Luonto ja musiikki auttoivat Heidin takaisin elämään
Elina Viitanen
Elina Viitanen
Diabetekseen liittyvä kurinalaisuus oli liikaa teini-iässä sairastuneelle Heidi Kettuselle. Hän ahdistui ja sairastui masennukseen ja syömishäiriöön. Kyyneliä, lenkkitossuja ja bassonkieliä tarpeeksi kulutettuaan hän nousi vihdoin takaisin siivilleen.
Diabetekseen liittyvä kurinalaisuus oli liikaa teini-iässä sairastuneelle Heidi Kettuselle. Hän ahdistui ja sairastui masennukseen ja syömishäiriöön. Kyyneliä, lenkkitossuja ja bassonkieliä tarpeeksi kulutettuaan hän nousi vihdoin takaisin siivilleen.
Oli onni, että äiti eväsi laskettelureissun ja patisti 13-vuotiaan Heidi Kettusen lääkärin pakeille. Tyttö oli laihtunut rajusti ja ollut jo useamman kuukauden niin väsynyt, että hän ei pystynyt nousemaan portaita ylös ilman, että piti puolivälissä hengähdystauon. Lääkärissä flunssaepäily vaihtui ykköstyypin diabetesdiagnoosiin. Se oli kova pala Heidille, joka oli elänyt vasta vuoden lääkkeetöntä elämää.
– Minulla todettiin lasten reuma, kun olin 6-vuotias. Reuma meni remissioon, ja lääkitys pystyttiin lopettamaan vasta kun olin 12-vuotias. Diabetesdiagnoosin saadessani muistan ajatelleeni, etten koskaan pääse sairauksista eroon.
Heidille annettiin tuloste, johon oli listattu, paljonko ruokaa hän saisi syödä ja mihin kellonaikaan ruokailujen pitäisi tapahtua. Hänelle korostettiin, että jos hän ei laske hiilihydraatteja huolellisesti ja pistä riittävästi insuliinia, hän saa lisäsairauksia, eivätkä ne ole kivoja.
Heidiä alkoi ahdistaa ja hän sairastui masennukseen. Paha olo kanavoitui syömiseen.
– Minun oli helpompi jättää ateriat kokonaan välistä, sillä silloin minun ei tarvinnut miettiä diabetestakaan. Pääsin syömishäiriöstä eroon vasta parikymppisenä.
Heidi harrasti paljon liikuntaa. Hänen tavoitteellisesti treenaava puolisonsa opetti myöhemmin hänelle, että ruoka on polttoainetta ja ilman sitä ei ole mahdollista kehittyä liikunnallisesti.
Diabeteksen hoito alkoi helpottua, kun Heidi muutti elämäntapansa terveellisemmiksi. Hän tunsi pitkästä aikaa voivansa hyvin. Muutama vuosi sitten hän ei enää uusinut mielialalääkkeiden reseptiä. Tilanne eskaloitui nopeasti.
– Masennus otti minusta taas vallan, enkä sen vuoksi enää jaksanut hoitaa itseäni. Hyvin kuvaavaa on se, että ambulanssi vieraili kotonamme vuoden aikana yli sata kertaa.
Syynä eivät suinkaan olleet ketoaineet vaan rajut hypoglykemiat, jotka johtuivat Heidin liikunnallisesta elämäntyylistä yhdistettynä huolimattomaan hoitoon. Toistuvat vaaralliset tilanteet ajoivat hänet käännekohtaan elämässä.
– Ymmärsin, että nyt minun on joko alettava hoitaa itseäni tai sitten luovutan ja kuolen, hän toteaa.
Pysäyttävien pohdintojen jälkeen Heidi korjasi katkenneen hoitosuhteensa diabetespoliklinikan kanssa. Paljon työtä omien ajatusten kanssa oli kuitenkin edessäpäin.
Metsä rauhoittaa
Luonnossa liikkuminen on aina ollut Heidille henkireikä. Hän saattaa kävellä tunteja ympäri Keskuspuistoa musiikkia ja metsän hiljaisuutta kuunnellen. Välillä mukana on myös Heidin hoitokoira tai oma rescuekoira.
