Siirry sisältöön

Maailmanmatkailija joka solulla

Elina Viitanen

Tasan kahdeksassakymmenessä maassa matkustanut Ville Auranen on aina suhtautunut diabetekseen rennosti. Kun matkasuunnitelma on tehty ja asioista otettu selvää etukäteen, voi huoletta nukkua riippukeinussa tähtitaivaan alla tai sukellella valashaiden kanssa.

Tasan kahdeksassakymmenessä maassa matkustanut Ville Auranen on aina suhtautunut diabetekseen rennosti. Kun matkasuunnitelma on tehty ja asioista otettu selvää etukäteen, voi huoletta nukkua riippukeinussa tähtitaivaan alla tai sukellella valashaiden kanssa.

– Välillä mietin, pitäisikö asettua aloilleen ja perustaa perhe. Mutta sitten bongaan halvat Alaskan lennot, ja se on taas menoa, Ville Auranen naurahtaa.

Joka vuosi Villen, 38, on päästävä useiden kuukausien mittaisille reissuille. Äskettäin oli vuorossa kahdeksaskymmenes vierailumaa Villen loka-joulukuisen Malesian, Singaporen, Thaimaan, Australian, Uuden-Seelannin ja Kiinan matkan päätteeksi.

Jotta pitkät reissut olisivat mahdollisia, on työtahdin arkena oltava kova.

– Olin kahdeksalta koti-Suomessa ja menin kymmeneksi töihin, ja siitä se arki sitten taas alkoi. Olen arkipäivät töissä logistiikka-alalla ja viikonloppuyöt yökerhon ovimiehenä, ennen viimeisintä reissuaan peräti 300-tuntisia työkuukausia tehnyt Ville kertoo.

Diabetes kulkee hyvin hektisessä arjessa mukana. Korkeita verensokeriarvoja Villellä ei juuri esiinny liikunnallisen työn ja elämäntavan ansiosta. Syödä täytyy muistaa, ja paljon. 

– Tunnistan matalat verensokerit onneksi hyvin. Sairastuin diabetekseen 4-vuotiaana ja silloin ensimmäisenä sairastumisvuotenani sain elämäni ensimmäistä ja toivottavasti myös viimeistä kertaa vakavan hypon. Onneksi tilanteesta ei jäänyt traumoja minulle eikä vanhemmilleni.

Vanhempiensa esimerkkiä noudattaen Ville on aina suhtautunut diabetekseensa rennosti. Ruokavalio oli ainoa, jossa vanhemmat olivat tarkkoja, sillä pojan sairastumisen aikaan 80-luvulla diabeetikko ei saanut syödä kuin sokerittomia herkkuja. Jo lapsuudessa paljon reissannut Ville meni ulkomaillakin syömään paikkoihin, josta löytyi diabeetikolle sopivaa ruokaa.

– On hassua, että nykyään valitsemme ravintolan tyttöystäväni ruoka-aineallergioiden mukaan, sillä hänellä on maidoton ja viljaton ruokavalio. Minä voin syödä mitä vaan.

Lapsuudessa syttynyt kipinä matkustamiseen sai tuulta alleen, kun täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva Ville oli ensimäistä kertaa yksin ulkomailla. Hän opiskeli ammattikoulussa ravintolakokiksi ja lähti Englantiin vaihtoon neljäksi kuukaudeksi. Seuraavana vuonna hän lähti uudestaan vaihto-opiskelijaksi – tällä kertaa Espanjaan.

– Kun en ammattikorkeakoulussa harmikseni päässyt vaihtoon, päätin lähteä itsekseni reppureissaamaan Miamiin, ja siitä tämä touhu sitten lähti liikkeelle, hän muistelee.

Villejä valaita ja tilanteita viidakossa

Seuraavaksi Villen toivelistalla ovat Kolumbia ja Haiti. Samaan maahan reissumies ei mielellään mene uudestaan, sillä kokemukset ja nähtävyydet ovat hänestä parhaita juuri ensimmäisellä kerralla.

– Yksi hienoimmista kokemuksistani oli, kun bongasin luontodokumentista Filippiinien Oslobin, ja lensin sinne uiskentelemaan puolikesyjen, luonnonvaraisten valashaiden kanssa, Ville muistelee silmät loistaen.

Matkustaminen ei ole koskaan pelottanut häntä, sillä hänen mukaansa ihmiset ympäri maailmaa ovat pääasiassa hyväntahtoisia. Oiva osoitus on tilanne, johon hän joutui etsiessään Dominicassa yöpaikkaa itselleen ja silloiselle tyttöystävälleen.

– Vastaamme ajeli boheemi herrasmies, joka kysyi, mitä olemme vailla. Kun kerroimme etsivämme yöpaikkaa, mies sanoi tietävänsä upean paikan, jonne hän voisi viedä meidät. Koska muuta vaihtoehtoa ei ollut löytynyt, ja pimeä alkoi jo hiipiä kylään, hyppäsimme auton lavalle istumaan.

Hyvän matkaa ajeltuaan mies kurvasi yhtäkkiä sivutielle ja lähti ajamaan kovaa vauhtia syvälle sademetsään. Silloin Villestä alkoi tuntua, ettei kaikki ole kohdallaan.

– Tungin muutaman insuliinikynän, neuloja ja passin alushousuihini siltä varalta, että mies alkaisi uhkailla meitä viidakkoveitsellä ja joutuisimme ottamaan jalat allemme. Pakomatkaan ei kuitenkaan tullut tarvetta, sillä lopulta tie päättyi upeaan, miehen itse rakentamaan lomakylään.

