihin tahansa muuhun voimakkaaseen tunteeseen syömällä hallitsemattomasti.
Palssan mukaan tunnesyöjän tottumukset arjessa voivat olla hyvin kohtuulliset, mutta ajoittain ruoka ottaa elämässä erittäin ison roolin.
Myös ylettömän terveellinen syöminen saattaa kertoa ongelmallisesta ruokasuhteesta. Voimakas hallinnan tarve voi kohdistua oman ruokavalion ohella esimerkiksi lapsen syömiseen. Tällöin pienikin poikkeama terveellisiksi mielletyistä tottumuksista saa aikaan kohtuutonta ahdistusta.
– Äidille voi olla täysin kestämätön ajatus, että päiväkodissa nautitaan joskus herkkuja lasten synttäreiden kunniaksi. Tai vaikkapa valmisruokien välttäminen voi kasvaa niin tärkeäksi periaatteeksi, ettei niitä pysty hyödyntämään edes tilanteessa, jossa kotiruuan tekeminen ei onnistu, Palssa kuvailee.
Ravitsemusterapeutin erään asiakasryhmän muodostavat keski-ikäiset naiset, joiden on mahdotonta hyväksyä edes pientä ikääntymiseen liittyvää pyöristymistä. Vyötärön vähäinenkin leventyminen ahdistaa heitä voimakkaasti.
– Usein he sanovat olevansa huolissaan vain terveydestään. Mutta kun pintaa raaputtaa hieman, alta löytyy aika vahvaa ulkonäkökeskeisyyttä. Pohjimmiltaanhan ihminen ei tällöin ole käsitellyt ja hyväksynyt omaa vanhenemistaan ja rajallisuuttaan.
Samalla tavoin terveellisyyden kaapuun on usein piilotettu hyvin runsas tai suorastaan pakkomielteinen liikkuminen. Himojumppaaja tai -maratoonari uskoo aidosti kehonsa vaativan kovaa rääkkiä, vaikka kyse on yrityksestä säädellä mieltä ja tunteita.
Ammattilaisen tai ystävän kanssa
Anette Palssan mukaan mutkattomamman ruokasuhteen rakentaminen ei suinkaan ala muuttamalla jotakin syömisessä. Käänne parempaan lähtee omien epämiellyttävienkin tunteiden kohtaamisesta ja käsittelemisestä.
– Koronaepidemian kaltainen poikkeusaika voi olla tähän hyvä mahdollisuus, kun elämän tavanomainen taustakohina vaimenee. Silloin voi ehkä kuulostella itseään ja selvittää, mitä oikein yrittää paeta temppuilemalla ruuan kanssa tai liikkumalla ylettömästi. Löytyykö sieltä vihaa, pelkoa, surua vai jotakin ihan muuta?
Ammattiavun hakemista ei pidä arastella. Lyhytkin jakso terapiaa saattaa auttaa alkuun ongelman ratkomisessa. Myös keskustelut ystävän kanssa voivat auttaa.
– Läheisen kanssa jutellessa kannattaa keskittyä nimenomaan tunnekokemuksen jakamiseen: puhua siitä, miltä minusta tuntuu. Suosittelen lämpimästi myös aihepiirin kirjallisuutta, Palssa sanoo.
Hänen mukaansa diabetes saattaa hyvinkin toimia yhtenä laukaisevana tekijänä ruokasuhteen vääristymisessä. Onhan diabeetikon pakko tarkkailla edes hieman ravitsemustaan.
– Elinikäisen sairauden puhkeaminen itsessään on raskas kokemus, tapahtuipa se lapsena tai aikuisena. Nykyaikaisen, joustavan diabeteksen hoidon ansiosta kenenkään ei tarvitse onneksi tyytyä siihen, että syöminen hallitsisi liikaa diabeetikonkaan elämää.
Matkalla kohti rennompaa ruokasuhdetta tarvitaan Anette Palssan mukaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Asiat eivät muutu yhdessä yössä, mutta viiden vuoden kuluttua ne voivat jo olla aivan toisin kuin tänään.