– Remu ei tällä hetkellä asu luonani vaan vanhemmillani, sillä siitä ei ole kerrostalokoiraksi. Näen sitä kuitenkin säännöllisesti, ja silloin ulkoilemme paljon. Koirien kanssa on ihana käydä metsässä telmimässä. Luonnossa oleminen purkaa stressiä uskomattoman hyvin.
Heidi on huolissaan luonnon nykytilasta ja toivookin, että eri maiden päättävät tahot tekisivät isoja ratkaisuja nopeasti monimuotoisen luonnon säilyttämiseksi, ja että teollisuudessa kannettaisiin vastuu tästä asiasta. Vaikka tarvitaan isoja toimia, myös yksittäinen ihminen pystyy tekemään arjessaan hyviä tekoja luonnon eteen.
– Maapalloa ei pystytä pelastamaan, mutta sen tuhoutumista voidaan hidastaa. Voimme vähentää autoilua, suosia kasvis- ja lähiruokaa sekä lajitella jätteet, Heidi luettelee.
Myös hoitovälineet voi kierrättää ympäristöystävällisesti. Heidi hoitaa itseään monipistoshoidolla ja kerää käytetyt neulat lasipurkkiin, jonka hän vie apteekkiin jatkokäsiteltäväksi. Hän ei shoppaile huvin vuoksi ja suosii ekosähköä.
– Mikään täydellisyyden perikuva en kuitenkaan missään tapauksessa ole. Minä esimerkiksi lennän jonkin verran, sillä soitan bassoa black metal -bändissä, ja meillä on keikkoja myös ulkomailla.
Vege-ruokaa terveydeksi
Luonto ja eläimet ovat kiinnostaneet Heidiä lapsesta asti. Ympäristötietoinen nuori ryhtyi kasvissyöjäksi jo ennen diabeteksen puhkeamista. Nyt 29-vuotias Heidi on ollut vegaani 15 vuoden ajan.
– 2000-luvun alkupuolella kasvissyönti oli haasteellista, sillä kaupoissa ei ollut kauheasti valinnanvaraa – lähinnä yhtä merkkiä soijamaitoa, soijarouhetta ja papuja. Nyt kaupat ovat pullollaan kasvisvaihtoehtoja, ja myös vegaanit voivat syödä todella monipuolisesti.
Vegaaninen ruokavalio sopii Heidin mielestä hyvin yhteen diabeteksen kanssa, sillä runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, kasvisproteiineja ja kasvisrasvaa sisältävä ruokavalio tukee sydämen ja verisuonten terveyttä. Heidin kolesteroliarvot ovat kunnossa, eikä hänellä ole lisäsairauksia.
– Suurin syy sille, että olen välttynyt lisäsairauksilta, on kuitenkin todella tiukka hoitotasapainoni, josta pyrin nyt pitämään kiinni. Muutenkin diabeteksen kanssa menee nykyään paremmin kuin pitkään aikaan, Heidi iloitsee.
Vehreämpi huominen
Tällä hetkellä Heidi on työttömänä, sillä hän on tarvinnut aikaa saadakseen elämänsä ja diabeteksensa tasapainoon. Tauon aikana Heidi on opetellut rauhoittumaan, vaikka ei hän ihan paikallaan ole pysynyt.
– Bänditouhujen lisäksi olen työstänyt piirustusprojekteja ja kuvittanut muun muassa levynkansia. Mielekäs tekeminen on osaltaan auttanut minua toipumaan, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu siltä, että minulla on hyvä olla itseni kanssa.
Pysähtyä Heidi ei edelleenkään aio, sillä hän haaveilee uusien musiikki- ja taideprojektien lisäksi työstä eläinten parissa. Kanssaeläjiltä Heidi toivoisi, ettei luontoa pidettäisi itsestäänselvyytenä.
– Monesti asiat, joita näkee lähellä, alkavat tuntua arkisilta ja niihin ei kiinnitä huomiota. Kun on käynyt paikoissa, joissa luonnon monimuotoisuudelle ja hyvinvoinnille ei ole sijaa, huomaa kuinka paljon meillä on tehtävää, että voisimme säilyttää oman ympäristömme tilan tai mieluummin parantaa sitä.