Lähes 50 kiloa laihduttanut Erkki Lemetti: ”Kuin olisin nuoreksi tullut”
Essi Kähkönen
Annika Rauhala
Kolmivuorotyö, vähäinen liikunta ja epäsäännöllinen ruokarytmi paisuttivat vantaalaisen Erkki Lemetin vyötäröä vuosikymmenten ajan ja toivat mukanaan tyypin 2 diabeteksen. Sitten työterveyshuolto lähetti hänet ja osan hänen työkavereistaan kuntokurssille. Se herätti Lemetissä kipinän elämänmuutokseen eläkeiän kynnyksellä.
Kolmivuorotyö, vähäinen liikunta ja epäsäännöllinen ruokarytmi paisuttivat vantaalaisen Erkki Lemetin vyötäröä vuosikymmenten ajan ja toivat mukanaan tyypin 2 diabeteksen. Sitten tapahtui jotakin, joka herätti Lemetissä kipinän elämänmuutokseen eläkeiän kynnyksellä.
Erkki Lemetille kävi niin kuin monelle muullekin painonsa kanssa kamppailevalle. Tarvittiin yksi kunnon tuuppaus – ja prosessi kohti keveämpiä kiloja pyörähti käyntiin.
– Minulle se tuuppaus oli työterveyshuollon järjestämä parin viikon kuntokurssi Siuntiossa kymmenkunta vuotta sitten. Siellä oivalsin, että liikunta voi olla kivaa, jopa minun kaltaiselleni, runsaan ylipainon omaavalle ihmiselle.
Liikkumisen ilo poiki sittemmin myös halun syödä terveemmin.
– Sitten pikkuhilja kilot rupesivat karisemaan, 71-vuotias Lemetti kertoo.
Raskas työ söi jaksamista
Mutta palataan aikaan ennen Siuntiota, aina 80-luvun alkupuolelle asti. Lemetti teki raskasta kolmivuorotyötä Nesteen öljynjalostamolla Porvoossa. Hänen työnkuvaansa kuuluivat myrkkyhommat, joissa hän käsitteli muun muassa bentseeniä, fenolia ja erilaisia kaasuja – kaikenlaisia aineita, joita tarvitaan, kun raakaöljystä valmistetaan polttoainetta.
– Kyllä meistä myrkkyjätkistä toki huolta pidettiin. Säännöllisin väliajoin meistä otettiin laaja verenkuva, josta katsottiin, ettei työmme aiheuta meille terveysvaaraa, Lemetti kertoo.
Oma vaaransa piili vuorotyössä ja Lemetin tapauksessa sen mukanaan tuomassa uupumuksessa.
– Kun nukuin ihan outoihin aikoihin, vuorokausirytmini meni aivan sekaisin. Vuosikaudet sitä oravanpyörää vaikutti paitsi uneni laatuun, myös ruokailutottumuksiini. Välillä en syönyt kunnollisia aterioita, eväiden kanssa menin ja söin niitä, milloin satuin ehtimään. Usein kävi niin, että kun tulin työvuorosta kotiin, huomasin olevani kamalan nälkäinen ja vetäisin kauhean isot annokset ruokaa. Ei ihme, että painoni alkoi nousta, Lemetti kuvailee.
Paino kohosi arjen oravanpyörässä
Lihavimmillaan Erkki Lemetti painoi lähes 130 kiloa. Se oli 2010-lukua, juuri ennen käänteentekeviä Siuntion kuntoviikkoja.
– Tuossa vaiheessa olin jatkuvasti hyvin väsynyt. Mikään ei oikein kiinnostanut, ja elämä tuntui etenevän vain sitä yhtä ja samaa rataa. Töihin. Kotiin nukkumaan. Töihin. Nukkumaan. Painoni takia en jaksanut edes ajatella säännöllistä liikkumista. Ravinnon laadulle en tainnut noina aikoina uhrata ajatustakaan, hän muistelee.
Nesteen työterveyshuolto oli kuitenkin hereillä ja Lemetistä ja monesta muustakin työntekijästä huolissaan.
– Siellä huomattin, että meitä paksuja kavereita oli aika monta ja että me kaikki taisimme olla kovaa vauhtia menossa jyrkkää alamäkeä.
Yhdessä vuotuisessa terveystarkastuksessa havaittiin, että Lemetin verensokerit olivat koholla.
– Labra-arvoja jäätiin seurailemaan, eivätkä ne muuttuneet paremmiksi. Diabetesdiagnoosin sain muistaakseni kolmetoista vuotta sitten. Lääkitykseksi sain tabletit.
Yksi reissu käänsi kelkan
Kuntoviikoille lähti useamman hengen porukka öljynjalostamon työntekijöitä. Lemetti muistelee, että Siuntiossa mentiin aika haipakkaa.
– Ohjattuja jumppia oli monta kertaa päivässä, välillä meidät vietiin sauvalenkeille, ja terveysluennoilta tuli hyödyllistä infoa. Sen reissun paras anti oli kimmoke alkaa liikkua ja laihduttaa. Ajattelin, että nyt jos koskaan vatsasta on päästävä eroon. Päätin, että minua eivät tästä lähtien estäisi edes taivaalta putoavat pienet kivet – ja kun pääsin kotiin, se päätös piti.
Ei ollut säätä, joka olisi pitänyt Lemetin neljän seinän sisällä.
– Vaikka polvissa tuntui, lähdin lenkille. Viisi tai kuusi kertaa viikossa kävelin kymmenkunta kilometriä kerrallaan. Mielellään mahdollisimman rivakasti, usein kävelysauvojen kera. Lenkit sovitin vuorotyön rytmiin.
