Liikunta, ennakointi, huolellisuus ja ehkä geenitkin – Leena Nurminen pääsee loistaviin hoitotuloksiin
Esa Tuominen
Janne Viinanen
- Ehkä minä olen vähän tällainen pikkutarkka luonne. - Tai ehkä minulla ovat sellaiset geenit. - Tai ehkä se on monipuolinen liikunta…
Näin pohtii tamperelainen Leena Nurminen, 69, syytä siihen, miten hän on onnistunut pysymään kulloistenkin hoitosuositusten rajoissa koko sen ajan – lähes 50 vuotta – kun hän on ykköstyypin diabetesta sairastanut.
– HbA1c on pyörinyt siinä 48:n ja 50:n välillä. Ja TIR eli aika tavoitealueella on ollut 87-90 prosenttia. Kerran se oli jopa 97, mistä piti tietysti heti lähettää kuvakaappaus niin ikään diabetesta sairastavalle isoveljelleni.
Kun tavoite on pitää pitkäsokeri alle 53:n ja aika tavoitteessa yli 70 prosentin, on Nurminen puristanut tuloksensa huomattavasti paremmiksi. Tällaisiin tuloksiin on monen ykköstyypin diabetesta sairastavan vaikea päästä.
Diabetes-lehti kävi kysymässä, kuinka Nurminen on tämän tehnyt.
Kynillä on menty
Kun Leena Nurminen opiskeluaikanaan sairastui, ei vielä ollut käytössä verensokerimittareita. Joskus harvoin sai laboratoriosta tietää senhetkisen verensokerinsa arvon, mutta muuten hän joutui tyytymään virtsasta koeliuskalla saatuihin arvoihin. Ne taas kertoivat vain sen, että verensokeri oli yli kymmenen, jos virtsassa oli sokeria.
– Verensokerimittarien tulo diabetesta sairastavien käyttöön oli suuri helpotus. Niiden ongelma oli se, että ne näyttivät vain tietynhetkisen arvon, eikä siitä voinut tietää, oliko verensokeri nousussa vai laskussa.
Insuliini piti ennen annostella ruiskulla ja neuloilla. Insuliinikynien käyttöönotto oli niin ikään huomattava parannus sairauden hoidossa.
– Niillä kynillä minä olen hoitanut diabetestani näihin päiviin asti. Pumppua minulle ei ole annettu, koska hoitotulokseni ovat niin hyvät muutenkin.
– Nyt tilanne on muuttumassa sikäli, että minulle on luvattu antaa käyttöön Mylife Ypso -älypumppu. Kokeilen sitä ihan mielelläni.
– Ongelmaksi voi vain tulla se, että kun olen melkein puoli vuosisataa itse hoitanut diabetestani, niin uskallanko luottaa pumpun ratkaisuihin…vai puutunko peliin omin toimin. Silloin pumpun algoritmi menee sekaisin. Saa nähdä, kuinka käy, mutta ainahan voin halutessani palata kynille takaisin.
Nurminen sanoo huomanneensa, että eläkeiässä diabeteksen hoitaminen on helpompaa kuin takavuosina.
– Ehkä nuorempana hormonit ja työstressi hankaloittivat hoitamista.
Pedanttisuus ja liikunta
Vuosikymmenten varrella Leena Nurminen on alkanut ajatella, että ehkä hänen diabeteksensa on jotenkin ”helpommin hoidettavaa sorttia”.
– Tunnen kavereita, jotka eivät saa sokeriarvojaan kuntoon, vaikka kuinka yrittävät. Minulta tasapainoon pääseminen onnistuu sittenkin aika helposti, kuten veljellänikin.
Nurminen on koulutukseltaan hammaslääkäri, ja hän pitää itseään luonteeltaan pedanttina.
– Olen aika tarkka glukoosiarvoistani. Korjaan herkästi, mutta yritän olla korjaamatta liikaa. Ja ennakoin. Jos on edessä liikuntaa, vähennän insuliinia reilusti jo etukäteen. Ja jos on tarkoitus syöpötellä oikein kunnolla, laitan insuliinia hyvissä ajoin enemmän. Ja ehkä vielä kahteen kertaan, jos ruoka on rasvaista. Ennakoiva hoitaminen on yksi avainasioista kun pyritään hyviin tuloksiin.
– Lääkäri kehaisi minua, että minulla on malttia olla korjaamatta sokeriarvoja liikaa, mitä pidin mukavana tunnustuksena.
Kaikkein suurimpana ”syyllisenä” erinomaisiin hoitotuloksiinsa Nurminen pitää kuitenkin monipuolisia liikuntaharrastuksia.
