Irti turhasta syyllisyydestä ja häpeästä
Irma Heiskanen-Haarala
Shutterstock
Häpeä ja syyllisyys ovat sosiaalisia tunteita, jotka ohjaavat ihmistä toimimaan moraalisesti oikein. Jo pikku lapsena opimme oman laumamme sosiaaliset säännöt: miten muita kohdellaan.
Syyllisyys kolkuttelee, kun ihminen toimii väärin: ”Pyydä anteeksi, hyvitä tekosi.” Häpeä sen sijaan kohdistuu ihmiseen itseensä, hänen ominaisuuksiinsa: ”Olen vääränlainen.”
Vääristynyt, turha syyllisyydentunne muistuttaa häpeää. Herkästi syyllistyvä voi kokea syyllisyyttä jostain, mihin ei ole voinut mitenkään vaikuttaa: toisten virheistä, vahingoista, omista tunteista tai sairaudesta.
Ilman häpeän tunnetta ihminen ei opi käyttäytymään omien lajitoveriensa kanssa. Myrkylliseksi häpeä muuttuu, jos ryhmä nöyryyttää toistuvasti jäsentään eikä päästä häntä osaksi laumaa. Ihminen voi suojautua häpeältä monin haitallisin keinoin, esimerkiksi eristäytymällä, vahingoittamalla itseään, hakemalla helpotusta päihteistä tai kiusaamalla muita.
Terapeutin neuvoja sisäisen kiusaajan taltuttamiseen
Jatkuva syyllisyys ja häpeä ovat sisäisiä kiusaajia. Niiden taustalla on itsekriittinen näkökulma siitä, mitä olen tehnyt väärin tai millä tavalla olen vääränlainen, sanoo psykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Katja Myllyviita, joka neuvoo:
- Häpeä on usein vielä tuskallisempi kuin syyllisyydentunne, koska se liittyy itseen ja omaan kelpaavuuteen. Syyllisyys liittyy johonkin, mitä on tehnyt.
- Jos häpeä jää päälle, se altistaa erilaisille mielenterveyshäiriöille, jotka puolestaan lisäävät häpeää.
- Häpeää voisi yrittää ensin kesyttää syyllisyydeksi. Olenko tehnyt jotakin sellaista, minkä haluaisin jatkossa tehdä toisin? Näin häpeää siirtyisi syyllisyyssektorille, tunneskaalassa lievemmälle puolelle.
- Usein on hyödyllistä miettiä omaa oppimishistoriaa: kuinka olen oppinut olemaan näin itsekriittinen, ja mitkä elämäntilanteet ovat vahvistaneet tätä piirrettä? Ihmisellä on hankalissa tilanteissa taipumus miettiä, miten olisin voinut välttää tämän, mitä olisin voinut tehdä eri tavalla. Näin syntyy sudenkuoppa jäädä kiinni itsesyytöksiin.
- Moniin sairauksiin liittyy itsensä syyllistämistä. Pyrimme näin ylläpitämään hallinnan tunnetta asioista, joihin emme voi vaikuttaa. Tämän tiedostaminen voi olla pelottavaa.
- Häpeän hoito -kirjassani hahmottelen syyllisyyspiirakka -tehtävässä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet häpeää tuottavaan tilanteeseen. Yhtenä siivuna ovat omat toimet, mutta usein asiat ovat monimutkaisia, ja harvoin koko kakku on ihmisen omaa syytä. Voimme vaikuttaa asioihin jonkin verran, mutta juurisyiden hakemisessa on hyvä säilyttää suhteellisuudentaju.
- Jos on lapsuudessa oppinut vastuunkantajan roolin, syyllisyys ja häpeä heräävät herkemmin kuin jos on ollut esimerkiksi huolettoman kuopuksen roolissa.
- On hyödyllistä miettiä vastuun rajoja. Aikuiset ihmiset ovat itse vastuussa käyttäytymisestään. Tämä on hyvä muistutus henkilölle, joka herkästi alkaa kantaa syyllisyyttä muiden käytöksestä. Usein liiallinen vastuu muista liittyy vanhemmuuteen ja siihen, kun omilla lapsilla on vaikeuksia. Kuinka samaan aikaan irrottaa otetta ja tukea lasta?
- Vastuun kantamiseen tottuneen vanhemman tulisi muistaa lapsen erillisyys. Aikuinen lapsi on jo vastuussa omista valinnoistaan ja hänelle tulisi antaa tilaa tehdä niitä, vaikka ne olisivat vääriä.
- Turhasta syyllisyydestä ja häpeästä voi päästä irti opettelemalla ystävällisempää näkökulmaa omaa itseä ja omia tunteita kohtaan sekä vahvistamalla oman vastuun rajoja.
Lue lisää:
Katja Myllyviita: Häpeän hoito, Duodecim 2024
Anna-Liisa Valtavaara: Syyllinen olo – syystä vai suotta? Päivä Osakeyhtiö 2019