Lapsen vammaistukea voi kohta hakea 18-vuotiaaksi saakka
Laura Tuominen-Lozic

Vammaisetuuksien nimet ja ikärajat muuttuvat vuoden 2027 alusta. Alle 16-vuotiaan vammaistuki muuttuu lapsen vammaistueksi, jota voi saada 18 ikävuoteen saakka. 16 vuotta täyttäneen vammaistukea kutsutaan jatkossa aikuisen vammaistueksi, jota voi saada aikaisintaan 18-vuotiaana. Eläkettä saavan hoitotuki säilyy ennallaan.
Vammaistuet ovat diabetesta sairastavalle olennaista sosiaaliturvaa. Kaikki insuliininpuutosdiabetesta sairastavat lapset ovat olleet oikeutettuja alle 16-vuotiaan vammaistukeen. He saavat sen yleisimmin korotettuna. Oikeus ylimpään tukeen on syntynyt diabeteksen hoidon edellyttäessä lähes ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa.
Jatkossa lapsen vammaistukea voi saada myös 16- tai 17-vuotiaana. Tämä on myönteinen asia. Moni diabetesta sairastavan lapsen vanhempi on vuosien varrella ihmetellyt, miksi vammaistuki katkeaa lapsen täytettyä 16 vuotta. Vammaistuen myöntämisperuste eli nuoren hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuva tavanomaista suurempi rasitus ja sidonnaisuus kun ei tuolloin lakkaa.
Lakimuutos on herättänyt kuitenkin kysymyksiä. Lakia säädettäessä lakiesityksen perusteluissa mainittiin diabetes esimerkkinä sairaudesta, jonka kohdalla myöntämisedellytykset eivät välttämättä enää täyttyisi lapsen kasvaessa vanhemmaksi. Perusteluissa todettiin, että vanhempi lapsi voi kyetä ottamaan enemmän vastuuta itsestään ja esimerkiksi lääkityksestään, jolloin vanhemman rasitus ja huolenpidon määrä vähentyvät.
Diabetesliitto kiinnitti lakiesitykseen antamassaan lausunnossa huomiota asiaan. Yksittäisen diagnoosin nostaminen esiin esimerkkinä sairaudesta, jonka kohdalla myöntämisedellytystä ei ehkä olisi, vaikutti tulevien kielteisten päätösten valmistelulta.
Diabetesliitto tapasi Kelan edustajia elokuussa ja keskusteli lakiuudistuksen vaikutuksista. Olemme toimittaneet Kelalle myös kirjallisesti näkemyksemme diabeteksen aiheuttamasta hoidosta, huolenpidosta ja valvonnasta Kelan etuuskäsittelijöiden hyödyntämien etuusohjeiden päivittämisen tueksi.
Diabetesliiton näkemys on, että tuen myöntöperusteet täyttyvät 18 ikävuoteen saakka. Diabeteksen hoito on aina vaativaa ja edellyttää erityistä osaamista, ja vanhemman hoitoa ja huolenpitoa tarvitaan useimmiten päivittäin tai vähintään useita kertoja viikossa. 16 vuotta täyttäneenkin nuoren etävalvonta ja muistuttelu on usein päivittäistä, ja päivittäinen tai vaativa hoito ja huolenpito on edellytyksenä korotettuun tukeen.
On tärkeää seurata, että vammaistukiuudistuksen myötä diabetesta sairastavien lasten ja nuorten asema ei heikkene. Kela on tehnyt vammaistukipäätökset tähän asti diabetesta sairastaville toistaiseksi voimassa olevina 16 ikävuoteen saakka. Tulee seurata, myönnetäänkö tuki ensin esimerkiksi nykytilaa vastaavasti 16-vuotiaaksi saakka vai suoraan 18-vuotiaaksi saakka.
Koska myöntämisharkinta tehdään aina yksilöllisen tilanteen perusteella, voidaan lapselle periaatteessa myöntää perustuki tai korotettu tuki vanhemmilta ikävuosilta. Sekä määräaikaiset että toistaiseksi voimassa olevat päätökset ovat mahdollisia. Tuen myöntöperusteita ei ole muutettu, minkä vuoksi on vaikea nähdä, että diabetesta sairastavat nuoret jäisivät ilman tukea.
Jos olet nyt saanut lapsellesi vammaistukea, kannattaa sinun hakea sitä uudestaan lapsesi täyttäessä 16 vuotta. Kela ei jatka vanhoja tukipäätöksiä automaattisesti, vaan etuutta pitää itse hakea. Uuden lain mukaisia etuuksia voidaan hakea ja myöntää aikaisintaan tammikuun 2027 alusta, kun laki on voimassa. Lapsen vammaistukea voi saada takautuvasti puolen vuoden ajalta.
Hakemuksessa tulee realistisesti kuvata hoidosta ja huolenpidosta aiheutuvaa rasitusta ja sidonnaisuutta. Tähän kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Lääketieteellinen selvitys edellytetään hakemuksen liitteeksi.
Laura Tuominen-Lozic, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija, Diabetesliitto