Nuorten leirillä saa olla vertaisten joukossa
Mari Vehmanen
Laura Vesa
Diabetesliiton viikonloppuleiri 13–17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille piti sisällään paljon hauskaa tekemistä. Kaikkein tärkeintä oli silti rento yhdessäolo ja fiilis, että kaikilla on samanlaisia kokemuksia.
Iltapäivän aurinko porottaa Hauhon Lomakeskuksessa. Julia Hintsala istahtaa souturetken jälkeen portaille paistattamaan hetkeksi päivää ennen kuin on aika siirtyä temppuilemaan köysiradalle.
Julia on yksi nuorista, jotka ovat saapuneet eri puolilta Suomea Diabetesliiton viikonloppuleirille. Yhteistä kaikille on tyypin 1 diabetes, vaikka osa on sairastunut ihan pienenä ja jotkut vasta hiljattain. Muutamat ovat osallistuneet samanlaisille leireille ennenkin, mutta 13-vuotias Julia on mukana ensimmäistä kertaa.
– Puoliäiti huomasi tämän leirin jostain ja kysyi, kiinnostaisiko. Sanoin heti, että haluan mennä. Varmaan mulla oli ajatuksena tutustua uusiin ihmisiin ja saada sitä vertaistukeakin. Kivaa on ollut tähän mennessä, Julia sanoo.
Hän oli diabetekseen sairastuessaan 8-vuotias ekaluokkalainen. Sairauden puhkeaminen on jäänyt mieleen hämmentävänä aikana.
– Oli kova jano koko ajan. Koripallotreeneissä piti mennä välillä sivuun juomaan. Aikuisetkaan ei silti heti tajunneet, mikä minulla oli, Julia kertoo.
Kahdella ensimmäisellä terveyskeskuskäynnillä verensokeria ei vielä hoksattu tarkistaa. Kolmannella kerralla lukema otettiin. Se oli niin korkea, että Julia kiidätettiin välittömästi teho-osastolle. Seuraava viikko kului lastenosastolla.
Vertaisia löytyi koulusta
Julia muistelee, ettei sairastuessaan ollut varmaan koskaan edes kuullut diabeteksesta. Perheeseen tai kavereihin ei kuulunut ketään toista diabetesta sairastavaa.
– Ei mua oikeastaan pelottanut siellä sairaalassa. Olin vaan ihan shokissa, hän sanoo.
Ensimmäiset vuodet Julia käytti kyniä insuliinin annostelemiseen. Hoitoyksikössä ehdittiin suositella pumppua jonkin aikaa ennen kuin hän innostui ajatuksesta. Nyt hän ei antaisi pumppua enää pois.
– On ollut paljon helpompaa, kun ei tarvii pistää erikseen jokaiseen pieneen ruokaan.
Vertaisiakin on löytynyt alkuvaiheiden jälkeen. Julian koulussa kaikki diabetesta sairastavat oppilaat on koottu samalle luokalle, ja heillä on ollut apunaan hoitaja. Nyt ryhmä tosin hajaantuu yläkouluun siirryttäessä.
– On ollut ihan hyvä, että ollaan kaikki samassa luokassa. Siellä laitteet piippailee, mutta kukaan ei ihmettele.
Pelottelu ei motivoi
Diabeteksesta vähemmän tietäviltä sen sijaan saattaa Julian mukaan kuulla välillä tökeröitä kommentteja.
– Joku voi sanoa, että saatko sä muka syödä karkkia. Porukka ei tiedä, ettei nykyään ole kiellettyjä ruokia.
Leirikaveri Viki, 15, vahvistaa vieressä, etteivät kaikki suhtaudu diabetesta sairastavaan kovin hienotunteisesti. Hän itse ei silti ole koskaan esimerkiksi koulussa tai futisharrastuksessa piilotellut pumppua tai verensokerin tarkistamista.
Kummankin mielestä yksi ärsyttävimmistä asioista diabeteksessa on kuulla varoittelua lisäsairauksista. Heidän mukaansa sellainen ei anna yhtään lisää hoitomotivaatiota.
– On aika paljon saanut kuulla, että pitää hoitaa itseä hyvin, ettei tule jalkoihin myöhemmin mitään. Ihmiset ei oikein tajua, kuinka rasittavaa tämä on välillä muutenkin, Julia pohtii.
Hänen mielestään läheiset ja kaverit voivat auttaa parhaiten olemalla yksinkertaisesti rinnalla ja tukena – ilman että yrittävät määräillä tai neuvoa. Leirillä kivalta onkin tuntunut nimenomaan se, että kaikilla on kokemuksia samanlaisista tilanteista eikä mitään tarvitse selitellä.
Vaikuttaako ammattiin?
Noa, 15, heittää tikkaa vajan seinustalla. Hänelle diabetes on puhjennut hiljattain.
– Oli tosi huono olo. Oksentelin ja kaikkea. Jouduin sairaalaan teholle, ja vähän shokissa siellä sitten olin.
Noa kertoo, ettei perheessä muilla ole tyypin 1 diabetesta. Koulusta hän tiesi pari diabetesta sairastavaa oppilasta. Jo sairaalassa mieleen ehti tulla monenlaisia kysymyksiä.
– No kyllä siinä mietti, että voinko enää tehdä asioita – urheilla esimerkiksi. Harrastan sulkapalloa. Ja sitäkin ajattelin heti, että vaikuttaako tää tulevaan ammattiin. Kyberturvallisuus kiinnostaa, eikä diabetes onneksi estä sitä.
Toistaiseksi Noasta ärsyttävimmältä on sairaudessa tuntunut se, että syömisiä joutuu miettimään eri tavalla kuin ennen. Muuten hoito on lähtenyt hänen mielestään hyvin alkuun.
– Vielä on kynät, mutta vaihdan ehkä pumppuun, kun täytän 16, Noa suunnittelee.
Hän on kertonut diabeteksesta kavereille, ja perheen kanssa on pystynyt puhumaan hoidosta. Leirille hän lähti vanhempien ehdotuksesta.
Ihan kivaa on ollut ja paljon kaikkea tekemistä. Hyvin voi tulla leirille, vaikka olisi ollut diabetes vasta vähän aikaa.
Nuorten leiri toukokuussa 2026 toteutettiin lahjoittajien tuella. Vuonna 2026 Diabetesliitto kohdistaa saamansa lahjoitukset erityisesti diabetesta sairastavien nuorten tukemiseen hoitoväsymyksessä. Seuraava nuorten leiri järjestetään 25.–27.9.2026, ja sen ilmoittautumisaika päättyy 23.8.2026.
Lisätietoja syyskuun leiristä löytyy täältä(avautuu uuteen ikkunaan).