– Vesijumppa, uinti, kävely – sekä sauvoilla että ilman, tanssi, jumppa, kehonhuolto tärkeimmät mainitakseni.
– Kuntosalillakin käyn, joskin siellä pitäisi treenata useammin, koska lihaskunto on tärkeä asia.
– Nuorempana harrastin juoksua ja vedin pari puolimaratoniakin. Nykyisin minulle riittää reipas kävely.
Intohimoinen kävelijä
Nurminen asuu Tampereen Pispalassa ja hän kertoo kulkevansa kaupungissa ”joka paikkaan” kävellen. Kun haastattelija tarjoaa hänelle joulukuisessa vesisateessa autollaan kyytiä keskustasta Pispalaan, tulee nopea, mutta kohtelias vastaus:
– Ei kiitos, kyllä minä kävelen mielelläni.
Kävely kuuluu olevan Nurmiselle suorastaan intohimo. Kuulemma 10 000 askeleen päivätavoite tulee täyteen helposti.
– Parina viime kesänä olemme eläkeläisporukalla kiertäneet Tampereen Pyhäjärven kävellen. Siitä tulee matkaa sellaiset 30 kilometriä. Välillä on tosin pidetty taukoja ja ruokailtukin. Mutta oli se silti aikamoinen suoritus, vaikka itse sanonkin.
Toinen Nurmisen intohimoista on tanssi. Hän käy tanssikoulun harjoituksissa, mutta se ei riitä: miehensä kanssa hän panee silloin tällöin jalalla koreasti lavatansseissakin.
– Joka päivä yritän liikkua. Välillä tosin mieheni huomauttaa, että pitäisi pitää yksi liikunnasta vapaa päivä viikossa, koska ikää on jo kertynyt. Mutta tätä neuvoa ei ole helppo noudattaa.
Nurminen arvioi, että hän ei ole diabeteksen takia joutunut kieltäytymään elämässään oikeastaan mistään. Ennakkoluulottomasti hän on tehnyt myös uusia aluevaltauksia: viime kesänä hän kävi Islannissa. Siellä oli ohjelmassa jäätikkökävelyä ja ratsastusta. Kaikki meni hienosti ellei oteta huomioon sitä, että ratsastukseen tottumattoman nivuset kipeytyivät joksikin aikaa.
– Haaveita on kiva toteuttaa. Ensi syksynä on tarkoitus vaeltaa Saana-tunturilla ystäväporukan kanssa.
Niillä korteilla pelataan, mitä jaossa tulee
Kun Leena Nurminen kertoilee elämästään, pilkahtaa puheesta selvä turkulainen intonaatio, joka ei ole kadonnut edes yli 40:n Tampereella vietetyn vuoden jälkeen. Hammaslääkärivuosinaan hän keskittyi oikomishoitoihin, mutta nyt hän on ollut jo kuusi vuotta ”onnellisesti eläkkeellä”.
– Hammaslääkärihän tekee töitä sormillaan ja minulla sormenpäät olivat välillä aika hellinä vuosien verensokerimittausten jälkeen. Niinpä sain Libre-sensorin heti ensimmäisten joukossa.
Nurmisen kanssa keskustellessa vakuuttuu siitä, että hän on luonteeltaan iloinen ja puhelias. Nauru on herkässä. Hän on mitä ilmeisimmin niin sanottu positiivinen ihminen – Nurmisen vesilasi on puoliksi täynnä eikä puolityhjä.
– En ole kapinoinut tai voivotellut tämän sairauteni kanssa. Olen ottanut sen faktana ja sopeutunut siihen. Olen hoitanut sitä niin hyvin kuin pystyn, vaikka ei se aina ole helppoa ollut.
Hyvän sokeritasapainon takia ei puolen vuosisataa kestänyt diabetes ole aiheuttanut pelättyjä lisäsairauksia.
– Vain silmissä on lievää taustaretinopatiaa, mikä on tavallista näin kauan diabetesta sairastavilla.
Vertaistuki on Nurmisen mielestä diabeteksessa hyvin tärkeää. Niinpä hän vetää Diabetes Pirkanmaan kauan sairastaneiden naisten ryhmää, ja osallistuu itse jäsenenä yli viisikymppisten ryhmään.
– Ryhmien kokoontumisissa keskustellaan kaikesta maan ja taivaan välillä, ei vain sairaudesta ja sen hoidosta. Yritän jakaa omia kokemuksiani toisille ja samalla kuulen, miten muilla menee.