Puutu syömishäiriön merkkeihin nopeasti
Diabetes luetaan yhdeksi riskitekijäksi varsinaisten vakavien syömishäiriöiden puhkeamisessa. Tyypin 1 diabetesta sairastava nuori joutuu sairautensa vuoksi väistämättä miettimään ruoka-asioita enemmän kuin ikätoverit keskimäärin.
– Tällöin on vaikea suhtautua syömiseen rennosti, psykologi, Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier toteaa.
Hänen mukaansa tyypin 1 diabetes yhdessä anoreksian tai bulimian kanssa on aina hyvin vakava yhdistelmä. Hälyttävintä on, jos nuori pyrkii hallitsemaan painoaan jättämällä insuliiniannoksia kokonaan pistämättä.
– Diabetes tekee syömishäiriön oireista vaarallisempia, ja se myös hankaloittaa paranemista, Pia Charpentier kertoo.
Kaikkien diabeetikkolasten ja -nuorten vanhempia hän rohkaisee puuttumaan mahdollisen syömishäiriön merkkeihin viipymättä ja hakemaan apua. Vaikka toipuminen on usein hidasta, valtaosa anoreksiaan ja bulimiaan sairastuneista parantuu kokonaan.
Parasta syömishäiriöiden ennaltaehkäisyä on Pia Charpentierin mukaan lapsen itsetunnon tukeminen. Ihminen ei usein osaa nähdä omaa ihanuuttaan, joten hänelle kannattaa kertoa siitä mahdollisimman usein.
– Arkinen, lämmin vuorovaikutus suojaa syömishäiriöiden lisäksi muilta psyykkisiltä ongelmilta. Kuunnellaan lapsia, ja vastataan heidän kysymyksiinsä. Lisäksi syömiseen tulisi yrittää liittää mahdollisimman vähän tunnelatausta diabeteksesta huolimatta, Pia Charpentier opastaa.
Anoreksia ja bulimia
• Anoreksia puhkeaa tyypillisimmin 12−18 vuoden iässä, ja valtaosa sairastuneista on tyttöjä. Koska puberteetin alkamisikä on aikaistunut, saattaa anoreksian oireita olla jopa 9−10-vuotiailla. Toisinaan sairaus alkaa vasta aikuisiässä esimerkiksi jonkin raskaan kokemuksen yhteydessä.
• Anoreksia on yleistynyt jonkin verran. Siihen sairastuu noin 2−3 prosenttia koko väestöstä.
• Usein anoreksia alkaa varsin harmittomasta halusta muuttaa elämäntapoja terveellisemmiksi. Vähitellen sairastunut alkaa jättää ruokavaliostaan pois lihottaviksi mieltämiään asioita. Lopulta syöminen on hyvin yksipuolista ja niukkaa, ja liikunta saattaa olla pakonomaista. Paino voi laskea vaarallisen alhaiseksi.
• Parantuminen yleensä alkaa, kun anoreksiaan sairastuneessa itsessään herää toive muutoksesta. Joskus toipuminen on mahdollista omin voimin, mutta ammattiavun ansiosta paraneminen on nopeampaa ja tehokkaampaa. Noin 80−90 prosenttia toipuu anoreksiasta täysin tai ainakin niin, ettei sairaus estä esimerkiksi perheen perustamista tai muuta normaalia elämää.
• Bulimiaa pidettiin pitkään yhtenä anoreksian muotona. Myös bulimia alkaa usein pyrkimyksestä laihtua tai muuttaa tottumuksia terveellisemmiksi. Ruokavalion rajoittaminen johtaa kuitenkin hallitsemattomaan ahmintaan ja tämän jälkeen oksentamiseen.
• Bulimiaa on mahdollista sairastaa kenenkään huomaamatta jopa vuosikymmeniä. Kyse ei silti ole harmittomasta sairaudesta. Oksentelusta johtuva kaliumin ja natriumin puute altistaa rytmihäiriöille ja sydänkohtauksille. Myös hampaiden kiille saattaa vaurioitua.
• Bulimiasta toipuvan on ensin välttämätöntä lopettaa kaikki laihdutusyritykset. Tämän jälkeen on alettava syödä suunnitelmallisesti ja säännöllisesti, jotta houkutus ahmimiseen vähenee. Kognitiivinen psykoterapia on bulimian tehokas hoitokeino.