Insuliinit mustaan pörssiin

Diabeteskaan ei ole koskaan aiheuttanut Villelle hankaluuksia reissun päällä. Insuliinien teho on joskus heikentynyt, mutta hän on huomannut sen ajoissa verensokeria mittailemalla. Kuumissa maissa hän on pitänyt insuliineja rinkassaan yhdessä kylmän vesipullon kanssa ja tarkistanut aina uudessa majapaikassa ensimmäiseksi jääkaapin toimivuuden.

– Jos elintarvikkeet näyttävät säilyneen hyvänä, kyllä insuliinitkin säilyvät. Joskus hostelleissa sähköä on tarjolla vain öisin, ja silloin insuliinit on laitettava jääkaappiin, jonka ovea ei voi avata ennen seuraavaa iltaa, Ville kertoo hyviksi havaitsemistaan keinoista. 

Kerran Ko Samuilta Bangkokiin lentäessään hänet otettiin lentokentän turvatarkastuksessa sivuun. Virkailijat halusivat tietää, paljonko insuliinia hän tarvitsee päivässä ja laskivat, montako insuliinikynää hänellä on mukana.

Intiassa Villelle sanottiin, ettei hän voisi ottaa lentokoneeseen niin paljon insuliineja kuin hänellä oli mukana vaan hänen olisi jätettävä osa kentälle. Tähän hän ei suostunut ja sanoi virkailijoille, ettei lähtisi sitten ollenkaan mukaan lennolle. Virkailijat keskustelivat asiasta hetken esimiehensä kanssa, ja lopulta Ville sai jatkaa matkaa.

– Molemmissa tapauksissa oli kyse lääkkeiden salakuljetuksesta. Ko Samuilla virkailijat tarkistivat, että minä en ole salakuljettaja, ja Intiassa virkailijat olisivat halunneet tienata minun insuliineillani, Ville epäilee.

Hän korostaa, että matkustamisessa pärjää pitkälle, kun ottaa asioista selvää etukäteen ja huomioi myös muut ihmiset. Hän ei esimerkiksi koskaan vie koneeseen pillimehuja, koska eväsvaihtoehtoja on muitakin.

– En kuitenkaan piilottele diabetestani vaan pistän insuliinia missä sattuu, vaikka se on kerran johtanut kummastuneisiin kysymyksiin kuntosalin pukuhuoneessa Amerikassa, Ville paljastaa.

Parasta matkustamisessa on uusien ihmisten, tilanteiden ja näköalojen lisäksi joutilaana oleskelu. Villestä on ihanaa ajella autolla päämäärättömästi tai istua pitkäksi aikaa puistonpenkille katselemaan ohikulkevia ihmisiä. Rinkkaan hän pakkaa aina kaasukeittimen, sukellusmaskin ja tietenkin riippumaton. 

– Maailmalla on paljon hostelleja, joissa nukutaan riippukeinussa tähtivaivaan alla. Sellaisen hotellin perustaminen jonnekin päin maailmaa on minunkin unelmani, Ville haaveilee.


Yli puoli vuotta ulkomailla oleskelevan sosiaaliturva muuttui

Huhtikuun alussa voimaan tulleen lain mukaan yli puoli vuotta ulkomailla oleskeleva ei enää kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Tämä tarkoittaa sitä, että puolen vuoden oleskelun jälkeen diabeetikko joutuu itse kustantamaan insuliinit, hoitotarvikkeet ja mahdolliset lääkärikulut.

Poikkeuksena laissa ovat päätoimiset opiskelijat, eli ne jotka saavat Suomessa opintotukea. He kuuluvat Suomen sosiaaliturvan piiriin niin kauan kuin opiskelut kestävät ulkomailla. Valtion tai suomalaisen työpaikan lähettämä työntekijä sekä tutkimus-, lähetys- tai kehitysyhteistyötä tekevä voi säilyttää lain voimaantulon jälkeen oikeuden etuuksiin enintään viisi vuotta.

Hallituksen esitys ei tullut yhdellekään potilasjärjestölle lausuttavaksi. Tämä oli Irene Vuorisalon mukaan epäkohta. Hän toimi aikaisemmin sosiaali- ja terveyspoliittisena erityisasiantuntijana Diabetesliitossa.

– Kun henkilöllä on pitkäaikaissairaus, kuten ykköstyypin diabetes, ollaan aivan eri asioiden kanssa tekemisissä kuin silloin tällöin hoitoa tarvitsevien sairauksien kohdalla. Insuliini on välittömästi elämää ylläpitävä lääke ja lisäksi todella kallis. Pelkästään insuliinien ostamisesta kertyy satojen eurojen menetys, Vuorisalo huomauttaa.

Muutoksen tavoitteena on ollut selkeyttää Suomen lainsäädännön suhteita EU-lainsäädäntöön. Syitä on kuitenkin muitakin.

– Esitys vähentää sosiaaliturvamenoja. Esimerkiksi sairaanhoitokorvausten arvioidaan tämän lakimuutoksen myötä alenevan 100 000 euroa vuodessa, Vuorisalo kertoo.

Yli kolmen kuukauden ulkomaanreissua suunnittelevan on aina ilmoitettava matkasta Kelaan. Myös Suomeen paluusta on ilmoitettava.