Ina taltutti hoitoväsymyksen pieni askel kerrallaan
Pirita Salomaa
Thomas Broumand
”Toivon, että voin omasta hoitoväsymyksestäni kertomalla lisätä ymmärrystä siitä, miksi sitä ei voi korjata hetkessä.”
16-vuotias Ina on sairastanut tyypin 1 diabetesta viisi vuotta. Omahoito sujui alkuun hyvin, ja Ina otti paljon vastuuta siitä itse. Vaikeudet alkoivat noin kolme vuotta sairastumisen jälkeen.
– Tai oikeastaan diabeteksen hoito alkoi ensin tuntua liian helpolta. Kun automaattipumppu korjasi insuliinin annostelua itsestään, työnsin sairauden pois mielestäni. Enkä jaksanut panostaa hoitoon, kun elämässä oli muutakin stressiä, kuten koulu, Ina kertoo.
Häntä myös ärsytti, että insuliinipumppu oli koko ajan kiinni kehossa ja vaati huomiota.
– Rupesin laiminlyömään diabeteksen hoidon perusaskareita. En esimerkiksi jaksanut vaihtaa sensoria ja mitata verensokeria sormenpäästä kalibrointia varten. Syömäni hiilarit ilmoitin pumpulle ehkä kerran päivässä. Mulle yksinkertaisesti riitti, että pysyin hengissä.
Jankutus ei auta
Uudessa lastensairaalassa Helsingissä Inan tilanteeseen reagoitiin lisäämällä vastaanottokäyntejä.
– Hoitopaikassa sanottiin, että teet vain sitä ja tätä. Mutta mä en ikinä tehnyt. Enkä huolinut enää vanhempiani mukaan vastaanottokäynneille, vaikka he ovat tukeneet mua.
Ina koki diabeteksensa hoidossa parannusta vaatineiden asioiden listan niin pitkäksi, että pelkästään sen ajatteleminen uuvutti.
– Ja kun olet uupumusvaiheessa, ei vanhempienkaan huolestunut jankutus auta yhtään mitään. Esimerkiksi lisäsairauksilla pelottelu ei auta, koska ne eivät tule ihan heti, vaan ehkä joskus myöhemmin, jos ollenkaan.
Ina tiesi, että hänen verensokerinsa oli liian korkealla. Ja siihen hän oikeastaan pyrkikin.
– Ei huvittanut pysähtyä tankkaamaan hiilareita matalien sokerien takia.
Valoa näkyvissä
Omahoidosta laistaminen alkoi tuntua Inan voinnissa. Paha olo seurasi mukana hänen harrastuksensa kamppailulaji krav magan harjoituksiinkin.
– Eihän sellainen yhdistelmä tietenkään toiminut, Ina puuskahtaa.
Joitakin kuukausia kestänyt huono kierre alkoi purkautua, kun yksi Inan hoitopaikassa työskentelevistä hoitajista alkoi tavata häntä useammin. Sen myötä Ina löysi keinon, jonka avulla hän alkoi ponnistella irti hoitoväsymyksestä.
– Päätin, että jaan uupumista aiheuttavat asiat palasiin ja laitan ne kuntoon yhden kerrallaan. Eli en edes yritä saada kaikkia hoidon osa-alueita korjattua kerralla.
Hän paneutui yksittäisiin hoitotoimenpiteisiin noin viikon ajan vuorollaan, eikä luovuttanut, vaikka välillä tuli takapakkia. Suunnilleen kahden kuukauden kohdalla hänestä alkoi tuntua, että palaset olivat alkaneet loksahdella paikoilleen, eikä diabeteksen hoito tuntunut enää toivottomalta.
Inalla on viesti diabetesta sairastavien nuorten vanhemmille.
– Nuoren elämä ei voi olla pelkkää diabetesta. Jos nuori väsyy omahoitoon, täytyy ymmärtää, mitä kaikkea siihen liittyy. Tilanne ei helpotu hetkessä, eikä ainakaan väkisin.
Toisille diabetesta sairastaville nuorille Ina haluaa sanoa, että vaikka diabetesta on pakko miettiä joka ikinen päivä, ei se ole ylitsepääsemätön este hyvälle elämälle.
– Oikeasti diabetes on vain hidaste, ja hyvillä sokereille näkee elämässä pidemmälle, Ina painottaa ja iloitsee keväällä päätyneen yläkoulun jälkeen saamastaan mieluisasta opiskelupaikasta.
Lue lisää nuoren hoitomotivaatiosta
Diabetesliiton keräyskohde 2026: Tue nuoria hoitoväsymyksessä
Diabetes voi kuormittaa nuoria ja heidän perheitään – mutta yhdessä voimme auttaa. Vuonna 2026 kohdistamme lahjoitukset erityisesti nuorten hoitoväsymyksessä tukemiseen.