Terveysmurheet toivat takapakkia
Vuosien saatossa Lemetin paino tippui 128 kilosta hiljalleen nykyiseen 84 kiloon. Vaa’an laskevat lukemat kannustivat.
– Se, että näin painon laskun konkreettisesti, kannusti minua eteenpäin samaa vauhtia. Tuli sellainen tunne, että joo joo, oikeaan suuntaan olen menossa, ja nyt en kyllä yhtään anna periksi!
Takapakkejakin tosin tuli.
– Jäin eläkkeelle kahdeksan vuotta sitten, ja niihin aikoihin terveyteni alkoi säröillä. Verenpaineeni oli koholla, ja lisäksi minulla oli myös vakavampia terveysongelmia. Jouduin polven tekonivelleikkaukseen ja minulla diagnosoitiin myös reuma. Selkäni on leikattu useamman kerran.
Rivakat kävelylenkit olivat Lemetillä siinä vaiheessa takana päin, ja se näkyi lopulta vaa’allakin.
– Painoni nousi 94 kiloon, ja polvileikkauksen jälkeen se hyppäsi lähemmäs sataa. Siihen minä havahduin – mitäs nyt? Silloin aloitin vesijuoksun.
Aamupala – ihmepala
Tätä nykyä Lemetin paino vaihtelee 84 kiloon asettuneista lukemista vain kilon tai korkeintaan parin verran. Jos vaaka näyttää nousujohteista, hän tekee jonkin pienen muutoksen syömisiinsä.
– Eläkkeellä on muutenkin ollut aikaa panostaa ruokailuun. Oli niin paljon helpompaa alkaa syödä tasaiseen tahtiin, oikeanlaisen ruokarytmin mukaisesti, kun ei tarvitse aterioida hankalien työvuorojen mukaan.
Yhdessä vaimonsa Tuulan kanssa Lemetti alkoi katsoa tarkemmin, mitä suuhunsa pistää.
– Panemme paljon painoa etenkin aamupalan laatuun. Vaimoni tekee molemmille terveellisen kimaran, johon kuuluu useampaa sorttia marjoja, banaania, kaurahiutaleita, rasvatonta raejustoa, erilaisia siemeniä, auringonkukkaöljyä ja tilkka hunajaa. Se on tuhti mutta kaloreissa mitattuna keveä aloitus päivään, ja aamupala pitää vatsan mukavasti täynnä seuraavaan ruokailuun saakka.
Eikä Lemettien jääkaapista lopu eriväriset kasvikset.
– On kukkakaalia, parsaa, tomaattia, paprikaa ja vaikka mitä. Proteiinipuolella suosimme kalaa ja kanaa, joskin kerran viikossa saatamme syödä punaista lihaa jauhelihan muodossa. Kesäisin grillaamme. Ei aina tarvitse mennä viimeisen päälle, kunhan suuret linjat ovat kunnossa ruokapuolellakin, Lemetti tähdentää.
Vaimo pani laihduttamiselle pisteen
Kahdeksankymmentäneljä oli se kilolukema, jossa vaimo totesi napakasti miehelleen, että nyt stoppaat, yhtään enempää ei tarvitse painon enää pudota.
– Minä siihen, että sopiihan se. Olen huomannut, että painoni pysyy kyllä kurissa vähemmälläkin pingottamisella. Siihen riittää sekin, että teen kolmen vartin kävelylenkin aika ajoin. Keittiössä meillä on kävelymatto, jolla voin askeltaa, vaikka olisi vähän huonompikin päivä.
Tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä reuma rajoittavat Lemetin liikkumista, mutta eivät estä sitä kokonaan.
– Yksi harrastuksistani on boccia, jota käyn pelaamassa tutussa porukassa täällä Vantaan Tikkurilassa. Boccia kerryttää tarpeellisia arkiaskeleita, mutta tuo myös virikettä eläkeläisen arkeen. Ja ennen kaikkea se vetreyttää jäykkää selkääni.
Diabetes kiittää
Lemetin diabetes on mitä ilmeisimmin tykännyt onnistuneesta elämäntapamuutoksesta. Rajusti karisseet kilot, liikuntakipinän löytyminen ja kasviksia suosiva ruokavalio näkyvät Lemetin verensokereissa.
– Mittaan verensokerini aina maanantaisin, ja mittari on jo pitkään näyttänyt lukemia 5–6,2. Aloitin insuliinipistokset kuutisen vuotta sitten, mutta muutama vuosi takaperin sain lääkäriltä ohjeen lopettaa ne – pärjään taas tablettilääkityksellä. Itse nostan vaikeiden vuosien jälkeen erityiseen arvoonsa juuri oikeanlaisen ruokailurytmin löytymisen. Uskon, että se on kaikkein eniten tasannut verensokeriani.
Kun Erkki Lemetti nyt katsoo taaksepäin reilun ylipainon raskauttamiin vuosiin, hän ei voisi olla suunnanvaihdokseensa yhtään tyytyväisempi. Keventyneet kilot tarkoittavat hänen tapauksessaan myös henkisesti vireämpää elämää.
– On kuin olisin tullut nuoreksi taas. Olen tietenkin ylpeä siitä, mitä olen tehnyt ja saavuttanut. Mutta en minä sitä muille mitenkään korosta. Kun me Nesteen eläkeläiset tässä jokunen vuosi sitten tapasimme, moni kyseli ihmeissään, että mitä sinulle on tapahtunut. Löin leikiksi ja vastasin, että Tuula ei anna minulle ruokaa.